RSS

Jumalan johdattava käsi

26 Jou

Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkaan. Ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan, kulki heidän edellään, kunnes tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, ja pysähtyi siihen. Matt.2:9.

Joulun tähti kuulostaa mysteeriltä. Emme ymmärrä, miten yötaivaalla oleva tähti voisi johdattaa ketään tiettyyn kylään ja siellä yksittäiseen taloon. Tähtitiede on pystynyt rekonstruoimaan Saturnuksen ja Jupiterin liikkeet ja niiden kohtaamisen, joka tapahtui niihin aikoihin, kun Jeesus syntyi. Mutta vähän salaisuudeksi jää tämä itämaan tietäjien viisaus silti.

Mutta Jumalan johdatus on aina jonkinlainen mysteeri. Hän voi näyttää meille unia. Ymmärrämme niistä jotakin. Hyvässä lykyssä osaamme odottaa niiden toteutumista ja ennakoida jotakin aivan oikein, mutta yleensä ymmärrämme unet vasta, kun ne ovat jo toteutuneet. Katsoessamme taaksepäin, saamme ”ahaa-elämyksen”: Ahaa, tätä se minun uneni tarkoitti!

Kun etsimme Jumalan johdatusta, on parasta varautua siihen, että se on yliluonnollista. Jumalan kaikki teot ovat yliluonnollisia ja olenkin sanonut: ”Jumala ei tee mitään muuta kuin ihmeitä”. Olemme vain tottuneet luomakunnan ihmeisiin niin, että emme huomaa niitä ihmeiksi. Esimerkiksi tämä planeetta, jolla elämme, ja aurinko, joka ylläpitää elämää täällä. Tämä koko maailma ympärillämme – voi, mitä ihmettä kaikki! Kun katselen vilkasta lapsenlastani, joka tuulispäänä kiitää edes takaisin ja huvittaa minua monin tavoin, olen mykistynyt – mikä ihme hän onkaan!

Niinpä voin rohkaista sinua: Jumala tekee ihmeitä ja hän tekee niitä sinunkin elämässäsi. Varaudu siihen, että hänellä on yliluonnollisia lahjoja annettavana. Niinkuin itämaan tietäjät toivat Jeesus-lapselle lahjoja, niin Jumala lähettää sinun elämääsi lahjoja, jotka tuovat terveisiä sinulle tähtitarhain takaa, Isän sydämeltä. Tänäkin jouluna saat ihmetellä, minkä lahjan Jumala on varannut sinua varten, sillä Jeesus-lapsen todellisuus sisältää aina uusia ja uusia salaisuuksia, joita saamme avata. Yhä uutta ja ihmeellistä paljastuu siitä paketista, jota kutsutaan ”Kristuksen kirkkauden evankeliumiksi”. Saamme taas sydämestämme yhtyä enkelien kuoroon, kun ne laulavat ylistystä Herralle:

Yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maan päällä rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.” Luuk.2:13-14.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Jumalan johdattava käsi

Kirjoittanut : 26.12.2018 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.