Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2022

Ennen vanhaan maalla pidettiin erilaisia kyläjuhlia enemmän kuin nykyään. Isoihin maatalojen pirtteihin kokoontui miltei koko kylän väki. Koska ihmiset eivät mahtuneet sisälle kerralla, pirtissä oli seisova pöytä ja sieltä sai noutaa herkut vaikka ulos. Juhlan syy saattoi olla ripillepääsy tai kihlajaiset, ehkä häät. Myöhemmin kuvaan tulivat ylioppilasjuhlat. Maalaistalon sali saattoi olla sadan neliön huone, joten väkeä mahtui sisällekin paljon.

Minunkin lapsuudenkodissani pidettiin vastaavia juhlia. Joskus sattui kommelluksia. Eräs mökkiläinen, vanha ukko, oli ottamassa jälkiruokaa ja hänelle suositeltiin hedelmäkiisseliä. Ukko ei välittänyt siitä ensin, mutta sanoi sitten: ”No, jos minä häntä maistan!” Hän otti kauhalla kiisseliä suuhunsa ja laittoi kauhan saman tien takaisin kulhoon. Emännille tuli kiire vaihtaa kauha. Tai joku vieras kuulutti: ”Eihän täällä ole leipääkään!” – Hän istui kuitenkin ihan leipäkorin vieressä.

Raamattu kertoo meille pidoista, jotka kuningas järjesti poikansa häitä varten. Hän kutsui sinne vieraat nimeltä mainiten, mutta monet estelivät eivätkä saapuneet paikalle.

Sitten hän sanoi palvelijoilleen: ’Häät on kyllä valmistettu, mutta kutsutut eivät olleet kutsun arvoisia. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä ikinä tapaatte.’ Matt.22:8-9.

Jumalan kutsu tulla sisälle Jumalan valtakuntaan on edelleen voimassa. Meitä odottavat notkuvat pöydät täynnä kaikenlaisia herkkuja. Jumalan evankeliumin ilo, vanhurskaus uskon kautta, sovitus Kristuksen ristinkuoleman perusteella, sydämen rauha, tyytyväisyys ja kiitollisuus, varjelus pahan voimilta, Pyhän Hengen täyteys jne. Ne ovat kaikki käden ulottuvilla, vapaasti saatavilla, jos vain haluamme tosissamme niitä tavoitella.

Nyt kun olemme kärsineet koronaviruksen aiheuttamasta epidemiasta, emme ole aina voineet vanhaan tapaan kokoontua yhteen ja nauttia vanhanaikaisista pidoista. Mutta pidot ovat silti mahdollisia ja niitä voi hyödyntää vaikka netin kautta. Voi myös lukea Raamattua tai katsoa kristillistä ohjelmaa televisiosta. Ikivanha tapa kommunikoida Jumalan kanssa rukouksen kautta on edelleen mahdollinen.

Kuulkaa, kaikki janoiset! Tulkaa veden ääreen! Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa viljaa ja syökää. Tulkaa, ostakaa ilman rahaa, ilman hintaa viiniä ja maitoa …Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja sielunne nauttii yltäkylläisyydestä. Jes.55:1,2.

Lainasin otsikon John Steinbeckiltä, mutta mielessäni on muuta kuin 30-luvun lama ja senaikaiset ihmiskohtalot. Ajattelen kristityn vaellusta ja hengellistä kasvuamme. Yksi sitä haittaavista tekijöistä on taipumuksemme ratkaista ongelmia vihan kautta.

Näemme vihan vellovan erityisesti elokuvissa ja tietokonepeleissä. Ristiriitoja ratkotaan aina nyrkein ja asein ja väkivallan seurauksia ei paljon suremaan jäädä. Onko siis ihme, jos nuoriso tällaisen mallin omaksuu ja sitä toteuttaa? Koskelan surma on yksi kipeä esimerkki tästä. Näemme, kuinka väkivaltakulttuuri myrkyttää ihmisten sielunelämää pienestä pitäen. Vaikeaa on kiusaamista kitkeä, jos se tulee viihteen muodossa osaksi elämäntapaamme.

