RSS

Anteeksi saadaan armosta

09 Jou

Anteeksi saadaan armosta, mutta luottamus ansaitaan. Näin olen itse joskus todennut ja tiedän, että tämä ajatus on monen muunkin näkemys. Raamatusta sitä ei sellaisenaan löydy. Mutta on selvää, että anteeksiantamus on keskeistä kristillisessä uskossa. Jeesus kuoli ristillä, jotta meillä on mahdollisuus saada anteeksi.

Viime aikoina olen muistellut lukioaikaani ja sitä, että loukkaannuin erääseen opettajaani ja aloin kiusata häntä. En tehnyt mitään hänen antamiaan läksyjä. Otin suosiolla hänen aineistaan viitosen. Osoitin usein mieltäni häntä vastaan ja käyttäydyin huonosti häntä kohtaan. En vain jaksanut antaa hänelle anteeksi sitä, että hän oli nöyryyttänyt minua eräästä mitättömästä syystä. Kului noin kymmenen vuotta siihen, että tulin uskoon. Siinä prosessissa vasta tein parannusta ja vapauduin katkeruudesta häntä kohtaan.

Kun lukioni on jo kohta muisto 50 vuoden takaa, on edelleen ihmisiä, jotka leimaavat minut kiusaajaksi. Jopa uskovaiset ihmiset haluavat muistaa minusta tällaisen huonon puolen. Tässä kivisateessa olen alkanut tajuta, miten tärkeää on saada anteeksi ja antaa anteeksi. Anteeksiannon tulee toimia molempiin suuntiin. Jos meitä aina vaan armotta syytetään ja tuomitaan lain mukaan, olemme hukassa. Se hyöty ihmisten syytöksistä on, että Kristuksen uhrikuolema nousee silloin silmissämme aivan uuteen arvoon.

Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut ihmisille heidän rikkomuksiaan… 2.Kor.5:19. Kärsihän Kristuskin kerran syntien tähden, vanhurskas väärintekijöiden puolesta, johdattaakseen teidät Jumalan luo. 1.Piet.3:18.

Niinpä voin rohkaista sinua ja vakuuttaa sinulle, että Jumalan armo on varattuna sinullekin ja syntien sovitus Kristuksessa on totta sinunkin kohdallasi. Sinä saat turvata Jumalan armoon ja hyvyyteen, kun hän lähetti Poikansa kuolemaan meidän puolestamme ja lunastamaan meidät synneistämme. Näin sinut on nimeltä kutsuttu ja henkilökohtaisesti valittu pelastukseen.

Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta vaan laupeutensa tähden uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta. Tit.3:4-5.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Anteeksi saadaan armosta

Kirjoittanut : 09.12.2019 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.