RSS

Päivittäiset arkistot: 30.12.2019

Hentoa mutta elinvoimaista

Minä tunnustin sinulle syntini, en salannut pahoja tekojani. Minä sanoin: ”Tunnustan syntini Herralle.” Sinä annoit anteeksi pahat tekoni, otit pois syntieni taakan. Ps.32:5.

Ihmiset usein vaativat, että me tunnustamme syntimme heille. Minäkin sain aikoinaan paljon ohjeita, minne minun pitäisi mennä synneistäni puhumaan ja missä olisi oikea alttari, jonka ääressä piti polvistua. Minä olin kuitenkin harmistus monille, sillä tein parannusta pitkään ja hartaasti ja hyvin hiljaisesti omassa yksityisessä elämässäni. Puhuin asioista Jumalalle, en juurikaan ihmisille. En etsinyt alttareita ja herätyskokouksia. Julkinen ”jättäytyminen” – se tuntui aivan liian kaavamaiselta. Minun piti kokea Jumalan muuttava voima ihan oikeasti eikä jonakin tunneliikutuksena jossakin yllytyksen keskellä.

Niinpä voin sanoa sinulle, joka tänä päivänä kipuilet ihmisten odotuksien takia tai sinulle asetettujen uskonnollisten vaatimusten takia: Jos sinulla on synnintunto, jos odotat Jumalan apua mieltäsi painavaan asiaan, mene Herran kasvojen eteen, tee se missä tahansa, ja sinä saat kokea Jumalan armon. Siihen ei tarvita erityistä paikkaa eikä edes seurakuntaa ympärille. Jeesus Kristus on se taho, jonka puoleen voi jokainen kääntyä, jos jokin asia painaa, jos helvetin tai kuoleman pelko varjostaa elämää, jos ihmiset syyllistävät ja jos omatunto soimaa. Kun me vilpittömin mielin etsimme apua hengelliseen hätäämme, Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä ja vääryydestä. Ihmisten mielipiteet ja odotukset voi jättää omaan arvoonsa.

Kun olet saanut kohdata Jumalan pelastavan armon ja Jeesuksen veren puhdistavan voiman, ei sinun tarvitse enää katsella taaksepäin, saat katsella eteenpäin. Puhtain ja iloisin mielin saat seurata Herraa ja pitää vain huolen, että omatuntosi säilyy puhtaana. Usko voi alkaa pienestä ja olla aluksi herkkää ja hentoa, mutta se on mahtava tekijä ja on tarkoitus, että se kasvaa sinun elämässäsi ja sinä kasvat uskossa täyteen mittaan, täyteen aikuisuuteen ja kypsyyteen (Ef.4:13) – varaa siihen loppuelämäsi. Kun Jeesus Kristus on tullut elämäsi Herraksi, saat kokea todeksi psalmin lupauksen:

”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa. Minä neuvon sinua, minun silmäni valvoo sinua.” Ps.32:8.

Siinä on monta lupausta yhdessä virkkeessä: opetan, osoitan, neuvon, seuraan katseella. Jos luemme vielä seuraavankin psalmin 33, löydämme lisää lupauksia: valvon, pelastan, turvaan. Ja psalmi päättyy kauniisti:

Meidän sielumme odottaa Herraa*, hän on meidän apumme ja kilpemme. Hänessä iloitsee meidän sydämemme, koska me turvaamme hänen pyhään nimeensä. Sinun armosi, Herra*, olkoon meidän yllämme, kun panemme toivomme sinuun. Ps.33:20-22.

Kun sinä panet toivosi Herraan, hän antaa sinulle siunatun vuoden 2020!

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Hentoa mutta elinvoimaista

Kirjoittanut : 30.12.2019 Kategoria/t: Rohkaisu