RSS

Päivittäiset arkistot: 29.10.2018

Kristuksen todistajana lopun ajassa

Yritän aina rohkaista ihmisiä rukoilemaan ja haluan itsekin osallistua esirukoustyöhön ja käyttää siihen aikaa. Olen saanut nähdä paljon rukousvastauksia, niin omassa elämässäni kuin toistenkin elämässä. Mutta vaikka rukous yleensä mielletään sanalliseksi, on rukous enemmän kuin sanoja. Esimerkiksi paastorukous on rukousta, jossa otetaan käyttöön muutakin viestintää kuin sanat. Ruoan sivuun laittaminen on ele, joka kertoo Jumalalle, että rukousvastauksen saaminen on ruokaakin tärkeämpi asia.

Tätä ajatusta voi kehitellä laajemminkin ja ymmärtää, että loppujen lopuksi koko meidän elämäntapamme voi olla rukousta. Elämäntavallani viestitän taivaan Isälle, että palvelen häntä ja olen hänestä riippuvainen. Jos koko elämäni kertoo Herralle, että palvelen häntä kaikesta sydämestäni, mielestäni ja voimastani, silloin olen osallinen hänen huolenpidostaan automaattisesti.

Raamatun profetioissa lopun ajoista kerrotaan myös ilmastonmuutoksesta ja siitä, että tulee maailmanlaajuinen nälänhätä. Profeetta Habakuk kuvaa maapallon synkkää tulevaisuutta näin: Viikunapuu ei tule kukkaan, eikä viiniköynnöksestä tule satoa, öljypuun sato pettää, eivätkä pengerpellot tuota syötävää. Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä navetoissa ole karjaa. Mutta minä riemuitsen Herrassa*, iloitsen pelastukseni Jumalassa. Hab.3:17-18. Myös Jesajan kirjan luku 32 kertoo jakeesta 10 alkaen vastaavasta kehityksestä. Kun luemme eteenpäin, löydämme Jumalan lupauksen kansalleen: Silloin on vanhurskauden hedelmänä rauha, vanhurskauden vaikutuksena lepo ja turvallisuus iankaikkisesti. Minun kansani on asuva rauhan majoissa, turvallisissa asuinpaikoissa, huolettomilla leposijoilla. Jes.32:17-18.

Tulkoon maailmanlaajuinen nälänhätä tai mitä tahansa, Jumala pitää huolen omasta kansastaan. Mutta meidän tulee elämäntavallamme ja puheillamme antaa todistus koko maailmalle, että palvelemme Herraa Jeesusta Kristusta. Rohkaisen siis tänään itseäni – ja toivoakseni myös sinua – olemaan Kristuksen kirje, elämään aidossa uskossa ja todistamaan Jumalan armosta ja hyvyydestä: että olisitte moitteettomia ja puhtaita, tahrattomia Jumalan lapsia kieron ja turmeltuneen sukupolven keskellä. Te loistatte siinä kuin tähdet maailmassa… Fil.2:15.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Kristuksen todistajana lopun ajassa

Kirjoittanut : 29.10.2018 Kategoria/t: Rohkaisu