Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2020

Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan voisi kerskailla. Ef.2:8-9.

Kun saamme lahjan ja se on toimitettu meille paketissa, se on ensin odottamassa meidän kodissamme. Se ehkä lojuu aikansa lattialla postiluukun alla tai se on nostettu pöydälle ja odottaa meidän tulevan töistä kotiin. Siinä on päällä meidän nimemme eikä kukaan muu voi avata sitä kuin me itse. Minun syntymäpäiväni on vähän ennen vappua, joten lapsena sain joskus lahjaksi ilmapallon tai viuhkan tai muuta vappuun liittyvää.

Lahja voi olla sellainen, että siinä on pieniä erillisiä lahjoja sisällä. Kun iso paketti on avattu, löytyy vielä useita pieniä paketteja, jotka pitää avata yksitellen. Kun olemme saaneet sellaisen paketin Jumalalta, jossa lukee ”pelastuksen lahja”, sen sisältä löytyy pienempiä paketteja, joissa lukee ”Jumalan sana”, ”kaste”, ”Pyhä Henki”, ”kutsumus” ja monia muita. Niinpä käymme avaamaan niitä ja ihmettelemään, mitä olemmekaan saaneet ”uuden syntymän” syntymäpäivälahjaksi.

Eräälle lapselle annoin joskus lahjaksi puhallettavan uimarenkaan. Mutta kyseinen lapsi ei tykännyt lahjastani tai minusta, vaan puhkoi sen värikkään uimarenkaan rikki. Näinkin voi elämässä käydä: saamme lahjan, mutta emme välitä siitä. Tuhoamme sen tai jätämme peräti lahjakääreen avaamatta.

Jumalan lahjatkin odottavat avaamistamme. Emme ansaitse niitä, mutta ne ovat meidän, koska Jumala on ne meille antanut. Ainoa mitä voimme tehdä niille, on ottaa ne vastaan. Meillä on kaksi mahdollisuutta: joko availemme niitä kiitollisin mielin tai hylkäämme ne ja tavalla tai toisella panemme ne sivuun.

Jumalan työtovereina me kehotamme teitä ottamaan vastaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. 2.Kor.6:1.

Valtava ilo täyttää meidät, kun avaamme pelastuksen lahjaa. Yhä uutta ja tuoretta ilon aihetta pursuaa esiin lahjamme uumenista, kun availemme sen kääröjä. Ihmettelemme, olemmeko näin runsaan lahjan arvoisia. Koemme olevamme rakastettuja ja hemmoteltuja, kun saamme maistaa kaikenlaista Jumalan hyvyyttä ja nauttia hänen runsaista antimistaan. Syvältä sydämestä kumpuaa esiin kiitos:

Näin nousee monien suusta meidän tähtemme kiitos Jumalalle siitä armolahjasta, joka on tullut osaksemme. 2.Kor.1:11.

..Daavid kysyi Herralta*: ”Ajanko takaa tuota rosvojoukkoa? Saavutanko minä sen?” Herra vastasi hänelle: ”Aja, sillä sinä saavutat sen ja vapautat kaikki vangit.” Silloin Daavid lähti niiden kuudensadan miehen kanssa, ja he tulivat Besorin purolle. Sinne pysähtyivät ne, jotka olivat jääneet muista jälkeen. Niitä, jotka pysähtyivät väsyneinä eivätkä menneet Besorin puron poikki, oli kaksisataa miestä. Mutta Daavid jatkoi takaa-ajoa neljänsadan miehen kanssa. 1.Sam.30:8-10.

Onko sinulle käynyt koskaan niin, että olisit uupunut ja jättänyt kesken jonkin työn seurakunnassa ja vetäytynyt kotioloihin? Minulle on. Joskus vaan voimat loppuvat. Pahinta on, kun sisäinen palo sammuu ja into johonkin työhön lopahtaa. Tahtoa ehkä on, halu kantaa vastuuta on suuri, työ jonka on saanut suorittaakseen on edelleen yhtä arvokasta kuin alussakin, mutta – ei vaan jaksa. On pakko myöntää omat rajansa ja hankkiutua lepoon. Sen joutuu tekemään huonon omantunnon kanssa, kun näkee toisten jaksavan. Kateuden vallassa on myönnettävä, että toiset olivat pätevämpiä ja uskollisempia, kaikin tavoin pystyvämpiä kuin minä.

