Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2022

Mietin Raamatun henkilöä nimeltä Ruut. Hän oli köyhistä oloista, vieläpä pakanakansan riveistä, ja jäi nuorena leskeksi. Hän tuli sitten anoppinsa Noomin kanssa Israeliin. Hän pääsi keräämään maahan pudonneita tähkiä rikkaan Booasin pellolle, vaikka oli Mooabista tullut muukalainen. Hän oli siis kerjäläinen, jonka sallittiin koota tähteitä. Vähän kuin roskisdyykkari, jonka annetaan kaivella roskiksista syötävää. Häntä säälitään, kun ei hänellä ole muuta elantoa.

Jos Lyttääjä olisi ollut paikalla, hän olisi saattanut hyvinkin sanoa Ruutille, että et saa kerätä tähkiä täällä, ne kuuluvat israelilaisille, eivät muukalaisille. Jos kerran olet tullut Mooabista ja olet vierasmaalainen, ei sinulla ole asiaa tänne.

Ruut sai kuitenkin luvan kerätä maahan pudonneita tähkiä varsin arvovaltaiselta taholta, itseltään tilanomistajalta. Tilanomistaja Booas oli Raahabin poika. Raahab oli majatalon omistajan vaimo, jolla oli porton eli seksityöläisen maine. Hänenkin sukunsa oli vierasmaalainen Israelissa. Hän oli saanut jäädä asumaan israelilaisten keskelle, sillä hän oli tehnyt korvaamattomia palveluksia Joosuan armeijalle israelilaisten tunkeutuessa maahan. Jos Lyttääjä olisi saanut asiat päättää, hän olisi heti karkottanut Raahabin perheen maasta pois.

Kuinka ollakaan – asiat saivat omituisen käänteen: Ruut ja Booas alkoivat seurustella! Lyttääjä oli raivoissaan, mutta hieroi käsiään seuraavaa siirtoaan varten. Laki kielsi mooabilaista pääsemästä seurakuntaan (Neh.13:1), joten Booas ei voisi mennä naimisiin Ruutin kanssa! Nyt Lyttääjä oli vahvoilla – laki olisi hänen puolellaan.

Mutta Booas oli päättäväinen mies eikä säikähtänyt Lyttääjän juonista. Ruut ja Booas menivät kaikesta huolimatta naimisiin. Rakkaus oli lakia väkevämpi. Ruut, joka oli kerjännyt Booasin pellolla, periaatteessa omisti nyt sen pellon!

Ruut oli onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, kun lapsikin oli syntynyt. Hän oli nyt onnellinen äiti pojalle, jonka nimeksi tuli Oobed. Hänellä oli pojan lisäksi hyvä mies ja kaksi ihanaa anoppia! Ruut oli saavuttanut kaiken, mitä osasi unelmoida. Hän ei tiennyt, että Jumalan suunnitelma oli vielä kesken.

Oletko sinä saanut maistaa Jumalan hyvyyttä ja tullut tyytyväiseksi? Hyvä niin – tyytyväisyys on suuri voitto (1.Tim.6:6). Mutta joskus se laakereilla lepääminen voi olla Lyttääjän työtä. Hän kuiskuttelee aina, että tähän se sitten jäi, mitään enempää ei tapahdu, että sinusta ei sittenkään tullut mitään kummempaa, tavallinen tallaaja vain. Kohta jo hauta aukeaa.

Kunpa osaisimme katsoa tulevaisuuteen aina uskon silmin. Kunpa meillä olisi ne tuntosarvet, jotka näkevät näkymättömän (Hepr.11:27). Kunpa meillä olisi aina viisauden ja ilmestyksen henki (Ef.1:17), ettemme olisi kuin sokeat kissanpennut. Kunpa meidän sisäinen Lyttääjämme osaisi kerrankin pysyä vaiti! Suukapula sille, jos ei muu auta!

Näkikö Ruut, että Oobed saisi kerran lapsenlapsen nimeltä Daavid? Ja että Daavid saisi kerran jälkeläisen nimeltä Jeesus? Ei varmaankaan. Joskus vain Lyttääjä näkee tällaisia asioita ja kuiskii omaa propagandaansa, jota myös epäuskoksi sanotaan. Tai pessimismiksi.

Ei anneta epäuskolle periksi, vaan unelmoidaan ja uskotaan ihmeisiin. Ei siksi, että omistaisimme suuren uskon, vaan siksi, että meillä on niin suuri Kuningas!

Kuka on tämä kunnian kuningas? Hän on Herra*, väkevä ja voimallinen, Herra*, voimallinen sodassa. Ps.24:8.

Kun hän sitten nousi poimimaan, Booas käski palvelijoitaan sanoen: ”Antakaa hänen poimia myös lyhteiden väliltä, ettekä te saa loukata häntä. Voittepa vetää lyhteistäkin tähkiä ja jättää hänen poimittavikseen, ettekä saa nuhdella häntä.” Ruut 2:15-16.

Booasin antamat ohjeet ovat varteen otettavia tänäkin päivänä. Emme toki enää lyhteitä sido eikä tämän päivän ruokajono ole pellolla, mutta kuten Jeesus sanoi: Köyhät teillä on aina keskuudessanne, ja te voitte tehdä heille hyvää milloin tahdotte, mutta minua teillä ei aina ole. Mark.14:7.

