Sanotaan elämän tarkoituksesta mitä tahansa, uskovalle on Kristuksen tunteminen aina keskeinen asia. Jos emme opi tuntemaan Herraamme ja Mestariamme henkilökohtaisesti, mitä hyötyä on ulkoläksynä luetusta uskontunnustuksesta?

Kun annamme elämämme Herralle, aloitamme tutustumisen Jeesukseen. Ensikosketus on usein niin vahva, että jäämme jotenkin sen lumoukseen. Meistä voi tulla sadan metrin juoksijoita, jotka kuulemme (luulemme kuulleemme) toisen laukauksen ja jäämme lähtötelineiden luo harjoittelemaan starttia yhä uudestaan. Eihän se ole tarkoitus, vaan tarkoitus on jatkaa juoksua – kunnes me kaikki saavutamme ykseyden uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, kypsän miehuuden, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mitan. Ef.4:13. Startti pitää ottaa sääntöjen mukaisesti, mutta maaliintulo on tärkeämpi.

Jeesus kulki edeltä sen tien, joka meidänkin on määrä kulkea, sillä hän kutsui meitä seuraamiseensa. Jotkut haluavat nähdä Jeesuksen vain Jumalan Poikana, ylösnousseena Kuninkaana, ja siksi he korostavat ihmeitä ja yliluonnollisia tekoja ja jopa välttelevät ristin sanomaa. Mutta Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti. Hepr.13:8. Se tarkoittaa, että hän on yhä myös ristin tien kulkija. Emme voi tuntea Kristusta, ellemme koe ristiä. Mitä runsaampina koemme osallisuuden Kristuksen kärsimyksiin, sitä läheisemmin tunnemme häntä. Siis jos sinua vainotaan, painetaan alas, vähätellään, pilkataan, lyödään ja syljetään – uskon tähden – sitä parempi. Kristuksen kanssa joudumme kohtaamaan ihmisenä olemisen heikkouden. Raamattu sanoo sen näinkin:

Tehän vaaditte todistetta siitä, että minussa puhuu Kristus, joka ei ole teitä kohtaan heikko vaan on teissä voimallinen. Hänet tosin ristiinnaulittiin, kun hän oli heikko, mutta  hän elää Jumalan voimasta. Olemmehan mekin hänessä heikkoja, mutta hänen kanssaan me elämme Jumalan voimasta teidän hyväksenne. 2.Kor.13:3-4.

Siis rohkeasti eteenpäin, heikkoudessa tai voimassa, Kristuksesta osallisina olemme osalliset Tosi Elämästä.