RSS

Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2018

Voima joka sinussa on

Herra* kääntyi hänen puoleensa ja sanoi: ”Mene tässä voimassasi ja vapauta Israel Midianin vallasta. Minä lähetän juuri sinut!” Tuom.6:14.

Gideonissa oli voimaa, jota hän itse ei ensi alkuun tiedostanut ollenkaan. Gideonilta kesti kauan huomata, että Jumalan voitelu todella oli hänen kanssaan. Mutta kun hän alkoi uskoa siihen ja luottaa Jumalaan, hän sai armon tehdä suuria tekoja.

Lapsuuteni elämysmaailmaan kuuluivat höyryveturit. Ne olivat pelottavia kolisevia ja pihiseviä möhkäleitä, rautapyörillä liikkuvia hirviöitä. Niiden piipusta tuli sankka savu ja niiden kyljestä suihkusi aina höyryä. Niiden pillin vihellys vinkui sielun pohjassa asti. Mutta asemalla paikallaan ollessaan ne eivät käyttäneet sitä voimaa, joka niissä oli. Niiden höyrykattilassa oleva voima ei aiheuttanut liikettä eikä vetänyt junanvaunuja liikkeelle ennen kuin veturinkuljettaja käänsi vipua. Samoin on auton kanssa. Auton moottorissa on kymmenet hevosvoimat valmiina, mutta auto ei lähde liikkeelle ennen kuin on tehty pieni liike kädellä ja/tai jalalla.

Samoin on uskon laita. Meissä asuu Kristuksen ylösnousemusvoima ja se vapautuu toimimaan uskon kautta. Tämä on teoriassa helppoa, mutta käytännössä vaikeata. Meidän on vaikea ymmärtää Jumalan voiman toimintadynamiikkaa, sillä sana todistaa, että Jumala on ”heikoissa väkevä”. Paavali ilmaisee tämän mysteerin näin: Siksi olen mieltynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin ja ahdistuksiin, joihin joudun Kristuksen tähden, sillä kun olen heikko, silloin olen voimakas. 2.Kor.12:10.

Meidän tulisi olla veturinkuljettajia, jotka osaavat vetää vivusta. Mutta jokainen veturinkuljettaja aloitti uransa lämmittäjänä. Osaamme lämmittää kattilaa, heittää halkoja pesään. Osaamme juoda elävien vetten lähteistä – ainakin silloin tällöin. Osaamme hankkia vesitäydennystä ja osaamme rasvata pyöriäkin. Meidän tulisi kuitenkin osata luovuttaa elämämme veturi Pyhän Hengen ohjaukseen. Siirtyä itse sivuun ja tyytyä lämmittäjän rooliin. Meidän sydämessämme tulisi olla rukous: ”Herra, tässä olen. Käytä minua missä haluat, miten haluat ja milloin haluat. Haluan olla sinulle käyttökelpoinen, mutta voin tuoda sinulle ainoastaan heikkouteni. Voima, joka minussa on, on sinun hallinnassasi – tässä olen, lähetä minut!” – Jos rukoilet näin, Jumalan henki sanoo sinulle tänä päivänä:

Mutta mene veljieni luo ja sano heille, että minä menen ylös minun Isäni ja teidän Isänne luo, minun Jumalani ja teidän Jumalanne luo. Joh.20:17. Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumia kaikille luoduille.” Mark.16:15.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Voima joka sinussa on

Kirjoittanut : 25.09.2018 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Hämmennyksestä selville vesille

Sinulle, joka arkana kyselet, kuinka ihminen oikein voi tulla uskoon niin, että voi olla varma pelastuksestaan ja taivaaseen pääsemisestä.

Niin, joillekin uskoon tulo on kokemus, joka ei jätä mitään epäilyn aihetta. He kokevat suurta huojennusta ja iloa, kun saavat syntinsä anteeksi. Heille pelastuksen ilo on täynnä riemua, Jumalan ylistystä ja tanssiaskelia. Jotkut haluavat kyllä elää uskossa, mutta mitään tunnekuohua ja ilon purkausta ei synny.

