RSS

Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2019

Jumalan aikataulut

Ei viivy pelastus, jonka minä tuon. Jes.46:13.

Raamattu vakuuttaa meille, että Jumala on selvillä asioistamme paremmin kuin me itse ja on varannut meille ratkaisuja ongelmiin ja avun silloin, kun sitä tarvitsemme. Heprealaiskirjeen kirjoittaja tuntuu korostavan, että meidän tulisi omalta puoleltamme osoittaa kaikkea rohkeutta ja tuoda pyyntömme Jumalan eteen:

Käykäämme siis rohkeasti armon valtaistuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon avuksemme oikeaan aikaan. Hepr.4:16.

Koska Jumalan kasvatussuunnitelmaan kuuluu tuottaa meissä kestävyyttä, kärsivällisyyttä ja peräänantamattomuutta, hän vie meitä tilanteisiin, joissa meistä tuntuu, että Jumala on meidät peräti unohtanut, hylännyt siihen paikkaan ja jättänyt oman onnemme nojaan. Sitten itkun kanssa puserramme rukousta. Jos et ole tällaista kokenut uskonelämäsi aikana, tulet vielä kokemaan. Saat kuitenkin olla luottavaisella mielellä, sillä Jumala ei ole sinua hylännyt. Hän vain väliaikaisesti kätkee itsensä, jotta sinun uskosi kasvaisi ja sinä voisit aikuistua. Saat kokea juuri sen, mitä sana lupaa: hänen apunsa ei myöhästy sekuntiakaan.

Jotta olisit valmiimpi läpäisemään testin kuin testin, sinun tulee tietää, että saat toistuvasti suorittaa tämän kokeen, kunnes sinä alat ymmärtää, miten horjumaton ja luotettava sinun Vapahtajasi on. Kun vastaus viipyy, kun Jumalan apua ei kuulu, kun olet yksin ja hylätty, kun pimeys ympäröi sinut – silloin tiedät: Jumalan apu tulee ajallaan. Jumalan aikataulu on jotakin, jota on vaikea ymmärtää, mutta hänen kellonsa käy tarkemmin kuin Rolex. Hän ei välttämättä vastaa niin kuin sinä odotat eikä hän välttämättä vastaa niin pian kuin sinä odotat, mutta hän on läsnä, hän on valtaistuimella, hän on ohjaimissa ja vie sinun elämäsi kulkua eteenpäin. Sinä olet hänen kyydissään kuin junassa. Hänen vastauksensa voi ylittää sinun toiveesi moninkertaisesti.

Niinpä jos olet tänään tässä koetuksessa ja jos kärsivällisyytesi on käytetty loppuun, jos voimasi ovat vähissä, jos toivosi on hiipunut ja usko horjuu – tiedä että:

Minä olen antanut vanhurskauteni lähestyä, se ei ole kaukana. Ei viivy pelastus, jonka minä tuon. Siionille minä annan pelastuksen, Israelille kirkkauteni. Jes.46:13. Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, vaikka jotkut luulevat hänen viivyttelevän, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan… 2.Piet.3:9. Näky odottaa vielä aikaansa ja rientää päämääräänsä eikä petä. Jos se viipyy, odota sitä, sillä varmasti se toteutuu eikä myöhästy. Hab.2:3.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Jumalan aikataulut

Kirjoittanut : 31.10.2019 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Jeesus – aito vaihtoehto

Yhteyden kannalta on tärkeää, että ymmärrämme asiat suurin piirtein samalla tavalla. Jos tavoittelemme erityisesti yhteyttä toisten uskovien kanssa, olisi hyvä elää samalla aaltopituudella. Jos huomaamme toisten ajattelussa, elämäntavassa ja uskossa erilaisuutta, voimme yrittää hyväksyä heidät kuitenkin – kunhan ero ei vain repeä liian suureksi.

Seurakunnassa voi joskus käydä niin, että eroavaisuudet käyvät tavalla tai toisella ylivoimaisiksi. Joudumme toteamaan, että elämme eri planeetalla. Kiusaantumisemme voi johtua siitä, että olemme vähän kuin se ”miniä” sen ”mielensäpahoittajan” tulilinjalla. Aina löytyy jokin ihanne, joka oli peräisin jostakin menneisyydestä, kaukaa keskiajalta, kirjaimen orjuudesta esiin nouseva vaatimus.

Veljeyden ihanne saatetaan kääntää päälaelleen. Juorut korvaavat tosiasiat, niistä tulee trollaamista, joka tuottaa loputtomasti ”vaihtoehtoisia faktoja”. Se saa aikaan sortoa ja nöyryytystä. Saarnoista voi tulla henkistä väkivaltaa ja sunnuntain puheista pitää toipua koko loppuviikko, että jaksaa taas viikon päästä mennä uudestaan haukuttavaksi seurakuntaan.

Haluan rohkaista niitä, jotka mahdollisesti ovat sellaisen kielteisen ilmapiirin uhreja. Haluan kertoa, että on olemassa aito vaihtoehto. Edelleen on olemassa hyvä Jumala, joka välittää. Ihmiset peittävät joskus Kristuksen kirkkauden, mutta aina se jostain raosta valaisee kuitenkin. Jumalan virrat juoksevat esiin kynnysten alta, ihmisten rakentamien perustusten halkeamista. Evankeliumin voima on kahlitsematon. Ihmisten luomat organisaatiot häviävät, mutta Jumalan valtakunta pysyy.

