Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2020

Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset tosin ovat hylänneet mutta joka Jumalan silmien edessä on valittu ja kallis. 1.Piet.2:4.

Meitä kutsutaan Jeesuksen luo monin tavoin evankeliumeissa ja apostolien teksteissä. Mutta emme löydä Uudesta testamentista mitään erityistä kaavaa, miten ihmiset tulivat Jeesuksen luo. Koska uskoon tulo tapahtuu sydämen tasolla, emme näe sitä luonnollisin silmin. Alkuseurakunta kuitenkin rekisteröi ihmisten uskoon tulemisen ja antoi sille hyväksyntänsä. Seurakunnan hyväksyntä vahvistettiin julkisesti kasteessa.

Meidän aikanamme on tullut tavaksi vaatia jättäytymistä tai jonkinlaista julkista ratkaisun tekemistä. On kädennostoja ja alttarille tulemista rukouksineen. Eihän siinä mitään vikaa ole, mutta on väärin vaatia kaikilta samanlaista uskoon tulemista. Toinen tulee uskoon yksinään, toinen vasta pitkän maanittelun jälkeen suurkokouksessa. Toinen tekee asiat hiljaisesti, toinen äänekkäästi. Kasteen oli tarkoitus tasoittaa tätä yksilöllisyyttä, mutta nykyään on vaikea toteuttaa alkuseurakunnan käytäntöjä, koska kirkoissa on käytössä lapsikaste. Uskovien kasteen omaksuneet eivät hekään oikein huomioi kasteen merkitystä uskon julkisena tunnustamisena.

Niinpä meillä on näitä käden nostamisia, alttarille tulemisia, jättäytymisiä ja todistamisia – mitä nyt milloinkin ihmiset keksivät vaatia. Olennaista on kuitenkin sydämen ratkaisu ja päätös lähteä seuraamaan Herraa. Muistan eräänkin episodin, kun Yli-Vainion kokouksessa oli paljon ’mummuenergiaa’ ilmassa – siis vanhojen uskovien aikaansaamaa hengen nostatusta, jossa yllytettiin erästä henkilöä jättäytymiseen. Kun hän oli sen tehnyt, minua yllytettiin puhumaan hänen kanssaan puhelimessa. Ilmaisin iloni siitä, että hän oli tullut uskoon, mutta muuten ei keskustelusta oikein tahtonut tulla mitään. Usko ei hänelle merkinnyt suuria ilonpurkauksia. Hänen äänensä kuulosti hyvin masentuneelta ja väsyneeltä. Tiesin, että taustalla oli huumeriippuvuutta ja koin vähän kiusalliseksi yrittää tsempata häntä. Olimme molemmat osaltamme mummuenergian uhreja.

En epäillyt hänen uskonsa aitoutta. Näin jopa hänestä unen, jossa tapasin hänet taivaassa. Mutta huumeriippuvuus aiheuttaa suurta kärsimystä koukkuun joutuneille. Tunnen suurta myötätuntoa, mutta myös suurta avuttomuutta. Joku on saattanut minunkin omituisuuksiani ja kummallisia tekojani luulla huumeiden aikaansaannoksiksi, mutta en ole huumeita koskaan edes nähnyt saati käyttänyt. Alkoholistakin vapauduin kerralla. Olen kiitollinen Jumalalle siitä, että hän varjeli minua, etten hullutellut elämääni ihan pilalle.

Autetaan siis, siskot ja veljet, niitä jotka kärsivät päihteistä ja huumeista. Ei tehdä uskoon tulon muodollisuuksista mitään numeroa, vaan keskitytään rohkaisemaan, kannustamaan ja tukemaan. Epäuskon laineet lyövät kohtalokkaan kovaa näitä muutenkin heikkoja lähimmäisiämme. Vihollinen syyttää heitä herkeämättä ja haluaa pitää heidät taulutusnuorassaan.

Kehotamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, tukekaa heikkoja, olkaa kärsivällisiä kaikkia kohtaan. 1.Tess.5:14.

Jokainen, jonka Isä antaa minulle, tulee minun luokseni, ja sitä, joka tulee minun luokseni, minä en ikinä heitä ulos. Joh.6:37.

Jokainen meistä kaipaa hyväksyntää perheessään, koulussaan, työpaikallaan, seurakunnassaan. Jos meitä ei oteta joukkoon tai meitä kohdellaan kaltoin yhteisön jäseninä ja ’katsotaan ulos’ porukasta, koemme sen kipeänä. Seurakunta on monille siihen liittyville se turvasatama, jossa heidät otetaan vastaan, jossa heidätkin huomioidaan, jossa he saavat olla osa suurempaa joukkoa. Pettyminen tässä on rankkaa. Monille se tulee yllätyksenä kuin puun takaa. Yhtäkkiä yhteys katkeaa, luottamus katoaa, ystävällisyys vaihtuu kylmäkiskoisuudeksi. Veljeyden tilalle tulee karttaminen.

Seurakunnan tehtävä oli heijastaa Jumalan rakkautta ja Jeesuksen Kristuksen armoa ja siitä tulee – eri syistä – vaativa, kylmä, ehdollisesti rakastava, torjuva ja karttava yhteisö, jonka keskellä ei enää halua olla. Moni hakeutuu sitten toiseen seurakuntaan ja aikaa myöten sama hylkäämisen kierre jatkuu.

Näissä kokemuksissa – joita kukaan ei toivo – tapahtuu lopulta hengellistä kasvua, kun hylätty ja keskuudesta karkotettu löytää uuden toivon – Jeesuksen uskollisuuden, hänen läheisyytensä lohdun, Kristuksen pettämättömän kutsun: Tulkaa minun luokseni, kaikki te, jotka teette raskasta työtä ja kannatte taakkoja, niin minä annan teille levon. Matt.11:28. Minä olen elämän leipä. Sille, joka tulee minun luokseni, ei koskaan tule nälkä, ja sille, joka uskoo minuun, ei koskaan tule jano. Joh.6:35. Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joh.7:37.

Lopulta tajuamme, että meidät vieroitettiin seurakunnan sylihoidosta, jotta aikuistuisimme. Ihan niin kuin imetettävä lapsi vieroitetaan, meidätkin vieroitetaan vain yhtä tarkoitusta varten – kasvamista varten. Emme voi jäädä lopun ikäämme paapottaviksi, sillä paapottava ei kasva. Eihän kukaan halua olla sänkyyn sidottu, ylipainoinen, lusikalla ruokittava iso lapsi, joka vain imee tuttia ja jonka ei tarvitse oppia edes pukeutumaan? Haluaako joku jäädä sellaiseksi lapseksi, jonka täytyy kaikki pyytää itkun kanssa äidiltä?

On lopulta hyvä, jos voimme oppia syömään itse, sitomaan omat kengännauhat, elämään yksilöinä niin että elämässämme on tilaa kasvulle ja aikuistumiselle. Hylkäämisen kokemukset ovat kipeitä, mutta niistä pääsee yli – voimme oppia pärjäämään elämän tarjoamien kolhujen kanssa, tulemaan toimeen niiden epämukavuuksien kanssa, jotka kuuluvat normaaliin pakettiin. Kun olemme päässeet vaikeiden asioiden yli, voimme antaa vertaistukea toisille. Voihan olla, että sinulle käy samoin kuin monille muille: se elämän kaikkein kipein asia kasvaa sinussa sellaista tervehdyttävää kasvua, että sen ympärille kietoutuu sinun elämäsi varsinainen tarkoitus, Jumalan suunnittelema elämäntapa ja elämäntehtävä. Sen hylkäämisen kautta, jonka koit, sinä löydät oman persoonasi, oman itsesi. Sen haavan kautta, joka sinuun iskettiin, sinut oksastetaan jaloon oliivipuuhun – Jumalan Israeliin.

