RSS

Vasikka ja Karitsa

03 Tam

Ja nyt, jätä minut rauhaan! Vihani on syttynyt heitä vastaan ja minä teen heistä lopun. Sinusta minä kuitenkin teen suuren kansan. 2.Moos.32:10.

Jumala vihastui israelilaisiin, jotka tekivät kultaisen vasikan ja alkoivat palvella sitä. Jumala oli juuri vähän aikaisemmin antanut kansalleen kymmenen käskyn lain ja kieltänyt tekemästä mitään jumalankuvaa. Ja kuka sitten heti kiellon päälle teki sellaisen anteeksiantamattoman teon? Ylipappi Aaron! On vaikea olla huvittumatta tämän sinänsä kuolemanvakavan asian vuoksi. Kun vertaan tätä omaan kokemusmaailmaani, huomaan itsekin törmänneeni ”ylipappeihin”, jotka palvovat omia kultaisia vasikoitaan. Sitten kun jäävät kiinni, levittelevät vain käsiään tyyliin: ”Enhän minä mitään tehnyt, se vain tapahtui – hyvässä tarkoituksessa”, jos nyt edes missään suhteessa ymmärtävät väärin tehneensä. Yleensä suuttuvat, jos heitä erehtyy ojentamaan.

Myös Jeesus oli syvästi tunteva ihminen ja hänkin sai monesti aihetta olla vihainen. Luemme tapauksesta, joka sattui Kapernaumin synagogassa. Jeesus kysyi paikalla olleilta: ”Onko sapattina lupa tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa henki vai tappaa?” Mutta he olivat vaiti. Mark.3:4. Tämän jälkeen sanotaan: Hän katsahti heihin vihaisena, murheissaan heidän sydämensä paatumuksesta, ja sanoi miehelle: ”Ojenna kätesi.” Mies ojensi kätensä, ja se tuli terveeksi. Mark.3:5.

Jumala vihaa siis ihmisten tekemiä jumalankuvia, kaikenlaisia epäjumalia. Hän vihaa myös Jumalan käskyjen vääristelemistä, jota fariseukset harrastivat, kun he vahtivat sapatin viettämistä. Nämä kaksi voidaan viedä saman otsikon alle, jos sanotaan, että Jumala vihaa ihmisten keksimää jumalanpalvelusta – ihmisviisauden mukaista uskonnollisuutta.

Niinpä voimme rohkaista toinen toistamme tässä ja ottaa sellaisen tarkan suunnan omasta kompassistamme, että emme mene mukaan mihinkään ihmisten keksimään systeemiin, vaan olemme kuuliaisia Jumalan sanalle ja seuraamme Kristusta. Varokaamme ennen kaikkea mammonan tuomista voimatekijäksi seurakuntaan. Jeesus ajoi kaikki kaupustelijat pois temppelistä. Tänäkin päivänä hän vihaa sitä, että hänen sanaansa kaupitellaan.

On hyvä opetella tuntemaan Jumalaa siinäkin mielessä, että opimme tuntemaan myös hänen vihansa. Yleensä meille julistetaan Jumalan armoa ja hyvyyttä, Kristuksen kirkkauden evankeliumia. Ja oikeinhan se on. Kristus otti päälleen meidän rikkomuksemme, jotta meillä olisi rauha. Hän asettui Jumalan vihan kohteeksi meidän sijastamme. Jo paratiisissa hänestä tehtiin Jumalan karitsa. Vai mistä luulet, että ne eläimen nahat saatiin, joilla Aadam ja Eeva puettiin? (Ks.1.Moos.3:21) Jo siellä ihmiskunnan historian alkuhämärissä hän oli ”Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin”. Se tapahtui paratiisissa – hengellisessä todellisuudessa – mutta Golgatalla hän sitten tuli tähän maailmaan antamaan itsensä sovitusuhriksi ja sovittamaan meidän syntimme tässä maailmanajassa, jossa synti ja kuolema hallitsee. Paavali puhui efesolaisille siitä, että meidän, jotka olemme Kristuksen omia, on oltava selvillä siitä, millaisia asioita Jumala vihaa:

Olkaa siis Jumalan seuraajia niin kuin rakkaat lapset. Vaeltakaa rakkaudessa, niin kuin Kristuskin rakasti meitä ja antoi itsensä meidän puolestamme lahjaksi ja suloisesti tuoksuvaksi uhriksi Jumalalle. Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne, eihän se sovi pyhille, ei myöskään rivoutta, typerää puhetta tai ilveilyä, jotka ovat sopimattomia, vaan pikemminkin kiitosta. Tehän tiedätte hyvin, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnasta, ei myöskään ahneella, sillä hän on epäjumalanpalvelija. Älkää antako kenenkään pettää itseänne tyhjillä puheilla, sillä niiden vuoksi Jumalan viha kohtaa tottelemattomuuden lapsia. Ef.5:1-6.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Vasikka ja Karitsa

Kirjoittanut : 03.01.2019 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.