Yksi ongelma on erilaiset väärennökset, joita on tarjolla kehdosta hautaan asti. Yksi kirkko tarjoaa taivasosuutta sylivauvalle, toinen ainoastaan uskoon tulleelle ja uskoon tulon jälkeen kastetulle. Kolmas kuppikunta vaatii, että Pyhän Hengen kastekin on koettava, muuten taivaspaikka on epävarma. Moni kirkkokunta on sitä mieltä, että vain heidän jäsenensä pääsevät taivaaseen. Ja jokaiselle edellä mainitulle voi tulla luopuminen uskosta – mitä kummaa se sitten onkaan?

Tässä käskyjen ja kieltojen maailmassa, jossa uskostakin tehdään ulkonainen suoritus, voi tulla monille hämmennys. Ei oikein tiedä, mihin suuntaan kääntyisi, kun uskonsuuntia tuntuu olevan kosolti enemmän kuin ilmansuuntia. Erilaisia oppeja ja käsityksiä oikeasta uskosta tuntuu olevan jopa vielä enemmän kuin uskonsuuntia. Ei ihme, jos ihmiset menevät sekaisin ja yrittävät ratkaista tätä moninaisuuden ongelmaa valitsemalla jonkin mustavalkoisen ajattelutavan. Monimutkaisuus ratkaistaan yksinkertaistamalla asiat. Sitten on pilvin pimein erilaisia yhden totuuden ihmisiä huutamassa kukin omaa hokkuspokkustaan.

Tietyssä mielessä usko onkin yksinkertainen asia: kun kuulemme Kristuksen kirkkauden evankeliumia muodossa tai toisessa, voimme ottaa sen vastaan. Koemme tunteita tai ei, voimme päättää seurata Herraa. Voimme kokea todeksi sen Raamatun totuuden, joka sanoo: Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Room.10:17. Voimme ratkaisun tehtyämme ottaa vastaan kasteen ja pyytää Jumalalta myös Pyhän Hengen kastetta. Voimme elää seurakunnan yhteydessä ja ottaa mallia vanhemmilta kristityiltä, mitä kristillinen usko käytännössä on. Ja silloinkin, kun meille näytetään väärää mallia, voimme luottaa siihen, että Kristus itse paimentaa meitä ja ohjaa oikealle tielle.

Varmasti saamme kokea erilaisia tunteita, iloja ja vaikeuksia, kasvupyrähdyksiä ja kasvukipujakin, mutta pääasia selvinnee jokaiselle jo alkutaipaleella. Sen Paavali kiteytti näin: Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Room.14:17.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Hämmennyksestä selville vesille

Kirjoittanut : 24.09.2018 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Sinä Jumalan valittu, nosta katseesi

Mutta Herra* sanoi Samuelille: ”Älä katso hänen ulkonäköään äläkä kookasta vartaloaan, sillä minä olen hänet hylännyt. Ihminen ei näe niin kuin Herra* näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra* näkee sydämen.” 1.Sam.16:7.

Jokainen uskova joutuu kohtaamaan tämän tosiasian: ihmiset katsovat sinua luonnollisin silmin ja arvioivat sinua järjen avulla ja tulevat tulokseen, että sinusta ei ole mihinkään. Joudut epäuskon valokeilaan, jossa sinut mitätöidään perin pohjin.

Kun koet sellaista, muista, että Jumala näkee sinut toisin: hän katsoo sydämeesi ja näkee kaiken potentiaalin, jota sinussa on. Ennen kaikkea hän näkee oman suunnitelmansa elämääsi varten. Hän tietää, mitä sinusta voi tulla. Häntä ei rajoita se, millainen olet tänään. Vielä vähemmän häntä rajoittaa se, millainen olet ollut ennen. Mikään sinun töppäyksesi ei vaikuta hänen arvioonsa. Hän näkee sinussa Poikansa Jeesuksen kaltaisuuteen kutsutun ihmisen, joka voi uskon kautta olla väkevä Jumalan ihminen. Sinun taloudellinen tilanteesi kaikkine velkoineen ei määrää sitä, millainen tulevaisuus sinulla on. Sinun lahjakkuutesi riittää Jumalan käytössä mihin vaan, hän ei katso sinun koulumenestystäsi tai menestymättömyyttäsi. Sinun huono terveytesi ei estä sinua toteuttamasta Jumalan suunnitelmia. Hän on Herra, sinun Parantajasi (2.Moos.15:26).