Monet tuntevat elokuvan Hevoskuiskaaja. Siinä kerrotaan miehestä, joka osasi antaa terapiaa säikylle hevoselle ja rauhoittaa tätä. Hän tavallaan osasi puhua hevosen kieltä ja rakentaa luottamuksellista suhdetta hevoseen, joka oli traumatisoitunut liikenneonnettomuudessa. Luottamus synnytettiin ilman pakkoa ja piiskaa.

Paras ihmiskuiskaaja on Pyhä Henki. Hän osaa hoitaa meitä, kun tarvitsemme terapiaa. Hän kertoo meille Jumalan mielipiteen. Hän ei lyö eikä piiskaa, hän ei turvaudu pakkokeinoihin. Hän puhuu hellästi ja vaatimatta. Hän odottaa kärsivällisesti, että vastustuksemme hellittää ja vähitellen taivumme hänen tahtoonsa. Hän puhuu monin tavoin. Tiedämme, että hän voi avata aasinkin suun (siltä minustakin välillä tuntuu, kieltämättä). Keskustelu hänen kanssaan voi sujua tähän tapaan:
Minä: Ansaitseeko tällainen herätysliike, että sitä siunataan, kun kaikenlaiset kotkotukset valtaavat seurakunnat, omahyväisyys rehottaa, väkivalta ja sortaminen on jokapäiväistä, rahaa ahnehditaan, leipäpapit kiskovat köyhien varat, turhia temppeleitä pystytetään? Pyhä Henki: Jätä tuomitseminen Tuomarille. Rukoile sinä, että tulisivat uskossaan terveiksi. Älä menetä toivoasi, Jumala voi heidänkin keskellään tehdä suuria asioita. Pyydä Suomen kansalle herätystä.

Minä: Tämä suku on kokonaisuudessaan ihan mätää porukkaa. Kaikenlaiset juonet juonitellaan ja pahat puheet leviävät – myrkynkylväjiä yksi ja toinen. Pyhä Henki: Niin, minä haluaisin heidän muuttuvan. Älä luovuta. Pidä luotilankaa kädessäsi heidän nähtensä – ehkä he alkavat hävetä vielä tuota joka suuntaan vinoa elämäänsä. Jos eivät käänny, sitten anna olla. Minä: He kyllä vielä vetävät kirouksen päällensä. Pyhä Henki: Älä oleta niin…

Minä: En jaksa rukoilla enää tämän ihmisen puolesta. Hän puhuu koko ajan, on ärsyttävä, sotkeutuu politiikkaan, on itsekeskeinen eikä osoita kiinnostusta Jumalan sanaan…Pyhä Henki: Mutta minä rakastan häntä. Hänkin on Kristuksen tuleva morsian. Hänet on valittu. Hän on minulle tärkeä. Voisitko vielä jatkaa? Annan sinulle rakkautta siihen ihmiseen niin ettet pysty jättämään häntä pois rukouksistasi… Minä: Entä tämä toinen? Hänen elämäntapansa on väärä. Olen rukoillut hänen puolestaan, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Haluaisin lopettaa ja ottaa jonkun muun henkilön tilalle. Pyhä Henki: Ei, hän kuuluu listalle. Hän on yksinäinen, pyydä hänelle läheistä ihmissuhdetta ja uudistumista uskossa.

Sitten on myös niitä tapauksia, kun joku jää pois rukouksistani. He ovat ihmisiä, joilta olen saanut liian huonoa palautetta, että olisin jaksanut heitä rakastaa. Jumala ei luovuta yhtä helposti kuin minä, mutta on joutunut käyttämään jonkun toisen rukouksia. Usein joudun toteamaan näiden pudokkaiden kohdalla: Tapahtukoon sinulle niin kuin uskot. Jeesuskaan ei voinut mitään ihmisten epäuskolle. Uskolle ja rakkaudelle on silti aina tilausta:

Puhdistakaa sielunne totuudelle kuuliaisina vilpittömään veljesrakkauteen ja rakastakaa toisianne kestävästi, puhtaasta sydämestä. 1.Piet.1:22.

