RSS

Armoa se on

08 Jou

Kun luen Raamattuani useammasta kirjanmerkistä, saattaa joskus käydä niin, että saan lukea samat asiat kahteen kertaan. Onneksi kerronta vaihtelee, vaikka asiat ovatkin eri kirjoissa liki samat. Tänään luin Sodoman hävityksestä ja aloitin Jobin kirjaa, jossa kerrotaan, kuinka Job menetti paitsi omaisuuttaan myös kymmenen lastaan yhtenä ja samana päivänä. Huomasin kuin sivumennen, että Jobilla oli seitsemän poikaa ja kolme tytärtä. Isälläni oli myös seitsemän poikaa ja kaksi tytärtä.

Job joutui kestämään tuhon voimien vyörymistä elämäänsä ja perheeseensä, mutta se oli pohjimmiltaan vain koetus. Jumala ei tarkoittanut tuhota häntä. Mutta Sodoman ja Gomorran hävitys oli Jumalan rangaistus, josta ei voinut parannuksella selvitä. Se oli koetus Lootille ja tyttärille, mutta sodomalaisille se oli täystuho.

Saatat kokea elämäsi aikana erilaisia koetuksia elämässä. Joudut kestämään Jumalan kuritusta, vaikka et mielestäsi ole tehnyt mitään väärää etkä ole elänyt syntisesti tai jumalattomasti. Apostoli Pietari kutsuu tällaista Jobin kärsimystä armoksi.

Mitä kiitettävää siinä on, jos te kärsivällisesti kestätte, kun teitä lyödään pahojen tekojenne tähden? Mutta jos kestätte, kun joudutte kärsimään hyvien tekojenne tähden, se on Jumalan armoa. 1.Piet.2:20.

Vaikeahan sitä on armona pitää. Harvoin kukaan on selittämässä meille koetuksen keskellä, että ”armoa se on”… Hyvä, että eivät niin tee, voisivat saada turpiin… Täältä netikan syövereistä on helpompi sanoa kaikesta huolimatta, että ”armoa se kyllä on – syyttömänä kärsiminen!”

Onhan parempi, jos niin on Jumalan tahto, kärsiä hyväntekijänä kuin pahantekijänä. Kärsihän Kristuskin kerran syntien tähden, vanhurskas väärintekijöiden puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. 1.Piet.3:17-18.

Voimme jopa olla niitä hurskaita, jotka pelastavat kotikaupunkimme asukkaat. Aabraham tinki kymmeneen Sodoman puolesta, mutta sieltä löytyi tuskin viittäkään pelastamisen arvoista. Me voimme kuitenkin pelkällä olemassaolollamme pelastaa monia Jumalan vihalta ja hänen tuomionsa vyörymiseltä oman asuinyhteisömme päälle. Se vaatii vain hurskasta elämää, kristillisen elämäntavan toteuttamista, vakaumuksellisuutta uskossa, joskus tosin myös syyttömänä kärsimistä. Kysymys kuuluukin: Olemmeko siihen valmiit?

Pyrkikää sen tähden, veljet [ja sisaret], yhä innokkaammin tekemään kutsumisenne ja valintanne lujaksi. Jos näin teette, ette koskaan lankea, ja niin teille runsaskätisesti tarjotaan pääsy meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan. 2.Piet.1:10-11.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Armoa se on

Kirjoittanut : 08.12.2019 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.