Jotkut ovat saaneet ilmastoherätyksen ja pyrkivät nyt eri tavoin hiilidioksidin vähentämiseen ilmastosta. Meidän uskovien tulisi saada sellainen herätys, että pyrkisimme vihan vähentämiseen ympäristöstämme. Jos vihan tunteet sekoittuvat kaiken lisäksi uskoon, meidän hengellinen kasvumme pysähtyy. Jeesus näytti meille suuntaa, kun hän antoi anteeksi pahantekijöilleen. Hän on meidän majakkamme pimeässä yössä: hän rukoili niiden puolesta, jotka pahoinpitelivät häntä. Tänäänkin hän antaa anteeksi ja siunaa ihmisiä – hän ei suostu vihaamaan. Hän on esimerkki kirkkaimmasta mahdollisesta uskosta. Tajuamme heti, että emme siihen yllä. Mutta Jeesus tulee avuksi ja antaa voimaa mennä oikeaan suuntaan.

Raamatun laki ja lain vaatimukset tulevat avuksi sille, joka haluaa ratkaista ongelmia vihan avulla. Laki saa aikaan vihaa, mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan. Room.4:15. Emme elä ilman lakia, mutta laki ei saa olla johtotähtemme. Evankeliumin tulee olla aina tärkein. Anteeksiantoon pyrkiminen ja Jumalan armon sanoma tulee olla aina ensisijainen ratkaisumalli.

Tarvitsemme tähän hengellistä kasvua, sillä kukaan ei ole luonnostaan valmis elämään Jeesuksen kaltaisena. Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan on tiedostaa asian merkitys. Voimme tietoisesti pyrkiä hylkäämään vihan ja jättämään toisten tuomitsemisen. Itse kamppailen sydämen kovettumista vastaan. Painin vihani kanssa ja yritän päästä voitolle ja tehdä selätyksen. Tätä samaa painia kävi Jaakob aikoinaan (1.Moos.32:24). Kannustan ja rohkaisen sinuakin ottamaan hyviä otteita vastustajasta (vihasta) ja heittämään kaverin (sinua riivaavan vihan) selälleen. Jos ei onnistu, pitää harjoitella kevyempien vastustajien kanssa ja jatkaa hyvään suuntaan.

Minä tahdon siis, että kaikkialla miehet rukoilevat kohottaen pyhät kätensä ilman vihaa ja epäilystä. 1.Tim.2:8.

Varas ei tule muuta kuin varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut tuomaan elämän ja yltäkylläisyyden. Joh.10:10.

Elämä Jumalan yhteydessä on rikasta, monipuolista elämää, johon sisältyy erilaisia käänteitä, nousuja ja laskuja, innostusta ja masennusta, iloisia yllätyksiä ja odottamattomia pettymyksiä. Kohdatessamme uusia vastoinkäymisiä on avuksi, jos voimme kaivaa esiin muistoistamme niitä voittoja, joita olemme Jumalan avulla elämässämme kokeneet. Kun Daavid kävi Goljatia vastaan, hän muisteli, kuinka hän oli kaatanut kimppuunsa hyökänneitä petoja. Daavid mietti tähän tapaan:

Palvelijasi on siis lyönyt kuoliaaksi sekä leijonan että karhun. Tuolle ympärileikkaamattomalle filistealaiselle tulee käymään samoin kuin niille, sillä hän on häpäissyt elävän Jumalan taistelurivejä. 1.Sam.17:36.

Niinpä meidänkin on hyvä pitää tarkoin mielessämme Jumalan hyvyys, hänen armonsa osoitukset, ihmeet joita olemme kokeneet. Kun Jeesuksen Kristuksen pelastava armo on kuin kehyksenä kaikille elämämme päiville, emme horju, kun eteemme tulee vaikeuksia.