Kaikkein vähiten sinulle on haittaa ihmisten mielipiteistä. Kukaan ihminen ei voi mitätöidä sinun uskoasi ja sinun käyttökelpoisuuttasi Jumalan silmissä. Heidän puheensa voivat loukata, heidän myrkylliset sanansa voivat masentaa, mutta juuri siinä Jumala osoittaa uskollisuutensa, että hän nostaa alas painetut, hän tukee horjuvia, hän antaa nöyrille armonsa. Hän antaa sinullekin, mitä sielusi kaipaa. Hän toteuttaa sinun sydämesi unelmat – onhan hän antanut näkynsä sinun sisimpääsi, istuttanut sinne omat ajatuksensa, rakentanut sinun uskoasi, jotta voit kantaa Jumalan elävät sanat ja saada ne kylvetyiksi, saada ne kasvuun, saada ne kantamaan satoa. Hän on sinun ehtymätön lähteesi, josta saat ammentaa. Eikä kukaan, joka panee toivonsa Herraan Jeesukseen, joudu häpeään:

Kuulkaa Herran* sana, te, jotka vapisette hänen sanansa edessä: Teidän veljenne, jotka vihaavat teitä ja työntävät teidät luotaan minun nimeni tähden, sanovat: ”Osoittakoon Herra kunniansa, niin että me näemme teidän ilonne!” Mutta he joutuvat häpeään. Jes.66:5.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Sinä Jumalan valittu, nosta katseesi

Kirjoittanut : 23.09.2018 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Särkyneisyyden siunaus

Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden luona, joilla on murtunut ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja herättäisin eloon murtuneiden sydämen. Jes.57:15.

Saatat olla kiusaamisen kohteena työpaikalla tai kokea erilaista sortamista. Tunnen syvää myötätuntoa kaikkia kiusattuja kohtaan, koska olen itse ollut kiusattu. Mutta jokainen vaikea kokemus on myös siunauksen siemen. Kun käännymme ahdingossamme Herran puoleen, meillä on suuri mahdollisuus löytää maailman uskollisin ja parhain ystävä Jeesuksesta. Saamme häneltä sitä lohdutusta ja rohkaisua, jota emme saaneet ihmisiltä.

Niinpä rohkaisen sinuakin näkemään oman kärsimyksesi myönteinen puoli. Sinun ahdinkosi on kasvattanut sinun kestävyyttäsi uskossa, eikö?

Tehän tiedätte, että teidän uskonne kestävyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Jaak.1:3.

Sinun ahdinkosi on pakottanut sinut rukoilemaan ja lukemaan Raamattua? Minulle ainakin kävi niin. Kun alamme lukea Raamattua, se merkitsee enemmän kuin itse arvaammekaan. Jumalan sana alkaa valaista meidän sisäistä maailmaamme, totuus meistä itsestämme ja totuus toisista alkaa jäsentää meidän ajatusmaailmaamme. Tämän kehityksen tuloksena voimme taipua parannukseen, uudestisyntyä elävään uskoon, saada syntimme anteeksi ja voimme siis kaiken kaikkiaan päästä sisälle siihen elämään, jota kutsumme kristilliseksi uskoksi. Mikä siunaus! Ja mistä kaikki alkoi? – Ahdingosta.

…me kerskaamme myös ahdistuksista, tietäen, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, kärsivällisyys koetuksen kestämistä ja koetuksen kestäminen toivoa. Room.5:3-4.

Ei ole mitään niin arvokasta kuin mennä läpi koetuksesta ja huomata, että Jumala oli siinä kanssani ja minä sain voiman kestää kaiken. Voin olla kokemukseni jälkeen särkynyt, mutta voin myös löytää siitä siunauksen. Särkyneenä olen vahvempi uskossa. Tulen läpi tultuani, huomaan, että tuli ei pystynyt minuun.

Jos kuljet tulen läpi, et kärvenny eikä liekki sinua polta. Jes.43:2. …näkivät, ettei tuli ollut voinut tehdä mitään näiden miesten ruumiille. Heidän partansa ja hiuksensa eivät olleet kärventyneet eivätkä heidän vaatteensa vahingoittuneet, eikä heistä edes lähtenyt tulen käryä. Dan.3:27.

