Ajatelkaa häntä, joka niin paljon kesti syntisten vastustusta itseään kohtaan, ettette väsyisi, kun mielenne on masentunut. Hepr.12:3.
Kun joudumme vastoinkäymisten keskelle ja ihmiset kääntävät meille selkänsä, saatamme kokea suurta avuttomuutta. Haluaisimme puolustautua, mutta emme saa siihen tilaisuutta. Näissä taisteluissa voimme nojata häneen, joka kesti mitä ankarimman vastustamisen, vaikka oli täysin syytön ja teki vain hyvää. Voimme turvautua Jeesukseen. Hän antaa meille toivoa ja kestävyyttä. Hän on kuin majakka, joka antaa elämällemme suuntaa. Hänen askelissaan saamme kulkea ja häväistyshuutojen saattelemina voimme kiittää häntä, joka kulki tien edeltä.
Autuaita olette te, kun ihmiset vihaavat ja erottavat teidät yhteydestään, herjaavat teitä ja pyyhkivät pois teidän nimenne ikään kuin jonkin pahan – Ihmisen Pojan tähden. Iloitkaa sinä päivänä ja hyppikää riemusta, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa! Samalla tavallahan heidän isänsä tekivät profeetoille. Luuk.6:22-23.
Saatamme näissä koettelemuksissa kokea särkymistä. Olemme kuin Gideonin saviruukku, jonka sisällä palaa Pyhän Hengen soihtu (Tuom.7:19-21). Hengen tuli ei pääse valaisemaan ympärillämme olevaa yötä, ellei saviruukkua ensin särjetä. Vasta kun se alkaa säröillä ja halkeilla, sisäinen valo pääsee loistamaan ympäristöön. Näin meissä asuva Kristuksen henki pääsee valaisemaan maailman yötä. Tässä särkymisessä meistä tulee niitä majakoita, jotka valollaan karkottavat pimeyden ja näyttävät suuntaa. Gideonin saviruukut olivat ratkaiseva apu sodassa. Ne piti vain särkeä ja antaa soihtujen saada happea. Meidänkään ei tarvitse olla päteviä, olla tietoviisaita, päihittää muita, hakea jotakin paremmuutta muihin nähden – tarvitsemme särkymistä: Jumalalle kelpaava uhri on särkynyt henki. Särkynyttä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, halveksi. Ps.51:19.
Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudistuu päivä päivältä. 2.Kor.4:16.
Kun näin tapahtuu, Kristuksen tuntemisen tuoksu leviää meistä ympäristöön (2.Kor.2:15). Pätemisen sijasta etsimme heikkoutta. Vanhan luonnon rehvakkuuden korvaamme nöyryydellä. Luovutamme itsemme Herran käyttöön vikoineen, puutteineen, heikkouksineen. Emme tarjoa Jumalan käyttöön vain osaamistamme, vaan myös osaamattomuutemme. Emme aina voi tuoda Herralle mitään arvokasta, tuomme tyhjät kädet ja alttiin mielen. Jumala voi käyttää meitä, vaikka emme sitä edes itse tiedä. Sanomme täydessä uskon luottamuksessa tänäänkin: ”Tässä olen, Herra. Käytä minua missä haluat, miten haluat – haluan palvella sinua”.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.