Rakkaani, älkää uskoko jokaista henkeä, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta, sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. 1.Joh.4:1.

Monta kertaa mielessämme pyörii ajatuksia ja suunnitelmia, joiden alkuperä on hämärän peitossa. Onko ajatukseni Jumalasta vai sielunvihollisesta? Onko se kenties omaa toivetta, vieläpä vanhan luonnon sanelemaa?

Aina emme heti tiedä. Voimme tietysti tutkia ajatusta, josko se on linjassa Raamatun sanan kanssa. Mutta silloinkin joudumme punnitsemaan, onko Raamatun kanta puhtaasti lakia vai antaako evankeliumi enemmän liikkumatilaa.

Joskus toteamme, että jokin on puhtaasti himoa ja luokittelemme sen heti uskon vastaiseksi. Mutta se ei estä himoa palaamasta vaivaamaan. Joidenkin asioiden kohdalla joudumme taistelemaan päästäksemme selville vesille ja voitolle himoista.

Entä kun joku vaikutusvaltainen henkilö lähtee julkisesti heiluttelemaan Raamattua ja esittää olevansa kristillisen ajattelutavan kannattaja? Lumoaako joku Mr. Trump minut heti, kun hän uhoaa olevansa uskonnollisen vakaumuksen ihminen? – Ehkä minun pitäisi seurata hänen edesottamuksiaan muutenkin ja vetää johtopäätökset vasta, kun kokonaiskuva kaverista on muotoutunut?

Mistä oikein saan hyvän arvostelukyvyn, joka takaisi totuudellisen kuvan saamisen sekä Jeesuksen persoonasta että aikani julkkiksista? On pakko todeta, että tarvitsen viisautta. Sen todettuani voin edelleen todeta, että viisauden löytäminen on työlästä, vaatii ajattelun kypsymistä ja koko persoonallisuuteni kasvamista. Se vaatii kokemusta ja elämän ymmärtämistä, se vaatii Kristuksen tuntemista. On hyvä oppia pohtimaan asioita hiljaa itsekseen, viipymään rukouksen hengessä, peilaamaan asioita Raamatusta, kuuntelemaan Jumalaa ja viisaita ihmisiä. Jos vain kiidän tukka putkella ja suuna päänä esitän omia mielipiteitäni, en ehdi saada otetta viisaudesta.

Pysähtyminen on terveellistä. Hiljaa ollessa voi päähän pälkähtää rauhallisia ajatuksia. Vainoharhatkaan eivät jaksa voittaa hiljaisuuden rauhaa. Nyt kun joulukin lähestyy, voimme alkaa viljellä tätä hiljaisuuden rauhaa ja kiitollisen mielen lempeyttä.

Herra*, minun sydämeni ei ole ylpeä eivätkä silmäni ole korskeat. En puutu asioihin, jotka ovat minulle liian suuria ja ihmeellisiä. Totisesti, minä olen tyynnyttänyt ja rauhoittanut sieluni. Niin kuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niin kuin vieroitettu lapsi, niin on minun sieluni. Ps.131:1-2.