Mutta Herran armo on ikuisuudesta ikuisuuteen niiden yllä, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa kestää lapsen lapsille. Ps.103:17. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa. Joh.1:5. Entä jos jotkut ovat olleet epäuskoisia? Ei kai heidän epäuskonsa tee Jumalan uskollisuutta tyhjäksi? Room.3:3.

Niinpä sinäkin voit huoletta jättää itsesi Jumalan käsiin, panna täyden luottamuksen Vapahtajaasi. Hän on sitä, mitä hän sanoo olevansa. Hän ei vaadi sinulta mitään, ei kiusaa eikä sorra. Hän ymmärtää sinua ja kykenee auttamaan. Hän on voimallinen viemään sinut elävien vetten lähteille. Hänen kanssaan sinulla on mahdollisuus vaeltaa terveessä uskossa. Hän on totuudesta, hän ei teeskentele ja pyöritä jotakin hämärää uskonnollista sirkusta. Hän on aina aito, aina uskollinen. Hän jakaa armoansa sinullekin tänään.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Jeesus – aito vaihtoehto

Kirjoittanut : 30.10.2019 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Elämässäsi kääntyy uusi sivu

Sieluni, marssi eteenpäin voimassa! Tuom.5:21.

Sinun tiesi on ollut vaikea ja kivikkoinen – enkö tietäisi sitä? Mutta minä annan sinun elämääsi tulla uuden vaiheen. Minä teen uutta. Sinun elämäsi kirjassa on nyt edessäsi tyhjä sivu. Mutta minulla on kädessäni kynä ja minulla on sydämelläni sanoja, joiden kautta minä kirjoitan sinun elämäsi kirjaan uutta tekstiä. Sinä saat mennä eteenpäin edeltä valmistetuissa teoissa.

Sinun taipaleellasi on ollut erämaata, jotta sinusta tulisi sitkeä, sisukas ja kärsivällinen. Mutta minä voin muuttaa sinun erämaasi lähteitten maaksi ja kutsua sinne monia janoisia juomaan niistä lähteistä. Sinä saat olla minun kanavani – virvoituksen kanavana monille.

Sinä saat paimentaa minun lampaitani. Katso, sinun edessäsi on avoin ovi, se on veräjä, joka vie sinut suurempaan lammastarhaan. Sinä saat nousta uudelle tasolle, saat uuden voiman ja voitelun ja minä käytän sinua. Katso, minun lampaani ovat heitteillä ja paimenta vailla. Sinulla on paljon työtä tehtävänä.

Minä näytän sinulle vihreää valoa. Sinä saat panna uuden vaihteen silmään ja kaasuttaa eteenpäin. Sinä et enää polje paikallaan. Sinä et enää epäröi. Nyt sinä etenet ja sinä saat iloita kaikesta edistyksestä, mitä elämässäsi tapahtuu.

Minä hoidan sinua terveeksi niistä haavoistasi, joita matkan varrella on tullut. Minä sivelen niihin sellaista balsamia, että kipusi väistyy ja sinä saat elää täysillä. Katso, ilo palaa sinun elämääsi, taakat väistyvät, suru ja pettymys lievittyvät – sinä saat päästä rauhaan ja kokea elämäsi jälleen onnellisena ja rikkaana.

Mutta muista: minulta tulevat kaikki hyvät lahjat. Siunaan sinua ja iloitsen, kun olet kiitollinen!

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Elämässäsi kääntyy uusi sivu

Kirjoittanut : 29.10.2019 Kategoria/t: Profetia

 

Kutsu pitoihin

Sinä olit turvana kurjalle, turvana köyhälle hänen ahdingossaan, suojana rankkasateelta, varjona helteeltä. Jes.25:4.

Herra levittää siipensä sinun ylitsesi. Hän lähettää enkelinsä varjelemaan sinua matkalla. Hän ei torku eikä nuku, hän on sinunkin turvasi (Ps.121:4). Hänen paimensauvansa sinua kaitsee. Sinä saat luottaa häneen jokaisella askeleella (Ps.23).

Sinä et ole kulkenut harhaan, et poikennut pois etkä ole suostunut vesittämään minun viiniäni, kuten monet tekevät. Sinä saat tulla kerran Siionin vuorelle ja nauttia hyvästä ruosta ja seestetyistä viineistä, joita minä tarjoan.

Herra* Sebaot valmistaa tällä vuorella kaikille kansoille pidot rasvaisista ruuista, pidot vanhoista viineistä ja ydinrasvasta, puhtaasta vanhasta viinistä. Jes.25:6.

Se on voittajien ateria, se on pelastettujen kiitosjuhla. Sinne sinut on kutsuttu. Jatka siis samalla antaumuksella kuin tähänkin asti. Älä anna kenenkään viedä sinulta kruunuasi. Sinä olet minulle rakas ja minä haluan nähdä sinut kiitosjuhlassani.

