RSS

Ilosanoman hän toi

25 Mar

Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. 2:kor.5:19.

Sovituksen sana on toiselta nimeltään evankeliumi, hyvä sanoma. Jos haluamme olla Jumalan palvelijoita ja kertoa hyvää sanomaa, meidän on syytä silloin todistaa jokaiselle, että hän on Jumalan rakkauden kohde, kaiken rakkauden arvoinen ihminen. Jeesus Kristus kärsi häpeällisen ja tuskallisen kuoleman ristillä, koska hän halusi säästää meidät rangaistukselta ja lunastaa meidät kuoleman otteesta. Mutta tämä hyvä sanoma hukkuu helposti kaikenlaisen kiihkoilun alle. Oikeasta opista tulee tärkeämpi kuin evankeliumista. Usko ei olekaan enää syntisten rohkaisemista kääntymään Vapahtajan puoleen, vaan siitä tulee ojentamista ja korkealta syyttämistä.

Voi, tähän syyllistyn itsekin. Niinpä yritän tänään rohkaista sinua ja kertoa hyvää sanomaa: Jeesus on kuollut puolestasi, hän on kantanut sinun syntisi ruumiissaan ristinpuulle ja sinä saat olla vapaa. Sinä saat syntisi anteeksi, sinä saat uuden elämän, sinä saat olla Jumalan lapsi ja elää Jumalan valtakunnan kansalaisena. Sinulla on Kristuksen tähden tulevaisuus ja toivo eikä sinun enää tarvitse pelätä kuolemaa.

Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa. Room.8:1.

Nyt sinulle, joka olet uudestisyntynyt elävään uskoon, on annettu kaikki Jumalan lupaukset. Voit tarttua niihin ja uskossa omistaa ne sekä tätä elämää että tulevaa varten. Saat olla osallinen kasteesta, ehtoollisen siunauksesta, Pyhän Hengen täyteydestä ja voimasta – kaikista hengellisistä aarteista Kristuksessa – myös tulevasta elämästä ja uudesta Jerusalemista.

että he, sydämet yhteen liitettyinä rakkaudessa, saisivat rohkeuden omistaa täysin varman ymmärtämisen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen. Hänessä ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä. Kol.2:2-3.

Olkoot askeleesi tänään kevyet, olkoon mielesi iloinen. Palautukoon tänään mieleesi, kuinka arvokas olet, sinä Kristuksen morsian. Antakoon Pyhä Henki sinulle ilmestyksen siitä, millaiseen arvoon sinut on kutsuttu, millaiseen kunniaan sinut on nostettu, kuinka kaunis olet ja miten sädehtivä on sinun kruunusi. Siunatkoon Herra sinua tänään ja valaiskoon sinun mielesi ymmärtämään, että olet hänen kansansa jäsen, ainutlaatuinen osa Jumalan Israelia.

Nouse, ole kirkas, sillä sinun valkeutesi tulee ja Herran* kunnia koittaa sinun ylläsi. Sillä katso, pimeys peittää maan ja synkeys kansat, mutta sinun ylitsesi koittaa Herran* kirkkaus, sinun ylläsi näkyy hänen kunniansa. Jes.60:1-2.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Ilosanoman hän toi

Kirjoittanut : 25.11.2018 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.