Muistui mieleeni tapaus vuosikymmenten takaa, kun naapurin pikkupoika tuli meille käymään. Hän oli lestadiolaisesta perheestä ja tyttäremme leikki hänen ja muiden pihan lasten kanssa. Muistan, että hänellä oli aina nuha ja nytkin hänen nenänsä valui, mutta tomerasti hän seisoi siinä eteisessä ja kuulutti: ”Mitä varten teidän ei koskaan tarvitse tunnustaa syntejä?”

Olen leikkimielellä sanonut, että se on paras saarna, mitä olen koskaan kuullut. Se heijasti helluntailaisen uskon ja lestadiolaisen uskon eroja, mutta en mitenkään loukkaantunut, olin lähinnä huvittunut. Mutta totta on, että usko alkaa synnintunnosta ja synnin tunnustamisesta. Kristillisen uskon keskeinen asia on Jeesuksen sovitustyö ristillä. Kärsihän Kristuskin kerran syntien tähden, vanhurskas väärien puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. 1.Piet.3:18. Emme voi tulla Jumalan luo samalla tavalla kuin sosiaalisen median yhteisöön – painamalla ”tykkään”. Usko alkaa pikemminkin siitä, kun sanomme itsellemme ”en tykkää” – en tykkää ollenkaan tästä elämäntavastani, en tykkää ollenkaan näistä pahoista teoistani, en tykkää elää tällaista kurjaa elämää”…

Valitettavasti synnistä ja parannuksesta puhuminen on kadonnut, ja jos on jokin paikka, josta se ei ole kokonaan kadonnut, sitä paikkaa kartetaan viimeiseen asti. Mutta emme voi palata suomalaiseen pietismiin, jolla tarkoitan, että uskoon sekoitetaan ankaria moraalisääntöjä ja ulkonaista askeettisuutta. Nykyihminen on erilainen. Olemme tottuneet vaatimaan oikeuksiamme, tottuneet korkeaan elintasoon, olemme kynsin hampain takertuneet oletettuun vapauteemme ja muodostamme itse omat mielipiteemme kaikista asioista – myös Jumalasta. Nykyihmisestä on pelkästään huvittavaa, jos esimerkiksi korujen käytöstä tehtäisiin synti – tai tukan värjäämisestä tai jostain muusta pikkuasiasta. Olen itsekin aikani lapsi ja pidän kiinni vapaudestani. En anna ulkonaisten sääntöjen määrätä ja sosiaalisen paineen ohjailla. Mutta pyrin elämään Raamatun mukaan ja terveen uskon pohjalta. Usko on minulle sisäistä todellisuutta, ei niinkään ulkonaista. Edelleen riittää painia oikean ja väärän välillä, uskon ja epäuskon välillä, valon ja pimeyden voimien välillä, hengen ja lihan välillä. Ihan riittävästi jää tilaa tehdä valintoja. Ihan riittävästi joudun elämässä tekemään kipeitäkin valintoja.

Haluan siis rohkaista sinua, että et anna uskonnollisten ihmisten määrätä sinulle ulkonaisia sääntöjä. Pysy sinä siinä, minkä olet oppinut… 2.Tim.3:14. Vaella Kristuksen seuraajana, Pyhän Hengen voimassa. Elä opetuslapsen elämää ja palvele Herraa ensirakkaudessa. Usko on loppujen lopuksi yksinkertainen asia:

Mitä muuta Herra* sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä on oikein, rakastat laupeutta ja vaellat nöyrästi Jumalasi edessä? Miika 6:8.