RSS

Ristin tietä voittoon

18 Jou

Luin taas tarinaa Jaakobin toiseksi nuorimmasta pojasta Joosefista. Hän jäi äidistään orvoksi lapsena, mutta isä hemmotteli häntä. Hänestä tuli vähän itsekeskeinen ja leuhka tapaus, nykyään saatettaisiin haukkua narsistiksi. Hänellä oli orpo osa veljiensä keskuudessa ja häntä kiusattiin. Kaikki nämä kokemukset muovasivat häntä. Mutta ne vastoinkäymiset, joita hän joutui teini-iässä kokemaan, olivat vielä raaempia.

Joosef on Kristuksen esikuva. Hänen tarinansa kertoo paitsi isänsä lempilapsesta myös viattomasta kärsijästä. Minä jouduin lapsena käymään kylällä hakemassa kananmunia. Se oli pelottavaa, olinhan vielä alle kouluikäinen. Tein sen pakon edessä, pelosta täristen, mutta eihän se ollut missään mittakaavassa Joosefin kokemusten kanssa. Mietin vain, miten hänen piti lähteä Sikemiin – kymmenien kilometrien päähän etsimään veljiään. Hän sai sitten – seikkailtuaan yksin outoja mantuja ja vietettyään öitä taivasalla – kuulla, että veljet olivat menneet Dootaniin. Piti siis patikoida vielä n.30 kilometriä!

Tunnemme Joosefin kohtalon. Hän joutui veljiensä pahoinpitelemäksi ja myydyksi orjamarkkinoille. Hän päätyi Egyptiin Potifarin taloon. Jumala piti hänestä huolta, mutta sielunvihollinen punoi uusia juonia hänen päänsä menoksi. Potifarin vaimo teki hänestä katalan ilmiannon. Hänen valheellisen syytöksensä takia Joosef joutui vankilaan. Vankilassa hän tapasi Faaraon juomanlaskijan, joka olisi voinut auttaa häntä, mutta unohti hänet.

Oletko sinä kokenut samoja asioita? Paavali toteaa: Kaikki, mitä on ennalta kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo. Room.15:4. Joosef on sellainen Raamatun henkilö, joka on valmis antamaan meille paljon kärsivällisyyttä, lohtua ja toivoa. Hän on valmis olemaan vertaistukena, kun meitä ei ymmärretä, kun meistä puhutaan valheita, kun meidät unohdetaan. Hän on valmis auttamaan meitä, kun tarvitsemme kestävyyttä koetuksien keskellä. Hän jaksoi säilyttää uskon Jumalaan kaiken vääryyden kohdatessa, hän jaksoi säilyttää korkean moraalinsa, kun häntä yritettiin horjuttaa. Hän jaksoi antaa anteeksi veljilleen, jotka tekivät hänelle niin paljon pahaa.

Hän myös sai palkinnon siitä, että säilytti moraalinsa ja uskonsa, mielenterveytensä ja puhtaan omantunnon kaiken jälkeen. Hän sai ylennyksen korkeaan asemaan egyptiläisessä hallinnossa ja hän sai Jumalan avun tehtäviinsä ja Hengen voitelun kutsumuksensa täyttämiseen. Hän on esimerkki, joka innoittaa meitä olemaan kuuliaisia hengen äänelle, uskomaan aina Jumalan suunnitelmaan, luottamaan Jumalalta saatuun näkyyn. Hän uskoi, että ristin tie on voiton tie.

Jumalan voimasta te varjellutte uskon kautta pelastukseen, joka on valmis saatettavaksi ilmi viimeisenä aikana. Siksi te riemuitsette, vaikka nyt, jos on tarpeen, vähän aikaa joudutte murehtimaan monenlaisissa koettelemuksissa.. 1.Piet.1:5-6.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Ristin tietä voittoon

Kirjoittanut : 18.12.2019 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.