Niinpä tilanne voi kehittyä pahemmaksi kuin oli tarkoitus. Levon tarpeesta tulee tekijä, joka erottaa minut uskon sisarista ja veljistä ja jakaa porukat eri leireihin. Työssä uskolliset, kaikki pätevät ja väsymättömät, he ovat nyt jotakin, heitä arvostetaan, he saavat lisää vastuuta, heidät palkitaan. Minä raukka, joka en jaksanut, olen nyt vähäpätöinen ja syrjään vetäytynyt, jota kukaan ei huomaa.

Silloin kaikki pahat ja kelvottomat miehet niiden joukosta, jotka olivat kulkeneet Daavidin mukana, sanoivat: ”Koska nämä eivät tulleet meidän mukanamme, me emme anna heille mitään saaliista…” 1.Sam.30:22.

Daavid oli toista mieltä: ”Kukapa teitä kuuntelisi tässä asiassa? Taisteluun osallistuneen ja kuormaston luo jääneen osuus olkoon yhtä suuri; saalis on jaettava yhdessä.” 1.Sam.30:24.

Niinpä sinäkin saat uskoa, että sinä et jää siunauksetta. Sinun panoksesi on ollut arvokas, olet tehnyt työtä jaksamisesi äärirajoille asti ja sinä saat siitä palkan. Jumala näkee sinun sydämesi. Sinä olet osallinen yhteisestä voitosta ja sinä saat saaliista oman osasi. Jumalan jakaa rikkauksiaan sinullekin ja sinä saat oppia tuntemaan Kristuksen armon, hänen laupeutensa ja hyvyytensä runsauden.

Näin asia on ollut siitä päivästä alkaen tähän päivään asti, sillä Daavid teki siitä säädöksen ja lain Israelissa. 1.Sam.30:25.

Ja sitä paitsi: sinä et ole näyttänyt kaikkia kykyjäsi vielä. Sinun uskollisuutesi tulee näkyviin siinä, että sinä teet comebackin, sinä palaat rintamalle uudistuneena. Sinä saat uuden voitelun. Sinun voimasi palautuvat, sinun koeteltu uskosi tulee esiin, sinä saat vuorostasi loistaa. Ehkä työ, jota teet, on ihan muuta, mutta sinun parhaat päiväsi ovat nyt ja edessäpäin. Kiitä Herraa, hän kulkee rinnallasi ja menneet – ne ovat muisto vain ja tuskin sitäkään. Sano itsellesi: ”Besorin puro – mikä se on? Nyt on nyt. Tänään auttaa Herra!”

Vihastukaa, mutta älkää syntiä tehkö! Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa. Sela. Ps.4:5.

Nykyihmiselle on vaikeaa kaikenlainen hiljaa oleminen, pysähtyminen, mietiskelevä oleilu. Pitää olla aina toimintaa, puhetta, vähintäänkin musiikkia. Niinpä nykyaikainen älypuhelin heijastaa hyvin ihmisen tarpeita. Jos se ei soi, sitä pitää räplätä, kirjoittaa vaikka jokin viesti. Ainakin pitää tarkistaa, ettei kukaan ole soittanut, tekstannut, lähettänyt viestiä. Ja sääkin on tärkeää katsoa puhelimesta.

Lisäksi media on täyttämässä ihmisen sisäistä tyhjyyttä kaikenlaisella viihteellä, keskusteluohjelmilla, tietokilpailuilla, dokumenteilla ja elokuvilla. Yhä uudet kanavat tarjoavat maksullista ohjelmaa ihmisten kulutettavaksi. Milloin siis ihmiset hiljentyvät? Kuka ylipäätään neuvoisi siihen, kuka näyttäisi esimerkkiä?

