RSS

Jeesus – aito vaihtoehto

30 Lok

Yhteyden kannalta on tärkeää, että ymmärrämme asiat suurin piirtein samalla tavalla. Jos tavoittelemme erityisesti yhteyttä toisten uskovien kanssa, olisi hyvä elää samalla aaltopituudella. Jos huomaamme toisten ajattelussa, elämäntavassa ja uskossa erilaisuutta, voimme yrittää hyväksyä heidät kuitenkin – kunhan ero ei vain repeä liian suureksi.

Seurakunnassa voi joskus käydä niin, että eroavaisuudet käyvät tavalla tai toisella ylivoimaisiksi. Joudumme toteamaan, että elämme eri planeetalla. Kiusaantumisemme voi johtua siitä, että olemme vähän kuin se ”miniä” sen ”mielensäpahoittajan” tulilinjalla. Aina löytyy jokin ihanne, joka oli peräisin jostakin menneisyydestä, kaukaa keskiajalta, kirjaimen orjuudesta esiin nouseva vaatimus.

Veljeyden ihanne saatetaan kääntää päälaelleen. Juorut korvaavat tosiasiat, niistä tulee trollaamista, joka tuottaa loputtomasti ”vaihtoehtoisia faktoja”. Se saa aikaan sortoa ja nöyryytystä. Saarnoista voi tulla henkistä väkivaltaa ja sunnuntain puheista pitää toipua koko loppuviikko, että jaksaa taas viikon päästä mennä uudestaan haukuttavaksi seurakuntaan.

Haluan rohkaista niitä, jotka mahdollisesti ovat sellaisen kielteisen ilmapiirin uhreja. Haluan kertoa, että on olemassa aito vaihtoehto. Edelleen on olemassa hyvä Jumala, joka välittää. Ihmiset peittävät joskus Kristuksen kirkkauden, mutta aina se jostain raosta valaisee kuitenkin. Jumalan virrat juoksevat esiin kynnysten alta, ihmisten rakentamien perustusten halkeamista. Evankeliumin voima on kahlitsematon. Ihmisten luomat organisaatiot häviävät, mutta Jumalan valtakunta pysyy.

Mutta Herran armo on ikuisuudesta ikuisuuteen niiden yllä, jotka häntä pelkäävät, ja hänen vanhurskautensa kestää lapsen lapsille. Ps.103:17. Valo loistaa pimeydessä, eikä pimeys ole saanut sitä valtaansa. Joh.1:5. Entä jos jotkut ovat olleet epäuskoisia? Ei kai heidän epäuskonsa tee Jumalan uskollisuutta tyhjäksi? Room.3:3.

Niinpä sinäkin voit huoletta jättää itsesi Jumalan käsiin, panna täyden luottamuksen Vapahtajaasi. Hän on sitä, mitä hän sanoo olevansa. Hän ei vaadi sinulta mitään, ei kiusaa eikä sorra. Hän ymmärtää sinua ja kykenee auttamaan. Hän on voimallinen viemään sinut elävien vetten lähteille. Hänen kanssaan sinulla on mahdollisuus vaeltaa terveessä uskossa. Hän on totuudesta, hän ei teeskentele ja pyöritä jotakin hämärää uskonnollista sirkusta. Hän on aina aito, aina uskollinen. Hän jakaa armoansa sinullekin tänään.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Jeesus – aito vaihtoehto

Kirjoittanut : 30.10.2019 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.