RSS

Ei edes kevyttä kenttäreppua

29 Elo

Koska meillä on ympärillämme näin suuri todistajien pilvi, pankaamme mekin pois kaikki, mikä painaa, ja synti, joka helposti kietoo. Hepr.12:1.

Menneisyyden kielteiset kokemukset kerääntyvät helposti mielen pohjalle ja muuttuvat taakaksi, joka tekee elämän vaelluksesta kipeän ja raskaan taipaleen. On terveellistä osata unohtaa ja antaa anteeksi. On terveellistä osata jättää menneet asiat taakse ja katsoa luottavaisesti tulevaisuuteen. On terveellistä myös antaa itselleen anteeksi ne mokat, mitä on tullut tehtyä. Minunkin pitää osata antaa itselleni anteeksi ne monet kerrat, kun olen hermostunut ja suuttunut. Olen voinut sanoa sellaista, mitä sitten kadun. On myös ihmisiä, joiden on ihan mahdotonta antaa anteeksi pienintäkään suutahdusta toiselta. Joskus ei saa anteeksi, vaikka kuinka pyytäisi. Senkin voi liittää unohdettavien asioiden listalle.

Erilaisen pahan mielen kanssa on raskasta tehdä matkaa. On kuin raahaisi isoa matkalaukkua mukanaan. Mutta sellainen hikoileminen on turhaa ja syö miestä. Jumalan täysi sotavarustus ei sisällä edes kevyttä kenttäreppua. On askelta keventävää ravita itseään Jumalan armon sanomalla, elää siitä itse ja antaa toistenkin elää. Jeesus on tullut ja nyt en enää perusta vanhurskauttani lain noudattamiseen, vaan Kristuksen ristin työhön: Eihän yksikään ihminen tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista… Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen kaikille, jotka uskovat. Ei tässä ole mitään erottelua. Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kirkkautta vailla mutta saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room.3:20,22-24.

Niinpä rohkaisen sinua jättämään pettymykset taakse. Älä märehdi menneitä. Katso eteenpäin. Tänään on armon päivä ja huomenna on uusi päivä ja ylihuomenna vielä uudempi päivä. Jumala tekee uutta. Hän on armollinen ja hän palkitsee erityisesti ne, jotka kiitollisena kaikista saamistaan siunauksista odottavat uusia siunauksia. Heitä pois kaikki tunne-elämän romu, vie roskiin epäonnistumisen jätepussit, ja se mikä vielä painaa, jätä Jeesuksen veren alle. Kun olet tunnustanut syntisi Herralle, usko tämä: ”Sinun syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä!” Päätä antaa ikävien asioiden olla enempää penkomatta. Päätä olla kostamatta. Elä rauhassa itsesi, Jumalan ja toisten ihmisten kanssa – sikäli kuin se sinusta riippuu.

Ei niin, että olisin jo saavuttanut sen tai tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että voittaisin sen omakseni, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut omakseen. Fil.3:12.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Ei edes kevyttä kenttäreppua

Kirjoittanut : 29.08.2019 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.