Jos järjestät seurakunnassa rukoustoimintaa, saat johtajat niskaasi – ainakin minulle kävi niin. Huomasin yllätyksekseni, että ruohonjuuritason rukoushetki oli johtajiston mielestä myrkkyä, jokin salajuoni. Salaliitto peräti? Ainakin koin mahdottomaksi järjestää mitään aamurukoustoimintaa seurakunnassa, kun siitä väkisin tehtiin jokin arvovaltakysymys.

Olen siis tyytynyt hiljentymään vain yksityisesti. Olen kokenut sen virkistävänä. Ja välttämättömänä. En usko ollenkaan, että sisäiset korvani säilyttäisivät kuuloherkkyyden, jos antaisin maailman pauhun tulla joka tuutista. Ja vaikka maailma ei pauhaisi, arjen hyörinäkin olisi liikaa. Olen kokenut, että on välttämätöntä siirtää määrättyjä askareita pois aamusta ja illasta, jotta hiljentymiselle jää aikaa. Jos en käsittele sisäisiä ajatuksiani ja rauhoita sieluni levottomuutta, päädyn juoksemaan samassa oravanpyörässä kuin muutkin. Jos en lue sanaa ja vietä aikaa kahden kesken Herran kanssa, en jaksa pitää loitolla kaikkea maailman pauhua ja touhua. Hengellinen elämä minussa vaatii sisäisen rauhan säilyttämistä, maailman metelin pois sulkemista. Myös sosiaalisten suhteiden rajoittamista.

Jokainen toimikoon niin kuin hyväksi näkee. Olemme erilaisia ja elämäntapamme vaihtelevat. Mutta haluaisin rohkaista lukijoitani kuitenkin vetäytymään päivittäin edes lyhyeksi hetkeksi pois ulospäin suuntautuvista tekemisistä, sosiaalisesta kanssakäymisestä ja muusta huomion hajauttamisesta sinne ja tänne. Sen sijasta kehottaisin viipymään tovin yksin, viettämään aikaa hiljaisuudessa, kuuntelemaan luonnon ääniä ja Jumalaa, herkistymään omalle sielulle ja sen toiveille, sen todellisille tarpeille niin että voi käsitellä oman sielunsa ristiriidat ja ongelmat ja rauhoittaa kaiken levottomuuden sisältään. Sellaisessa hiljentymisessä sielu puhdistuu ja ajatukset siivilöityvät. On mahdollista, että jäljelle jää vain rukous – puhdas rukous, vilpitön kiitos.

Tiesit kai, että Jumalakin hiljentyy? Ilmestyskirjassa kerrotaan, että taivaassa tuli hiljaisuus, jota kesti puolisen tuntia (Ilm.8:1). Enkelikuorot hiljenivät, kukaan ei puhunut, kaikki kuuntelivat. Mitä he kuuntelivat? Pyhien rukouksia. Jumala itse vaati hiljaisuutta ja hän terästi kuuloaan. Mitä hän kuunteli? – Sinun rukouksiasi.

Minulle tuli tämä Herran* sana: ”Mitä sinä näet, Jeremia?” Minä vastasin: ”Minä näen mantelipuun oksan.” Herra* sanoi minulle:  ”Sinä olet nähnyt oikein, sillä minä valvon, että minun sanani toteutuu.” Jer.1:11-12.

Jeremialla oli profeetalle ominainen hengellinen näkökyky. Hän kykeni näkemään sisäisin silmin asioita, joita ei voinut nähdä luonnollisin silmin. Mekin voimme saada ”viisauden ja ilmestyksen hengen” ja nähdä vilauksia hengellisestä todellisuudesta. Joskus se tapahtuu unien kautta, joskus Pyhä Henki innoittaa ajatuksia ja profetioita, jotka tuovat esiin Jumalan näkökannan. Uniin ja vertauskuviin on hyvä soveltaa hengellistä viisautta, joka tulkitsee nähtyä oikein. Oikea johtopäätös ei ole automaattinen – tarvitsemme Jumalan henkeä selittämään meille, mitä Herra haluaa meille sanoa. Joosef tiesi: Eiköhän Jumalalla ole selitykset! 1.Moos.40:8. Ja Pietari valaisee asiaa lisää: ..mitään profetiaa ei ole koskaan tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta. 2.Piet.1:21.

