RSS

Päivittäiset arkistot: 15.08.2019

Juoksen kohti maalia

Harras odotukseni ja toivoni myös on, etten joudu millään tavoin häpeään vaan että Kristus nyt niin kuin aina tulee rohkeasti ylistetyksi minun ruumiissani, joko elämän tai kuoleman kautta. Fil.1:20.

Paavali oli vankilassa kuin rikollinen ja oli koko ajan vaarassa joutua leijonien suihin. Paavali ei pitänyt sitä häpeänä sen paremmin kuin kahleitaankaan. Hänellä oli hyvä omatunto ja hän odotti tulevaa maailmaa, sitä jossa Kristus hallitsee ja jossa Paavalikin saisi kaikki oikeutensa takaisin, varsinkin vapautensa. Paavali oli näissä olosuhteissa urhea ja säilytti rohkeutensa ja vahvistui uskossaan.

Niinpä mekin saamme ottaa saman uskon asenteen. Emme ole ihmisten keskellä mitään, vaan olemme tyytyneet olemaan vähäpätöisiä, melkein näkymättömiä. Meillä ei ole mitään kerskaamisen aihetta, ainoastaan Kristus. Saamme kunnioituksen sijasta usein kiviä niskaamme, kohdata kaikenlaista kiusantekoa ja ilkivaltaa. Näissä olosuhteissa meidänkin on syytä säilyttää uskon rohkeus ja luottamus Jumalaan eikä suostua elämään pelossa ja masennuksessa. Kun katselemme itseämme Jumalan sanan valossa, saamme tarvittavaa rohkeutta, toivoa ja uskoa tulevaisuuteen. Paavalikin suositteli määrättyjä asioita filippiläisille:

Silloin minä… saan kuulla teistä, että pysytte samassa hengessä ja yksimielisesti taistelette yhdessä evankeliumin uskon puolesta antamatta vastustajien millään tavoin säikyttää itseänne. Tämä on heille kadotuksen mutta teille pelastuksen merkki, ja se tulee Jumalalta. Fil.1:27-28.

Jos meillä onkin maailmassa ahdistus, jos kohtaamme vastustusta ja pilkkaakin, voimme kuitenkin katsoa niiden ohi kohti määränpäätä. Paavali ilmaisi uskonsa näin:

…minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut kutsunut taivaallisella kutsulla Kristuksessa Jeesuksessa. Fil.3:14.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Juoksen kohti maalia

Kirjoittanut : 15.08.2019 Kategoria/t: Rohkaisu