Herra* ei kuitenkaan kääntynyt hehkuvasta vihastaan… 2.Kun.23:26.

Herra ei leppynyt Juudan kansalle, kun kuningas Manasse oli ollut niin kelvoton. Luopumus oli jatkunut jo pitkään ja Manasse oli viimeinen niitti Juudan arkkuun. Tosin hyvä kuningas nimeltä Joosia yritti kammeta Juudaa parannuksen tielle ja onnistuikin monin tavoin reivaamaan kansan kurssia oikeaan suuntaan. Jotenkin se ei vaan riittänyt. Joosia oli joka suhteessa hyvä mies kansan johdossa, mutta hänkin oli erehtyväinen. Lähtiessään sotimaan Egyptin farao Nekoa vastaan, hän ei tiennyt, että kuolisi sillä sotaretkellä.

Tässä riittää miettimistä. Ymmärrämmekö tämän? Oliko Joosian jumalanpalvelus jotenkin ulkonaista ja vain Mooseksen lain noudattamista? Oliko Joosian aikakausi herätys, joka vaikutti ylätasolla, mutta ei ruohonjuuritasolla? Puuttuiko siitä syvä tietoisuus Jumalan tunteista ja ajatuksista, profeetallinen ”tiedän että tiedän”? Voimme Jeremian tavoin surra Joosian kohtaloa kunnioittaen hänen muistoaan ja elämäntyötään, mutta riittääkö meidän hengellisyytemme kuitenkaan tajuamaan tätä kaikkea pohjamutia myöten?

Voimme tutkia historiaa ja tajuta, että farao Neko lähti sotimaan Assyriaa vastaan. Hänen oli kuitenkin määrä saada pahasti turpiinsa ja lopulta Assyria hävittäisi hänen sotaväkensä ja Egyptin maan. Mitä tekemistä siis Joosialla oli tässä muinaisessa sodassa? Voidaan kai vastata: – ei mitään. Ainakin pinnallisesti katsoen Joosian ei olisi pitänyt ”sekaantua toisten riitoihin”.

Jos jotain voimme oppia tästä kuningas Joosian kohtalosta, voimme ainakin yrittää kuunnella Jumalaa niin tarkkaan, että emme sotkeudu asioihin, jotka eivät meille kuulu. Jos olemme kuuliaisia Jumalan hengelle, emme tee mitään ”omia ratkaisuja”, provosoi vihamielisiä voimia ja saata itseämme vaikeuksiin. Niinpä voimme saada arvokkaan neuvon, kun Paavali puhuu korinttilaisille Pyhän Hengen roolista:

Hän antaa Hengen ilmetä itse kussakin yhteiseksi hyödyksi. Niinpä toinen saa Hengen kautta viisauden sanat, toinen saman Hengen vaikutuksesta tiedon sanat, toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas parantamisen armolahjat samassa Hengessä, toinen saa lahjan tehdä voimallisia tekoja, toinen profetoimisen lahjan, toinen henkien erottamisen lahjan, toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä. 1.Kor.12:7-10.

Jos meillä on nämä lahjat – esimerkiksi henkien erottamisen armolahja –  ja ne toimivat, emme eksy omiin ratkaisuihin. Emme eksy, jos tiedämme, mitä Jumala tahtoo. Profeetallisuus ja muutkin hengen lahjat ovat niitä tekijöitä, jotka ohjaavat meitä turvallista reittiä eteenpäin. Niiden toimiessa ja Pyhän Hengen opastaessa seurakuntaa ei ihmisviisaus pääse meitä määräilemään. Niinpä Paavali painottaa uudestaankin:

Tavoitelkaa rakkautta ja pyrkikää innokkaasti saamaan hengellisiä lahjoja, varsinkin profetoimisen lahjaa. 1.Kor.14:1.