Suurin osa ihmisistä näkee vain tämän näkyvän todellisuuden. Heidän mielensä askartelee koko ajan tämän maailman näkyvissä asioissa. He hoitavat hyvin käytännön asioita ja päätyvät joskus politiikkaan. Heidän päätelmänsä keskittyvät usein siihen, mihin tarvitaan lisää rahaa. Tiedämme, että ihmisen elämänasenne voi radikaalisti muuttua, kun hän alkaa nähdä hengellistä todellisuutta, näkymättömiä asioita näkyvien takaa. Profeetta Elisa rukoili, että hänen palvelijansa näkisi heidän tukalan tilanteensa oikeassa valossa. Kerrotaan: Silloin Herra* avasi palvelijan silmät, ja tämä näki, että vuori oli täynnä tulisia hevosia ja vaunuja joka puolella Elisan ympärillä. 2.Kun.6.17.

Haluan rohkaista sinua tavoittelemaan parempaa hengellistä näkökykyä ja pyytämään silmävoidetta nähdä näkyvien ohi. Itsekin tarvitsen sitä. Haluan nähdä ihmisten läpi, kuten Jeesus. ..ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra* näkee sydämen. 1.Sam.16:7. En halua sitä pahassa tarkoituksessa, haluan vain tietää, mikä on Jumalan tahto. Minulla on paremmat edellytykset ymmärtää se, jos näen asiat ympärilläni oikein, myös pinnan alla olevat asiat. Hengen voitelemat korvatkin kuulevat paremmin kuin luonnolliset korvat. Haluan kuulla, missä hengessä asioita puhutaan ja erottaa eri henget toisistaan.

Markus kertoo sokeasta kerjäläisestä, joka istui Jeesuksen kulkureitillä Jerikon tien varressa. Kun hän kuuli, että tulija oli Jeesus Nasaretilainen, hän alkoi huutaa: ”Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan, mutta hän huusi vielä kovemmin: ”Daavidin Poika, armahda minua!” Mark.10:47-48.

Tässä on kaksi asiaa, jotka minunkin pitää tehdä, jos mielin saada paremman näön. Ensiksikin minun pitää tunnustaa, että tämä Jeesus, jota luonnollisen syntyperän mukaan kutsutaan Nasaretilaiseksi, on Messias, kirkkauden Kuningas, Kristus, Voideltu – sitä juuri merkitsi kerjäläisen puhuttelu ”Daavidin Poika”. Hän oli enemmän kuin ihminen, Jumalan Poika. Hän on se, jonka kautta on kaikki luotu (Kol.1.16), myös silmät ja korvat, kaikki aistit. Hän kykenee tekemään luomistekoja edelleen ja korjaamaan aistivikoja. Toiseksi minun pitää tunnustaa, että minulla on näössä vikaa. Jos kerjäläinen Jerikon tien varressa oli sokea eikä nähnyt luonnollisilla silmillään, minä olen sokea tai puolisokea hengellisesti ja tarvitsen hengellistä näkökykyä, jota Jeesus yksin voi antaa. Minun pitää tunnustaa, että kaikki valo minun silmiini tulee Herralta Jeesukselta, sekä luonnollinen että hengellinen näkökyky, jotka ovat molemmat hänen luomistekojaan.

Silloin Jeesus pysähtyi ja sanoi: ”Kutsukaa hänet.” He sanoivat sokealle: ”Ole turvallisella mielellä. Nouse, hän kutsuu sinua.” Mark.10:49.

Valitsin kohdan Markuksesta, koska hän on ainoa evankelista, joka kertoo tämän yksityiskohdan. ”Älä pelkää, hän kutsuu sinua”. Mutta miksi Matteus puhuu kahdesta sokeasta (Matt.20:29-34)?

Olisiko minulla uskallusta sanoa: ”Toinen olen minä!”