Kiittäkäämme siis Herraa kaikista koetuksista, joiden kautta hän luo meissä jotakin uutta taivasta varten.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Särkyneisyyden siunaus

Kirjoittanut : 22.09.2018 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Palvelemisen siunaus

Palvelkaa toisianne Jumalan moninaisen armon hyvinä taloudenhoitajina sillä armolahjalla, jonka kukin on saanut. 1.Piet.4:10.

Oletko tutkinut Raamatusta, kuinka monta kertaa Jeesus opetti johtajuudesta? En minäkään, mutta kun Jeesus opetti johtajuudesta, hän yritti parhaansa mukaan purkaa opetuslasten innon johtajana toimimiseen (esim.Matt.23:11, Mark.9:35, Mark.10:43-44). En mitenkään pysty ymmärtämään intoa, jolla nykyajan seurakunnissa järjestetään johtajuusseminaareja, koulutusta johtajuuteen ja muuta vastaavaa, joka on vastoin Raamatun selkeää linjaa.

On sen tähden tiedostettava selkeästi, että johtajaksi pyrkiminen on lihan teko, vanhalle luonnolle ominainen taipumus. Vanha luonto meissä nimittäin haluaa tärkeillä, olla jotakin suurta (tai ainakin vähän muiden yläpuolella) ja kahmia itselleen valtaa ja kunniaa, joka liittyy asemaan seurakunnassa. On myös ymmärrettävä, että jos johtajuutta seurakunnassa tarvitaan (kuten vanhimpia), se perustuu johonkin muuhun kuin asemaan. Se perustuu armoitukseen, osaamiseen, palvelemisen mielenlaatuun. Sen ei tule perustua (ihmisten järjestämään) valtaan, vaan (Jumalan antamaan) vaikutusvaltaan. Johtajaa ei aseteta kenenkään yläpuolelle, vaan aina alapuolelle. Jos emme ymmärrä näitä Jumalan valtakunnan periaatteita, päädymme järjestämään yhä uusia johtajuuskoulutuksia laihoin tuloksin. Emme saa Raamatun mallin mukaisia johtajia, vaan ihmisjärjen mukaisia ”piällysmiähiä, päällepäsmäreitä ym.” – F.E.Sillanpäätä lainaten: ”Hän oli tuon pystypäisen, itsetietoisen talonpoikaisuuden surkuteltava pilakuva, niin kuin mikäkin aateliskekkale”…

Yleensä en ole löytänyt seurakuntien johtajien ja silmäätekevien joukosta montaakaan, joiden palvelumieli ja hurskaus olisi tehnyt minuun vaikutuksen. Voin sitä vastoin sanoa, että joidenkin riviuskovien palvelumieli ja uskollisuus vähässä on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Häpeän itseäni heidän rinnallaan. Viimeksi löysin sellaisen ihmisen erään seurakunnan keittiöltä. Sydämestäni siunaan häntä ja hänen vaivannäköään seurakunnassa – Herra lahjoittakoon hänelle, mitä hänen sydämensä kaipaa myös hänen yksityiselämässään.

Ja on viimeisiä, jotka tulevat ensimmäisiksi, ja ensimmäisiä, jotka tulevat viimeisiksi. Luuk.13:30.

Yritän siis tässä kautta rantain rohkaista sinua, joka olet palvellut hyvin, jatkamaan tuolla palvelemisen tiellä. Sinä saat kasvaa uskossa ja sinun vaikutusvaltasi saa kasvaa. Olet Jumalan silmissä harvinaislaatuinen ihminen, kun et ole langennut johtajuuden houkutukseen etkä haalimaan itsellesi valtaa. Sinä olet saanut armon mennä eteenpäin sitä kaitaa tietä, joka johtaa sinut lopulta hedelmällisyyteen ja hengellisen vaikutusvallan kasvuun. Ole kärsivällinen, ole uskollinen vähässä, ole kaikkien palvelija – siitä saat kerran suuren palkan.

Hyvin tehty, sinä hyvä ja uskollinen palvelija! Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Matt.25:23.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Palvelemisen siunaus

Kirjoittanut : 21.09.2018 Kategoria/t: Profetia, Rohkaisu