RSS

Päivittäiset arkistot: 28.07.2020

Aito kulta ei ruostu

Rehabeam nousi kuninkaaksi Salomon jälkeen. Hän antoi kansalleen kovan vastauksen ja menetti valtansa kymmenen Israelin heimon alueella. Hän oli ylpeä ja kärsi heti kirvelevän tappion. Rehabeam näyttää edustavan ihmistyyppiä, jonka on vaikea nähdä näkymättömiä asioita ja arvostavan sisäistä voimaa. Hän arvosti fyysistä voimaa ja puolusti Juudan aluetta linnoituksilla.

Pitkään aikaan hän ei näyttänyt kasvavan henkisesti. Mutta kun Jumala lähetti hänen kimppuunsa Egyptin kuninkaan Siisakin ja hän joutui katastrofin partaalle, hän viimein nöyrtyi. Jumala salli hänen kärsiä vakavia tappioita juuri sillä alueella, jonka oli laiminlyönyt. Temppelistä vietiin niiden aarteet, kultaiset kilvet, ja temppelipalveluksen paras hohto himmeni huomattavasti, vaikka temppeliä ei tuhottukaan. Rehabeam joutui miettimään, mistä on peräisin tosi rikkaus, mikä on se kulta, joka todella tekee rikkaaksi. Hän joutui myöntämään, että ulkonainen linnoittaminen ei riittänyt, tarvittiin sisäistä voimaa. Ehkä hän jossain vaiheessa tajusi, että sen sisäisen voiman lähde oli aito jumalanpalvelus ja elävä usko Herraan. Hän yritti korjata virheensä ja teetti menetettyjen kilpien tilalle uudet:

Niiden sijalle kuningas Rehabeam teetti pronssikilvet ja uskoi ne niiden henkivartijoiden päälliköille, jotka vartioivat kuninkaan palatsin ovella. Niin usein kuin kuningas meni Herran* temppeliin, henkivartijat kantoivat kilpiä ja veivät ne sitten takaisin henkivartijoiden huoneeseen. 1.Kun.14:27-28.

Minun silmääni tästä sinänsä aidon tuntuisesta parannuksesta paistaa esiin pakonomainen tarve ymmärtää kaikki ulkoisena todellisuutena. Rehabeam edelleen keskittää huomionsa ulkonaisiin. Oletko sinä tavannut ihmisiä, joissa tämä ulkonaisiin keskittyminen on jotenkin osa persoonallisuutta ja istuu heissä lujassa? Syvempi sisäinen elämä tuntuu puuttuvan tai sen keinotekoinen toteuttaminen vaikuttaa jotenkin toisten matkimiselta?

Kuinka tärkeää onkaan saada Jumalan sanan siemen sellaisena sydämeensä, että se synnyttää aitoa elämää ja vilpitöntä uskoa. Uudestisyntyneen ihmisen tunnistaa juuri siitä – usko on elävää, sisäinen ihminen on todellinen. Jeesus kuvasi tätä sisäistä elämää Sykarin kaivolla puhumalla virtaavasta vedestä: Jeesus vastasi hänelle: ”Jos sinä tuntisit Jumalan lahjan ja hänet, joka sanoo sinulle: ’Anna minulle juotavaa’, niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Joh.4:10.

Oletko nähnyt koskaan pronssiesineiden ruostuvan? Niihin kertyy vaalean vihertävää jauhomaista patinaa. Ruostunut rautakaan ei ole yhtä vastenmielisen näköinen. Korroosion pilaaman pronssiesineen haluaa heittää heti menemään. Kun taas kulta ei tunnetusti ruostu lainkaan. Tavoitelkaamme sitä:

Minä neuvon sinua ostamaan minulta tulessa puhdistettua kultaa, että rikastuisit… Ilm.3:18.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Aito kulta ei ruostu

Kirjoittanut : 28.07.2020 Kategoria/t: Rohkaisu