Joka vihansa peittää, sen huulilla on valhe, ja joka parjausta levittää, on tyhmä. Sananl.10:18.
Kahdeksas käsky kuuluu: Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi. 2.Moos.20:16. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vaikeammaksi haasteeksi koen kymmenen käskyn toteuttamisen ja jokaisen käskyn noudattamisen. Nuorena uskovana olin kuin rikas mies ja ajattelin: ”Kaikkia niitä olen noudattanut” (Matt.19:20). Olen myös tehnyt havaintoja ympäristöstäni ja erityisesti itseään kristittyinä pitävistä ihmisistä. Vaikka suurin osa uskovista on kunnon väkeä, havaintojeni yhteenvedon voisi silti tiivistää jokseenkin näin: ”Voi, ei!”
En kuitenkaan aio ruotia ihmisten syntejä sen enempää. Haluan vain sanoa sinulle, joka kärsit ihmisten pahoista puheista: ”Valheita he puhuvat. He parjaavat ja panettelevat sinua, koska ovat paatuneet siihen. He tekevät väärin. Se, mitä he sanovat, kertoo enemmän heistä kuin sinusta. He ovat antaneet periksi sielunvihollisen painostukselle ja nyt he tekevät sitä, mitä Paholainen haluaa. Heidän mielikuvituksensa on tehnyt heille tepposet ja nyt mopo on karannut käsistä pahan kerran. He ovat tuhonneet sinun maineesi, mutta ole huoleti, he tekivät samoin Jeesukselle. Kulje siis pää pystyssä Herrasi jalanjäljissä. Hän sanoo sinulle tänään: ’Minä luovuin maineestani’. Hän on myös sanonut sanassaan: Kun kaikki maan vangit poljetaan jalkojen alle, kun vääristetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä, tehdään vääryyttä ihmiselle hänen riita-asiassaan, eikö Herra sitä näkisi? Valit.3:34-36. Herra* tekee vanhurskaita tekoja ja hankkii oikeuden kaikille sorretuille. Ps.103:6. Herra* on oikeuden Jumala. Autuaita ovat kaikki, jotka häntä odottavat! Jes.30:18. Ole siis rohkealla mielellä, luota Herraan, sillä hän ajaa sinun asiasi. Särkynyttä ruokoa hän ei muserra, savuavaa lampunsydäntä hän ei sammuta. ja hän on vievä oikeuden voittoon. Matt.12:20.
Jumalan sana myös neuvoo meitä: Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä on kirjoitettu: ”Minun on kosto, minä maksan takaisin, sanoo Herra”. Room.12:19.
Ei sinunkaan tarvitse pelätä eikä vihata, saati kostaa. Olet hänen suojeluksessaan. Hän levittää siipensä sinun yllesi. Sinä olet turvassa. Luota Herraan ja kulje hänen johdatuksessaan ja sinä saat vielä kokea Herran hyvyyttä ja hänen siunauksiaan. Sinun parjaajasi joutuvat häpeään.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.