Näitä ajatuksia nousi mieleeni, kun katselin vanhoja valokuvia. Nehän ovat kaikki mustavalkoisia, mutta onneksi suuri osa niistä on valmiiksi digitoituja, joten niitä voi katsella tietokoneella. Digitaalisesta muodosta on ainakin hyötyä, jos aikoo värittää niitä jollakin ohjelmalla. Niinpä menneet päivät voivat näyttää jotenkin kiehtovilta, kun niihin saa värit. Oma koulukuva on aivan hämmästyttävä, kun ohjelma jostain syystä osaa värittämisen lähes täydellisesti. Veljeni ripillepääsyä juhlittiin silloin, kun minä vasta otin ensimmäisiä askeleitani. Onpa ruoho vihreää, onpa miehillä komeat puvut, onpa koko kuva kuin eilen otettu – kaikki ovat siinä nuorentuneet yhtäkkiä 70 vuotta!

Sellaista varmaan on taivaassa. Kaikki läheiset ovat elossa, kaikki ovat nuoria ja vetreitä, ilo vallitsee. Joulua juhlitaan harmonin soitolla, viulun säestyksellä, ja minä katson silmä kovana, kuinka siskoni säestää joululaulua. Olen siinä ehkä kaksijapuolivuotias.

Niin, elämä on ollut värikäs retki ja vielä jännittävämmältä se tuntuu, kun sen voi nähdä väritettyjen kuvien kautta. Nostalgiasta voi tässä yhteydessä olla apuakin: elämä näyttää auvoiselta, lapset herttaisilta, nuoret komeilta – venevalkamakin on siinä kuin todellinen kesän tuulahdus lokkeineen, tuulenvireineen, pumpulipilvineen. Kiitollinen mieli valtaa ajatukset. Tunteet jotka nousevat muistojen kera pintaan, ovat enimmäkseen täynnä tyytyväisyyttä. Kohta ehkä tämä muistojen kirja suljetaan, mutta sen voi ainakin tehdä hyvillä mielin, Jumalalle kiitollisena. Osan siitä haluan ottaa taivaaseen mukaan, ehkä voinkin, kuka tietää.

Valitettavasti yksityisyys estää minua jakamasta sukulaisteni kuvia. Mutta suosittelen, että teet saman omien kuviesi kanssa. Netistä löytyy ohjelmia, joilla digitoituja mustavalkoisia kuvia voi värittää.

Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät myös on yhdessä ruumiissa kutsuttu, ja olkaa kiitollisia! Kol.3:15.

...ja olen oleva teidän Isänne, ja teistä tulee minun poikiani ja tyttäriäni, sanoo Herra, Kaikkivaltias. 2.Kor.6:18.

Tänä aamuna muistelin taas isoäitiäni. Valitettavasti hän oli mummu vain paperilla. Kyllä hän oli isoäitini biologisesti, mutta henkisellä tasolla ja tunnetasolla hän ei ollut isoäiti. Sitä kuvasti hyvin se tilanne, joka tuli vastaan hänen syntymäpäivillään. Minua kätellessään hän kysyi: ”Kuka sinä olet?” Kun vastasin hänelle, kuka olin, hän ei sanonut mitään. Voisin kuvitella, että joku muu olisi sanonut ”tervetuloa” tai jopa ”olenkin kaivannut sinua”, mutta hänellä ei ollut mitään varastossa minua varten.

Sinäkin saatat välillä surra, että olet saanut huonot lähtökohdat elämältä. Ehkä vanhempasi olivat sairaita tai alkoholisteja tai heitä ei ollut ollenkaan. Kasvoit lastenkodissa tai sijaisvanhempien luona. Ehkä sinulla oli vanhemmat, mutta he kohtelivat sinua kaltoin.

