RSS

Vaihtelu virkistää

13 Mar

Mutta kun sinä rukoilet, mene kammioosi, sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka salassa näkee, palkitsee sinut. Matt.6:6.

Monien uskovien ongelma on, että heillä ei ole mitään säännöllistä rukousohjelmaa, jota he veisivät läpi päivittäin. Monilta puuttuu se itsekuri, mitä tarvitaan ”rukouskammioon vetäytymiseen” tai raamatun esille ottamiseen ja lukemiseen.

Mutta sitten kun on rukousohjelma, vaarana on rutinoitua ja toistaa samoja rukouksia kuin papukaija. Siksi on aina välillä syytä pyytää, että Pyhä Henki ohjaa meitä paitsi rukoilemisessa myös rukousohjelmamme muuttamisessa hänen mielensä mukaiseksi. Uusien tuoreiden elementtien saaminen peliin antaa kivaa potkua rukoilemiselle, mikä tahtoo olla aika tylsää välillä.

Yksi niistä muutoksista, mitä olen tehnyt omassa ohjelmassani viime aikoina, oli ottaa iltaohjelmaan mukaan kiitoshetki. Siinä käyn läpi päivän tapahtumia ja kiitän jokaisesta hyvästä asiasta, mitä päivääni sisältyi. Luokittelin tämän rohkaisuksi sen takia, että tuosta hetkestä on tullut ehkä koko päivän virkistävin hetki enkä voi kuin suositella vastaavaa kaikille muillekin. Kuinka hyvä, parantava ja virkistävä tunne onkaan kiitollisuus! Esimerkkinä asioista, joita voin Herralle tuoda, olkoon vaikka tämä: ”Kiitos, Herra, että sain kirjoittaa tästä kiitoshetkestä sivustoni lukijoille tänään!”

Ylistäkää Herraa*, kaikki hänen luotunsa hänen valtakuntansa kaikissa paikoissa. Ylistä Herraa*, minun sieluni! Ps.103:22.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Vaihtelu virkistää

Kirjoittanut : 13.11.2019 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.