Jos heimolaisesi, heprealainen mies tai nainen, myy itsensä sinulle ja palvelee sinua kuusi vuotta, niin päästä hänet seitsemäntenä vuotena vapaaksi… Hän saattaa kuitenkin sanoa sinulle: ’En tahdo lähteä luotasi’, sillä hän rakastaa sinua ja perhettäsi ja hänen on sinun luonasi hyvä olla. Ota silloin naskali ja lävistä hänen korvansa ovea vasten. Näin hänestä tulee sinun elinikäinen orjasi. Tee samoin myös orjattarellesi. 5.Moos.15:12,16-17.
Tässä on oikeastaan esikuva meillekin, olemmehan uudestisyntyneet elävään uskoon ja tulleet näin Kristuksen opetuslapsiksi ja liitetyiksi hänen perheeseensä. Kun kasvamme uskossamme, voimme antautua yhä syvemmin Herralle, tehdä päätöksen olla vapaaehtoisesti Kristuksen orjia. Paavali sanoo itsestään: Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Minkä nyt elän lihassa, sen elän uskossa Jumalan Poikaan, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä alttiiksi minun puolestani. Gal.2:19-20. Siinä on Kristuksen orjan uskontunnustus. Siinä on samalla se aikuisuuden merkki, jota korvarengas edusti ennen vanhaan.
Ajattelen näin: naskali, jolla korvalehti lävistettiin, on kuin naula, jolla Kristus naulittiin ristille. Toteaahan jo lainattu Mooseksen kirjan kohtakin, että se tapahtui ”ovea vasten”. Tämä puu, jota vasten korvalehti lävistettiin, on se ristin ovi, joka on johtanut meidät tosi elämään. Meidän tulee vaan kasvaa siihen, että voimme vapaaehtoisesti palvella Herraa ”orjina” – siis niin, että Kristuksen tahto määrää ja minä keskeytän omat hankkeeni heti, jos Herrani ja Mestarini minua johonkin tarvitsee. Vanhan luonnon pois riisuminen alkaa ”sydämen ympärileikkauksesta Hengessä” (Room.2:29) ja pyhyydessä edistyminen huomataan korvasta – Jumalan äänen herkästä kuulemisesta ja Kristuksen orjan kuuliaisista teoista.
Voin kokea ja sinäkin saat kokea saman: Jeesus Kristus on niin hyvä ollut minulle, että en halua hänen luotaan mennä minnekään. Ilman häntä olen hukassa. Haluan palvella häntä. Haluan olla korvamerkitty hänelle. Tiedän, että hän ei myy minua kenellekään eikä hän hylkää minua, vaikka vammaudun tai sairastun – hän pitää minusta huolen vanhanakin. Hän ei vääryyttä tee, hän on luotettava ja uskollinen työnantaja. Hän antaa minulle hyvän kodin tässä elämässä ja tulevassa vielä paremman.
Hänessä teidät on myös ympärileikattu, ei käsin tehdyllä ympärileikkauksella vaan lihan ruumiin riisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella. Kol.2:11.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.