Orvoksi (joko biologisesti tai tunne-elämältään) jääneen lapsen Jumala on valmis ottamaan syliinsä ja kasvattamaan omana lapsenaan. Muistot orpoudesta voivat olla vahvoja ja kipeitä läpi elämän, mutta samalla on mahdollista tiedostaa, että Jumala on Jeesuksen kautta kykenevä antamaan sen, mitä meiltä on evätty. Kristuksen rakkaus sisältää myös hyvityksen siitä orpoudesta, jota vanhempien puuttuminen merkitsee. Hän on ollut minullekin puuttuva isoäiti ja kaivattu isoisä. Hän on toiminut äitinä ja isänä, kun he ovat epäonnistuneet tai laiminlyöneet minua. Kipu, joka sieluani repii, hellittää Kristuksen rakkauden ja armon sylissä.

Niin kuin Kristuksen kärsimykset tulevat runsaina osaksemme, samoin tulee Kristuksen kautta runsaana osaksemme myös lohdutus. 2.Kor.1:5.

Kun luemme sanaa, opimme tuntemaan taivaallisen Isämme, hänen rakkautensa ja huolenpitonsa. Emme jää katkeriksi, emmekä jää vaille lohdutusta. Saamme huomata, että Jumala on Kaikkivaltias – hän pystyy hyvittämään kaiken, mitä olemme jääneet paitsi. Oikeastaan hän antaa meidän orpouteemme jotakin sellaista bonusta, jota emme heti tajunneetkaan – rikkinäinen ihminen, jonka Jeesus korjasi, on nyt enemmän kuin ehjä ihminen! Olemme rikkaita, koska jouduimme menemään läpi hylkäämisen tuskasta. Nyt emme enää sure huonoja lähtökohtiamme, vaan kiitämme Isää, joka kantoi meitä kivikoissa, ja luotamme häneen vankasti.

Minun Jumalani on täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa olevan rikkautensa mukaan Kristuksessa Jeesuksessa. Fil.4:19.

Jumala oli näet varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he pääsisi täydellisyyteen ilman meitä. Hepr.11:40.

Vanhan liiton pyhät eivät saaneet kuulla evankeliumia Kristuksesta, hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan, ja ymmärtää uskon vanhurskauden merkitystä, vaikka he saivatkin kokea monenlaisia kokemuksia ja päästä uskon kautta voitolle elämänsä vastoinkäymisistä. Näitä uskon sankareita Heprealaiskirjeen kirjoittaja luettelee kymmeniä ja osoittaa heitä kohtaan varauksetonta ihailua, mutta sitten toteaa ”me saimme omaa uskonelämäämme varten jotakin vielä paljon parempaa!”

Huomaamme tosin, että niin kuningas Daavid kuin profeetta Jesajakin saivat nähdä tulevaisuuteen ja puhua Kristuksesta profeetallisesti etukäteen – ja jotkut muutkin. Näistä Vanhan testamentin kohdista Jeesus itse piti luennon opetuslapsille Emmauksen tiellä:

Ja alkaen Mooseksesta ja kaikista profeetoista hän selitti heille, mitä kaikissa kirjoituksissa oli hänestä sanottu. Luuk.24:27.

Siinäpä raamattutunti! Mekin voimme Raamatusta nähdä, että Jumala vie asioita eteenpäin. Meidän ei tarvitse jäädä menneiden kokemustemme vangiksi, voivottelemaan johonkin kuoppaan. Me saamme nostaa katseemme tulevaan, säilyttää aina toivon paremmasta. Voimme olla varmat, että tästäkin takaiskusta selvitään. Tämäkin lama menee ohi, tämä sairaus hellittää. Joku päivä tämä epidemia on ohi ja voimme palata normaaliin arkeen. Sota Ukrainassakin loppuu joskus. Joku päivä tämä maallinen vaellus päättyy ja saamme päästä kirkkauden maahan!

Tarvitsetko sinä tänä päivänä sellaista toivoa? Vahva toivo ja luja uskon luottamus ovat aidon uskon tunnusmerkkejä. Usko on elävää, kun se toivoo parempaa huomista.

Älkää siis heittäkö pois rohkeuttanne, jonka palkka on suuri. Hepr.10:35.