Päivittäiset arkistot: 19.11.2022

Rukoilen, että hän Henkensä kautta, suuren kirkkautensa mukaisesti, antaisi teidän sisäisen ihmisenne vahvistua voimassa… Ef.3:16.

Uskosta tulee helposti abstraktia. Siitä tulee kauniita lauseita, yleviä periaatteita, enkelien kieltä. Joskus kun katson tv:stä jumalanpalvelusta, ihmettelen, kuinka steriiliä uskosta on tullut. Raamattua toistetaan, virsiä lauletaan laahaavalla nuotilla, ollaan hartaita, kuljetaan kaavuissa, kannetaan kynttilöitä, tehdään ristinmerkkejä. Uskosta on onnistuttu tekemään ääritylsää.

Eihän hengellisen elämän ole tarkoitus olla tylsää, vaan erittäin jännittävää, suurten odotusten täyttämää, joskus pettymysten sävyttämää, joskus juhlallista. Kun luemme Raamattua ja seuraamme Raamatun henkilöiden elämää, huomaamme, että siellä on äärimmäisen vähän mitään liturgiaa tai kaapuja tai uskonnollisia kulkueita. Saattaa siellä niitäkin olla, mutta enimmäkseen siellä on elämänmakuista, suolaista ja kirpeää ilon ja surun vaihtelua, yllättäviä käänteitä, mahtavia tunteita, uskomattomia ihmeitä. Miten oikein eksyimme tästä elämänmakuisesta jännittävästä seikkailusta tylsään uskoon, jossa pyöritään kaikenlaisen pitkästyttävän toiston ympärillä?

Meidän sisäisen olemuksemme tulee vahvistua ja voimistua – kyllä – mutta se tapahtuu eletyn elämän keskellä, pääsääntöisesti arjessamme, kun Jumala on mukana meidän päivittäisessä elämässämme. En halua mitätöidä seurakunnan kokoontumisten merkitystä, mutta olen oppinut enemmän niiden ulkopuolella ja niistä huolimatta – oppinut mitä? Paavali kiteyttää asian taas kerran niin hyvin:

että he, sydämet yhteen liittyneinä rakkaudessa, saisivat rohkeuden omistaa täysin varman ymmärtämisen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen. Hänessä ovat kaikki viisauden ja tiedon aarteet kätkettyinä. Kol.2:2-3.

Tulisivat tuntemaan Kristuksen! Mikä onkaan sitä tärkeämpää? Kristusta ei voi oppia tuntemaan vain fraasikirkon kaavoihin kangistetussa ilmapiirissä, vaan elävässä elämässä. Sen todellisen elämän – reaalimaailman – keskellä meitä haastetaan uskomaan, kun työ menee alta, kun terveys pettää, kun puoliso jättää, kun lapset kapinoivat. Tarvitsemme kristillisten arvojen ja uskon periaatteiden kautta syntyviä ratkaisuja. Tarvitsemme rukousta ja neuvon ja voiman pyytämistä taivaasta. Uskomme kasvaa, kun saamme vastauksia, kun Jumalan käsi alkaa ohjata, kun Herra ilmestyy ja tekee ihmeitä. Hänen avaamansa ovet, hänen tasoittamansa tie, hänen johdatuksensa on se, mikä on kaikkea liturgiaa arvokkaampaa. Se on sitä Kristuksen tuntemista eletyn elämän kautta, mistä Paavali puhuu.

Annetaan Jumalalle tilaisuus osallistua arkeemme. Viedään hänen eteensä kaikki asiamme. Jättäkäämme keinotekoinen uskonnollisuus, olkaamme rehellisiä, suoria ja avoimia. Eletään vuorovaikutuksessa Herran kanssa. Etsitään viisauden ja tiedon aarteita, kun kerran tiedämme, mistä niitä löytää. Olkaamme kiitollisia, jättäkäämme voivotus ja nähkäämme elämän rikkaus ja Jumalan hyvyys.

Rakkaudessaan hän jo edeltä määräsi meidät yhteyteensä, omiksi lapsikseen, Jeesuksen Kristuksen kautta, oman hyvän tahtonsa mukaan, armonsa kirkkauden ylistykseksi. Tämän armon hän on lahjoittanut meille siinä Rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksi saaminen hänen armonsa rikkauden mukaan. Ef.1:5-7.