Kuinka te ette käsitä, etten minä puhunut teille leivästä? Karttakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta! Matt.16:11.

Jeesus kehotti karttamaan neljänlaista hapatusta: fariseusten, saddukeusten, kirjanoppineiden ja heroksen hapatusta.

Fariseusten hapatus oli tekopyhyys (Luuk.12:1). Fariseus uskottelee itselleen ja muille olevansa ihanteensa mukainen – siis vähän parempi kuin muut. Hän ottaa helposti sivullisen roolin ja katselee muita ylhäältä päin. Hän on omasta mielestään hurskas. Hänen omavanhurskautensa tuottaa toisten tuomitsemista.

Saddukeus ei usko mihinkään yliluonnolliseen. Saddukeukset voivat olla hartaan uskonnollisia, mutta mikään ihme ei sovi heidän käsitykseensä maailmasta. Heillä on kaikkeen luonnollinen selitys. Nykyään se selitys on useimmiten ”tieteellinen totuus”. Saddukeukset keskittyvät tutkimaan väitettyjä ihmeitä ja purkamaan niistä pois kaiken yliluonnollisen.

Kirjanoppineet – uudessa kirkkoraamatussa puhutaan lainopettajista – korostavat uskossa aina opin tärkeyttä. He tutkivat lakia ja miettivät sääntöjä ja ovat aina oikeassa. He suosivat kirjaimellista tulkintaa. Nykyajan kirjanoppinut suosii Raamatun kääntämisessä sananmukaisuutta, ”sanatarkkaa” käännöstä. Kirjanoppineisuus johtaa uskonelämässä helposti lainalaisuuteen. Tässä kirjaimen orjuudessa elävä usko kuolee: Kirjain tuottaa kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi. 2.Kor.3:6.

Herodeksen hapatus ilmenee vallankäyttönä. Herodilaiset uskovat ennen kaikkea yhteiskunnalliseen asemaan ja seurakunnassa he uskovat, että pastorit ja muut johtajat ovat aina oikeassa. Herodeksen kannattaja ei pohdi moraalisia kysymyksiä – oikeassa on se, jolla on valta. Herodeksen hapatus suosii rahan valtaa, sillä se edustaa suorinta tietä totuuden ohittamiseen. Herodeksen maailmankäsitys on erityisesti niiden suosiossa, jotka rakentavat hierarkisia järjestelmiä ja vallankäytön portaita seurakuntiin ja kirkkoihin.

Selviäisimme monista ongelmista vaivatta, jos osaisimme torjua hapatukset. Mikä onkaan se hapatus, joka sinua eniten vaivaa? En halua syyttää ketään mistään, mutta tunnustan, että minä osaan olla fariseus. Sikäli kuin tunnen ihmisiä (en ole mikään ihmistuntija), kaikki yllämainitut hapatukset ovat yleisiä, mutta vaihtelevat yksilöittäin. Mikä rohkaisu tässä siis on?

Sanotaan, että paraneminen juoppoudesta lähtee liikkeelle, kun tunnustaa olevansa alkoholisti. Jos voimme tunnustaa, että olemme heikkoja jollekin hapatukselle, voimme myös parantua siitä. Jos emme heti paranekaan, niin ainakin tunnemme määrättyä syyllisyyttä, kun annamme periksi heikkoudellemme. Sellainen merkitsee pitkäkestoista ja hidasta paranemista, jota Raamattu kutsuu myös pyhittymiseksi – etenemiseksi pyhyyden tiellä.

Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, saastainen saastukoon edelleen, vanhurskas tehköön edelleen vanhurskautta ja pyhä pyhittyköön edelleen. Ilm.22:11.