Minä palkitsen ne, jotka ovat uskollisia ja joiden sydämessä asuu rakkaus totuuteen. Minä palkitsen jokaisen, joka puhdistautuu ja elää pyhää elämää. Minä puen voimalla niitä, jotka ovat kuuliaisia ja elävät hengen mukaan. Minä kasvatan sinua täyteen miehuuteen, aikuiseen uskoon ja sinä saat minulta uudet vaatteet. Minä olen varannut sinulle kallisarvoisia lahjoja. Sinä saat voitelun ja arvovallan tehdä ennalta valmistamiani tekoja, joissa minun kirkkauteni tulee ilmi.

Tänäkin päivänä minä julistan: kaksin verroin minä sinulle korvaan. Sak.9:12.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Kutsu pitoihin

Kirjoittanut : 28.10.2019 Kategoria/t: Profetia

 

Paikallaan pysymisen houkutus

Onko ketään, joka ei olisi huomannut, kuinka Suomen Siionissa eletään paikalleen juuttumisen aikaa? Oikeastaan on kysymys samasta ilmiöstä, jota käsiteltiin kirjassa nimeltä ”Herätyksen historia”. En ole sitä lukenut, luen tätä avointa kirjaa, joka täällä ajan sykkeessä kulkee karavaanin tavoin eteenpäin ja on nyt leiriytynyt tukevasti paikalleen ja rakentelee kirkkojansa. Tämä uskovien yhteisö, joka on hajonnut kymmeniin osiin, sulkeutuu nyt sisätiloihin ja keskittyy uskonoppiinsa. Vanhat kävyt opettavat tätä kansaa, joka ei osaa arvioida asioita kriittisesti ja on siksi jokaisen ylipapin vietävissä. Ja hehän vievät – kuin pässiä narussa. Ja palvelustensa palkaksi ottavat rahat kuulijoiltaan.

Vaikka tässä kuviossa ei olisikaan mukana huono moraali – kuten se valitettavasti on – siinä on säilyttävä perusasenne. Uskoville opetetaan jatkuvasti jonkin kirkkokunnan omia opinkappaleita ja sillä tavalla suoritetaan huomaamatonta aivopesua. Mitään uutta ei saa keksiä, mitään löytöjä ei suosita. Luovuus ei kukoista, koska kaikki tarmo kohdistuu nyt vanhan säilyttämiseen. Minuakin on moitittu siitä, että toimin ilman kenenkään valvontaa. En tosiaankaan toimi ilman kenenkään valvontaa, vaan Pyhä Henki valvoo minua, Jumalan sana on oppaani ja Jeesus Kristus on Herra tässäkin työssä. Mutta sen myönnän, että kukaan ihminen ei minua paimenna. Joskus toivoisin löytäväni sellaisen. Olisi hyvä, jos tietäisin, että joku on vankasti puolellani ja rukoilee puolestani. Mutta kauhistun ajatustakin, että olisi jokin konklaavi, joka aina pistäisi nokkansa minun asioihini, joka kyttäisi tekemisiäni ja jonka jalanjäljissä seuraisi juorut ja parjaukset, selän takana puhuminen ja muut pimeyden metkut. Mikään hengellinen ”stasi” ei tosiaankaan ole ratkaisu ongelmaan, jos tavoitteena on terveillä raiteilla pysyminen.

Tämä oikean opin opettamiseen keskittynyt seurakuntaelämä on omiaan suosimaan pysähtyneisyyttä, vanhan toistoa, paikalleen asettumista ja kirkkojen rakentamista. Se on sorsapoikue, jota ei koskaan viedä ulos uimaan, se on telkkäparvi, joka ei koskaan lennä. Se on kaiken uskonnollisen surkeuden perikuva, oppiinsa hirttäytynyt seurakunta, joka tekee hidasta kuolemaa.

Jeesus tuli tähän maailmaan, jotta meillä olisi elämä ja olisi yltäkyllin. Hän ei tullut tuomaan mitään suljettua koulukuntaa, joka kuorolausuu kristillisiä opinkappaleita. Hän vei opetuslapsensa aina raikkaaseen ulkoilmaan, päivänvaloon ja elämän keskelle. Nuori joka muuttaa pois kotoa, telkänpoika joka lähtee lentoon ja muuttaa etelään, on toteuttamassa Jumalan suunnitelmaa. Se on jotakin niin paljon enemmän kuin siihen omaan pesään jääminen. Jeesus Kristus haluaa loihtia meistä jokaisesta esiin luovuuden. Tehdä meistä kutsumustietoisia ihmisiä, jotka uskaltavat toteuttaa omaa armoitustaan. Hän haluaa kutsua meitä jokaista nimeltä ja antaa meille elämäniloa ja toivorikasta näköalaa tulevaisuuteemme. Hän haluaa lahjoittaa meille siivet, jotka kantavat.

Hän ei halua meidän pysähtyvän paikalleen. Siis: Sieluni, marssi eteenpäin voimassa! Tuom.5:21.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Paikallaan pysymisen houkutus

Kirjoittanut : 27.10.2019 Kategoria/t: Rohkaisu