Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä? Karttakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta! Matt.16:11.

Jeesus kehotti karttamaan neljänlaista hapatusta: fariseusten, saddukeusten, kirjanoppineiden ja heroksen hapatusta.

Fariseusten hapatus oli tekopyhyys (Luuk.12:1). Fariseus uskottelee itselleen ja muille olevansa ihanteensa mukainen – siis vähän parempi kuin muut. Hän ottaa helposti sivullisen roolin ja katselee muita ylhäältä päin. Hän on omasta mielestään hurskas. Hänen omavanhurskautensa tuottaa toisten tuomitsemista.

Saddukeus ei usko mihinkään yliluonnolliseen. Saddukeukset voivat olla hartaan uskonnollisia, mutta mikään ihme ei sovi heidän käsitykseensä maailmasta. Heillä on kaikkeen luonnollinen selitys. Nykyään se selitys on useimmiten ”tieteellinen totuus”. Saddukeukset keskittyvät tutkimaan väitettyjä ihmeitä ja purkamaan niistä pois kaiken yliluonnollisen.

Kirjanoppineet – uudessa kirkkoraamatussa puhutaan lainopettajista – korostavat uskossa aina opin tärkeyttä. He tutkivat lakia ja miettivät sääntöjä ja ovat aina oikeassa. He suosivat kirjaimellista tulkintaa. Nykyajan kirjanoppinut suosii Raamatun kääntämisessä sananmukaisuutta, ”sanatarkkaa” käännöstä. Kirjanoppineisuus johtaa uskonelämässä helposti lainalaisuuteen. Tässä kirjaimen orjuudessa elävä usko kuolee: Kirjain tuottaa kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi. 2.Kor.3:6.

Herodeksen hapatus ilmenee vallankäyttönä. Herodilaiset uskovat ennen kaikkea yhteiskunnalliseen asemaan ja seurakunnassa he uskovat, että pastorit ja muut johtajat ovat aina oikeassa. Herodeksen kannattaja ei pohdi moraalisia kysymyksiä – oikeassa on se, jolla on valta. Herodeksen hapatus suosii rahan valtaa, sillä se edustaa suorinta tietä totuuden ohittamiseen. Herodeksen maailmankäsitys on erityisesti niiden suosiossa, jotka rakentavat hierarkisia järjestelmiä ja vallankäytön portaita seurakuntiin ja kirkkoihin.

Selviäisimme monista ongelmista vaivatta, jos osaisimme torjua hapatukset. Mikä onkaan se hapatus, joka sinua eniten vaivaa? En halua syyttää ketään mistään, mutta tunnustan, että minä osaan olla fariseus. Sikäli kuin tunnen ihmisiä (en ole mikään ihmistuntija), kaikki yllämainitut hapatukset ovat yleisiä, mutta vaihtelevat yksilöittäin. Mikä rohkaisu tässä siis on?

Sanotaan, että paraneminen juoppoudesta lähtee liikkeelle, kun tunnustaa olevansa alkoholisti. Jos voimme tunnustaa, että olemme heikkoja jollekin hapatukselle, voimme myös parantua siitä. Jos emme heti paranekaan, niin ainakin tunnemme määrättyä syyllisyyttä, kun annamme periksi heikkoudellemme. Sellainen merkitsee pitkäkestoista ja hidasta paranemista, jota Raamattu kutsuu myös pyhittymiseksi – etenemiseksi pyhyyden tiellä.

Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, saastainen saastukoon edelleen, vanhurskas tehköön edelleen vanhurskautta ja pyhä pyhittyköön edelleen. Ilm.22:11.