Älkää olko mistään huolissanne, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukoillen ja anoen kiitoksen kanssa Jumalan tietoon… Fil.4:6.
Meillä on taipumus olla toteuttamatta selkokielisiä Raamatun ohjeita – minullakin – ja sen sijasta, että toteuttaisimme tuota yllä olevaa sanaa, me murehdimme, olemme huolissamme, rukoilemme ja anomme kyllä, kerjäämme suorastaan, mutta emme kiitä. Kiittäminen – se tuntuu olevan liian vaikeata. Liian vaikeata tuntuu olevan tuoda ”kiitoksen kanssa” asioita Herran tietoon. Kun takavuosina luin yleisön lähettämiä rukousaiheita, vaikutti siltä, että eräät pyytäjät pyrkivät suorastaan heittäytymään itsesäälin valtaan ja rypemään omassa kurjuudessaan, jotta heidän tarpeensa kuulostaisi todelliselta ja kiireelliseltä. Mutta tehostiko se heidän pyyntöjään?
Ei tehostanut – kiitos olisi voinut sen tehdä. Meidän tulee kiittää siitä kaikesta hyvästä, mitä olemme saaneet, silloin Jumala antaa auliisti lisää. On hyvä lähtökohta rukoukselle, jos voi heti alkuun todeta ja tunnustaa, että ”sinä, Herra, olet hyvä ja armollinen ja siksi me luottavaisin mielin käännymme puoleesi”.
Usein kiitosta ei heru edes rukousvastauksen jälkeen! Toinen ongelma rukousvastauksien suhteen voi olla siinä, että korotamme itsemme tai jonkun toisen henkilön rukoilijana jotenkin jalustalle. Se tapahtui, koska MINÄ rukoilin. Tai: ”Minäpä käännyn senjasen puoleen, koska hänellä on uskon lahja…” – Ihanteellista olisi, että kukaan yksittäinen rukoilija ei saisi kunniaa rukousvastauksesta, vaan Jumala saisi kaiken kunnian. Joskus voidaan kyllä ihmisiäkin huomioida, varsinkin kiitoksella että he ovat rukoilleet, mutta kunniaa vastauksesta tulisi säästeliäästi antaa ja sekin mieluummin ”kaikille rukoilijoille” kuin yksittäisille ihmisille.
Jos voidaan antaa kunnia ja kiitos aina Herralle kaikista hyvistä lahjoista, joita saamme, vältämme ”turhan kunnian tavoittelemisen” (Gal.5:26) ja keskinäisen kateuden ja säilytämme terveen pohjan rukouselämässä ja oikean mielenlaadun. Kun seuraava rukousaihe osuu kohdallemme ja otamme sen käsittelyyn, suuntaamme heti katseemme ylös eikä sivulle.
Niinpä rohkaisen sinua tänään tuomaan Herralle pyyntösi. Jumala on hyvä ja hän kuulee rukouksia. Rohkaisen sinua kiittämään kaikesta, koska se on paras tehokeino, millä voit rukoustasi tehostaa. Kun pyydät Jumalalta lahjoja, muista että Herra on meidän kaltaisemme (olemmehan Jumalan kuvaksi luotuja) ja antaa lahjojaan kaikkein auliimmin omille lapsilleen. Uskon perusta on tärkeä. Et voi panna toivoasi Jumalaan vain tämän elämän ajaksi (1.Kor.15:19) tai olet ”surkuteltava ihminen”. Jeesus lupasi opetuslapsilleen:
Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja se tapahtuu teille. Joh.15:7.
Rukouksen suurin arvo ei kuitenkaan ole siinä, että saamme pyytämämme. Rukouksen suurin arvo on siinä, että suunta voi kääntyä ja Jumala alkaakin puhua meille ja me saamme tilaisuuden toteuttaa hänen pyyntönsä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.