RSS

Jumalan salattu työ

25 Mar

Monet joutuvat elämään kääntymättömän puolison kanssa tai suremaan sitä, että lapset kulkevat maailman tietä. Hellittämätön rukouskin tuntuu välillä voimattomalta. Mitään ei tapahdu.

Emme kuitenkaan tiedä Jumalan tapoja tehdä työtä. Emme näe sitä, mitä Jumala salassa tekee ja vaikuttaa. Monta kertaa meidän rakkauttamme koetellaan vain, jotta koettelijamme saisivat nähdä, että olemme uskollisia. He saavat parhaan vakuutuksen Jumalan rakkaudesta, jos me kestämme silloin, kun meitä koetellaan. Lapsikin kokeilee äidin rakkautta kiukuttelemalla. Kaikki kiukuttelut kestänyt äiti luo lapsensa elämälle vankan pohjan, sillä tällainen lapsi uskoo läpi elämänsä, että hänestä välitetään, vaikka hän on paha.

Salatulla tavalla Jumala tekee työtään silloinkin, kun meistä näyttää, että kaikki menee vain pahempaan suuntaan.

Niin kuin et tiedä tuulen teitä etkä luiden rakentumista raskaana olevan kohdussa, niin et myöskään tiedä Jumalan tekoja, hänen, joka kaiken tekee. Saarn.11:5.

Kaikki todellinen usko on koeteltua uskoa. Jokainen todella pysyvä Jumalan työ syntyy hellittämättömän rukouksen tuloksena. Rukous on tehokkainta silloin, kun se pohjaa Jumalan sanaan. Jumala haluaa puolustaa omaa kunniaansa ja toteuttaa sanansa – kannattaa siis ottaa hänet kiinni sanastaan.

Hän puhuu sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, sinä ja koko sinun perhekuntasi. Ap.t.11:14. He vastasivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi.” Ap.t.16:31.

Kuule siis nyt, sinä joka olet turhautunut siihen, että Jumala ei vastaa. Kyllä hän on ottanut vastaan sinun rukouksesi. Hän puhuu sinulle tänään:

..saati jos sanot, ettet voi häntä nähdä. Asia on hänen edessään, odota häntä. Job 35:14.

Luota Herraan, odota häntä. Hän on uskollinen ja hyvä. Jumalan myllyt jauhavat joskus hitaasti, mutta ne jauhavat kuitenkin. Hänellä on aikaa. Hänen kutsunsa on ikuinen ja kestävä ja hänen armonsa on suurempi kuin sinä tiedät.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Jumalan salattu työ

Kirjoittanut : 25.11.2019 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.