RSS

Päivittäiset arkistot: 14.06.2019

Jumala puhuu sinulle suoraan

Muutamat eivät kuitenkaan totelleet Moosesta vaan jättivät sitä jäljelle aamuksi, mutta siihen tuli matoja, ja se alkoi haista. Silloin Mooses vihastui heihin.2.Moos.16:20.

Mannaa piti kerätä joka päivä sen päivän tarpeisiin. Jokaisen tuli olla keräämässä mannaa. Keräämistä eivät hoitaneet Mooses ja Aaron eivätkä ne 70 huomattavaa miestä, ei kukaan edusmies. Jokainen keräsi itselleen ja perhekunnalleen ja joskus tasattiin ruoka niin, että vähemmän keränneet saivat tarpeeksi syödäkseen hekin. Ymmärrätkö tämän esikuvan?

Kun lapsenlapsemme tulee meille, hän saattaa istahtaa pöytään ja pyytää mehua, keksiä tai muuta herkkua. Hän voi ilmaista asian esimerkiksi näin: ”Missä minun perunani on?” Suhtaudumme tietenkin isovanhempina häneen huolehtivasti emmekä henno kieltää häneltä juuri mitään. Tiedämme, että kun hän kasvaa, hän alkaa vähitellen tulla omatoimiseksi. Aikaa myöten hänestä tulee aikuinen, joka ei vain huolehdi itsestään, vaan kykenee huolehtimaan muistakin.

Hengellinen kasvu on aivan vastaavaa. Jos aina vain ulkoistamme uskomme seurakunnalle ja syömme hengellistä ruokaa, jota pastorimme tarjoilee, tiedämme olevamme pikkulapsia. Jokaisen on syytä tehdä koe: istua lukemaan Raamattua ja odottaa, että Herra puhuu. Kun toteamme, että Jumala puhuu minulle suoraan, ilman välikäsiä, saamme siitä suuren ilon ja uskon rohkeuden, jota ei korvaa mikään pastorin tarjoilema ruoka. Kasvumme edistyy harppauksin, kun etsimme itse ruokamme ja syömme itse keräämäämme mannaa.

Oletko koskaan käynyt mustikassa ja syönyt mustikkapiirakkaa, jonka leipomisessa on käytetty sinun keräämiäsi marjoja? Eihän ole mitään parempaa? Mutta jos aina vain syöt samaa tarjolle pantua pöperöä, eilisen lämmitettyjä tähteitä, olkoot ne vaikka minunkaltaiseni puskapapin tarjoilemaa ”pyttipannua”, ennen pitkää alat kyllästyä ja haluta tuoretta ruokaa. Sen kaipuun ja halun on Jumalan henki pannut sisimpääsi. Etsi siis ruokasi itse – etsivä löytää. Samalla Pyhä Henki voi antaa sinulle juuri sitä, mitä eniten tarvitset – niitä ravintoaineita, niitä vitamiineja, niitä hivenaineita, joita sinulta puuttuu. Monipuolinen ruoka on ravitsevaa aina – myös Jumalan pöydässä.

Herra*, sinä olet minun perintöosani ja maljaosani, sinä hoidat minun arpani. Ps.16:5.

©  S i m o  P a p u n e n

Yksittäisiä artikkeleita voi tulostaa paperille omaan tai pienpiirin käyttöön. Artikkeleita saa myös vapaasti linkittää tai jakaa somessa. Niistä voi lainata lyhyitä otteita, kunhan se tehdään myönteisessä hengessä, mutta niiden sisältöä ei saa kopioida someen tai julkaista uudestaan ilman kirjallista lupaa.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Jumala puhuu sinulle suoraan

Kirjoittanut : 14.06.2019 Kategoria/t: Rohkaisu