Usein annamme elämänsä vaikeuksissa kamppailevalle ihmisille huonoa palautetta ja lisää syitä olla allapäin. Booas halusi neuvoa työmiehiään jättämään kaiken moittimisen ja sättimisen sikseen. Nykyään meitä kehotetaan olemaan positiivisia ja jättämään kaikki vihapuhe pois – sama asia kuitenkin.

Miksi se on niin vaikeata? Puolisollani voi olla sata hyvää ominaisuutta, mutta huomaan vain ne pari, jotka ärsyttävät. Sillä tavalla luon kotiini huonoa ilmapiiriä. Jos jaksaisin antaa kehut, kun on aihetta, puoliso saattaisi parantaa tapojaan niiden ominaisuuksien suhteen, jotka ärsyttävät.

Jos tietäisimme, miten suuri siunaus kätkeytyy Booasin tapaan toimia, mekin alkaisimme tehdä samoin. Puhuisimme ihmisistä hyvää ja antaisimme vinkkejä, miten auttaa heitä vaivihkaa. Jos vain sydämessämme olisi myötätuntoa toimia oikein ja puhua rohkaisevasti! Jospa Pyhä Henki saisi olla neuvonantajamme! Jospa osaisimme jättää jälkeemme tähkiä – huomaamatta, numeroa tekemättä.

Olen tässä oppipoika itse. Korkealta en puhu. Mutta mikään ei estä pyrkimästä parempaan ja oppimasta uusia asioita. Jumalan sana nostaa esiin näitä kehitystarpeita. Ihmisten välinen vuorovaikutus pitää näitä tavoitteita esillä. Rauta rautaa hioo, ja ihminen toistaan hioo. Sananl.27:17. On tarkoitus, että hiomme toisiamme ja annamme sitä positiivista palautetta, joka auttaa toista pääsemään eteenpäin. Jos alamme käyttää rautaa vasarointiin, saamme vain lommoja aikaan.

Pitäkäämme huolta toisistamme rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin. Hepr.10:24.

Työpaikallani sattui useamman kerran, että eräs työtoveri tuli kysymään minulta neuvoa. Hänellä oli ongelma, jota hän ei kyennyt itse ratkaisemaan. Niinpä hän selitti asian perusteellisesti minulle ja sitten – ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän oivalsi jotakin, kääntyi ja lähti. Ovelta hän sitten huikkasi: ”Nyt mä tiedän, keksin sen itse… Kiitos, kun olit kipsipäänä!”

Asian selittäminen ääneen toimi. Aivot pystyivät työskentelemään tehokkaammin ja luovemmin ja oivaltamaan samalla jotakin, mitä ei hiljaa mielessään miettimällä onnistunut keksimään. Tätä menetelmää kannattaa soveltaa myös niiden ongelmien kanssa, joita meillä on omassa elämässämme, asioissa jotka olemme vieneet Jumalalle, koska ne ovat niin vaikeita ratkaista. Olemme saattaneet siis jo päästä lähelle asian ratkaisua – asian jättäminen Jumalan eteen on jo osa ratkaisua.

Mutta pitäisikö meidän selittää asia vielä juurta jaksain Herralle ja puhua se ihan ääneen? Samalla voisi päähän pälkähtää hyviä oivalluksia, mahdollisia ratkaisuehdotuksia, tiekartta perille hyvään lopputulokseen? – Ainakin kannattaa yrittää.

Jumalalle puhuminen on yksi parhaimpia harrastuksia, mitä voi keksiä. Raamattu kuvaa meille entisaikojen pyhien rukouselämää ja opettaa meitä hiljentymään. Kristillisessä perinteessä ei paljonkaan puhuta mietiskelystä, mutta rukoileminen on mietiskelyä, hiljentyminen myös. Joogalle on siis kristillinen vaihtoehto. Rukous on kristityn tapa hiljentyä ja mietiskellä. Se vaatii oikean asenteen, ei niinkään oikeaa asentoa. Kokemus osoittaa, että ääneen rukoileminen on hyödyllistä. Kielillä rukoilemista ei juuri edes voi tehdä suu kiinni.

Seurakunnan kanssa tai pienryhmässä rukoileminen on hyödyllistä senkin vuoksi, että se tapahtuu ääneen. Jumalan sanakin on hyvä sanoa ääneen, sillä ääneen lausuttu sanan lupaus toimii. Usko lähtee liikkeelle, kun uskon sisältö ilmaistaan ääneen.

Jumala siis odottaa meiltä, että nöyrrymme tarpeeksi pyytääksemme häneltä apua. Hän haluaa kuunnella. Hänen täytyy saada kuulla meidän ongelmastamme ja kuulla se meiltä itseltämme, kun me sen selvin sanoin hänelle esitämme. Hän ei välttämättä sano mitään meidän luonnollisille korvillemme, hän puhuu meidän sydämemme korviin oivalluksia, luovia ratkaisuja, uusia ideoita.

Kuulkaa ja ottakaa korviinne älkääkä ylpeilkö, sillä Herra* on puhunut. Jer.13:15.