Sinä olet minun palvelijani, sinut minä olen valinnut enkä ole pitänyt sinua halpana. Jes.41:9.
Jumalan valinta on hieno asia. On mahtavaa jo ajatellakin, että on saanut sellaisen Jumalan armon, että on tullut valituksi hänen omakseen, että on saanut jo ennen syntymäänsä kutsun tulla Jeesuksen seuraajaksi. Jeremia nimittäin sanoo: Jo ennen kuin minä muovasin sinut äidinkohdussa, minä tunsin sinut. Jer.1:5. Mutta huomaamme Raamatun sanasta (jo Vanhan testamentin henkilöistä), että Jumalan valinta oli myös tae siitä, että elämässä tulisi vastaan vaikeuksia. Näyttää nimittäin siltä, että myös sielunvihollinen on tietoinen Jumalan valinnoista. Jaakobin pojat myivät veljensä Joosefin ohikulkeville kauppiaille. Joosef joutui orjaksi ja lopulta istumaan syyttömänä vankilassa. Myös Daavid sai kokea monia kärsimyksiä ennen kuin hänestä tuli kuningas. Herodes halusi surmata Jeesuksen ennen kuin tämä edes ehtisi kasvaa aikuiseksi. Paavalista Herra sanoi: Minä osoitan hänelle, kuinka paljon hän joutuu kärsimään minun nimeni tähden. Ap.t.9:16.
Jos sinulla on elämässäsi vaikeuksia, voidaan kysyä: Onko sinulla sellainen Jumalan kutsu, joka saa vihollisen raivon valtaan? Onko sinulla kutsu tehdä jotakin palvelutyötä toisten hyväksi? Onko sinulla kutsu palvella sanassa – evankelistana tai opettajana? Ehkä sinut on kutsuttu olemaan seurakunnassa vanhimpana? Vai pitäisikö sinun omistautua lapsityölle? Onko sinulla armoitus, joka hyödyttää evankeliumin työtä ja Jumalan valtakuntaa? Onko Jumala antanut sinulle lahjoja, joita tarvitaan ihmisten kalastamisessa?
Voi olla, että et osaa vastata näihin kysymyksiin. Olet vain saanut kokea: ”Elämäni on täynnä vaikeuksia ja ongelmia, olen joutunut kiusatuksi, minua kohdellaan kaltoin, jopa lyödään ja kivitetään (ainakin henkisesti)!” Ehkä sinä olet joutunut toteamaan Jeremian lailla: Omasta huoneestanikin minä olen löytänyt heidän pahuuttaan, sanoo Herra*. Jer.23:11. Ehkä sinä koet, että et ole turvassa edes seurakunnan keskellä?
Uskallan siis vetää johtopäätökset ja sanoa sinulle profeetallisena sanana: Sinä olet Jumalan valittu. Sinulla on erityinen tehtävä. Sinun tehtäväsi ei välttämättä vaadi erityisiä lahjoja tai mitään harmaasta taustasta erottuvaa armoitusta. Sinun tehtäväsi on olla hurskas ja oikeamielinen ihminen näiden pahojen ihmisten keskellä. Sinun tehtäväsi on vain peilata heitä ja todistaa heille totuudesta. Sinun tehtäväsi on kerätä todistusaineistoa ja tuoda se kerran Kristuksen tuomioistuimeen. Sinun tehtäväsi on elää opetuslapsen elämää ja sydämesi puhtaudella haastaa tämän ajan jumalattomat ja näyttää heille totuuden mittapuu. Sinun tehtäväsi on osoittaa kuuliaisuutta, joka on heidän keskellään kuin luotilanka. Sinulla on kutsu olla vatupassina tämän vinoutuneen maailman keskellä. Sinä olet maan suola tämän moraalittomuuden keskellä. (Matt.5:13). Sinulle Herra sanoo: Minä tulen pian, ja palkkani on minun mukanani antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. Ilm.22:12.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.