RSS

Armosta pelastettu

23 Hel

Eihän mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista. Gal.2:16.

Siellä, missä laki asetetaan evankeliumin edelle, on kaikenlaista kilpailuhenkeä ja riidan kylvämistä. Siellä heikkoja sorretaan ja lain nimessä tehdään väkivaltaa. On kuitenkin turvallista ymmärtää, että meiltä ei vaadita lain noudattamista, koska Kristus on täyttänyt lain meidän puolestamme. Jos me nyt sydämestämme turvaamme Kristukseen, emme joudu kadotukseen. Uskon kautta olemme uudeksi luotuja olentoja ja nostetut uuteen elämään.

Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Room.6:23. Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, sillä elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Room.8:1-2.

Meidän tulee siis muistaa: Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Matt.7:1. Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. 1.Kor.4:5. Älkäämme sen tähden enää tuomitko toisiamme. Päättäkää pikemminkin olla panematta veljenne eteen loukkauksen aihetta tai viettelystä.. Room.14:13.

Valitettavasti näemme seurakunnissa paljon vaatimusten esittämistä, kivien heittelyä, aiheetonta syyttämistä, erilaista kukkoilua. Tuntuu kuin uskovat olisivat tässä pahempia kuin muut. Oma epävarmuus teettää helposti muiden alas painamista. Omat viat unohtuvat, kun voidaan suurennella naapurin tekosia. Mutta jos todella elämme armosta ja olemme kokeneet syntiemme anteeksi saamisen, kohdanneet elävän Jeesuksen ja kiintyneet Vapahtajaamme, ei meillä ole tarvetta lähimmäisemme kampittamiseen. Olkaamme siis sovinnon rakentajia, rauhan lapsia.

Vakuutan siis sinulle, että sinäkin saat uskon kautta elää hyvällä omallatunnolla. Sinä saat olla vapaa syyllisyydestä. Sinä saat voiman urheasti kestää ihmisten syytökset. Sinä saat olla täysivaltainen Jumalan lapsi ja elää evankeliumin voimasta, pitää kiinni uuden elämän toivosta. Sinun pelastuksesi ei perustu sinun hyvään elämääsi, ei ihmisten vaatimusten täyttämiseen, vielä vähemmän Jumalan lain noudattamiseen. Sinun pelastuksesi on lahjaa, Jeesuksen Kristuksen sovitustyön hedelmää.

Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskailisi. Ef.2:8.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Armosta pelastettu

Kirjoittanut : 23.02.2019 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.