RSS

Mikä adventti?

14 Jou

Olemme tottuneita joulun odottajia. Jeesus-lapsen syntymäjuhlaa valmistellessa vietämme adventin aikaa ja käymme ehkä jopa kirkossa kiekauttamassa parit joululaulut. Availemme adventtikalenterin luukkuja ja olemme Jumalan Pojan toisen tulemisen suhteen ihan herttaisen pihalla.

Mitä oikein odotamme? Jotain suloista vauvaa, joka kellii seimessään? Jos tietokilpailussa kysyttäisiin, mikä seimi on, me tuskin osaisimme vastata ”eläinten syöttökaukalo”. Seimihän on tietenkin se Jeesuksen peti, joka on kuvattu joulukorteissa – mitä muutakaan?

Kukaan ei puhu meille Jeesuksen toisesta tulemisesta totuuden mukaisesti, vaan kaunistellen ja aina jotenkin joulupaperiin käärittynä. Hänen tulemisensa päivää on kuitenkin kuvattu Raamatussa näin:

Sillä niin kuin salama välähtää ja valaisee taivaan äärestä ääreen, niin on Ihmisen Poika päivänään oleva. Luuk.17:24. Katso, hän tulee pilvissä! Kaikkien silmät näkevät hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat vaikeroivat hänen tähtensä. Totisesti, aamen. Ilm.1:7.

Tämä mietiskely on julkaistu ensi kerran vuonna 2020. Tuntuu vähän siltä, että vuosi 2020 oli vaikeroinnin aikaa, kun kaikki kansat kärvistelivät koronaviruksen kourissa. Vuosi 2020 oli yllätyksien vuosi ja kuin synnytystuskien alkua. Entä sitten sinä päivänä, kun tiedemiehet toteavat, että jokin asteroidi on Maan kanssa törmäyskurssilla? Jatkammeko kalenterin luukkujen avaamista kaikessa rauhassa ja joulutervehdysten kirjoittamista someen? Iloinen adventti voi silloin kääntyä tosi vaikeroinniksi, itkuksi ja kauhuksi.

Mitä rohkaisevaa tässä siis on? – Rohkaisevaa on tietää, että jos olemme elävässä uskossa, emme joudu mihinkään hätään. Lopun aikojen tapahtumien vyöryessä meidät temmataan Herraa vastaan yläilmoihin. Jos hän viipyy ja joudumme kärsimään lopun ajan melskeissä, Herra on vahvistava meitä uskossa, että kestämme kaiken.

sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin. Sitten meidät, jotka olemme elossa ja olemme vielä täällä, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin saamme aina olla Herran kanssa. 1.Tess.4:16-17.

Jos jumaliset ihmiset eivät ole erottuneet jumalattomista, viimeistään niin käy silloin, kun pasuuna soi. Jumala on luvannut sanassaan näyttää, mikä ero on uskovalla ja ei-uskovalla:

Silloin te näette jälleen eron vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele. Mal.3:18.

Koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitollisia ja palvelkaamme Jumalaa hänen mielensä mukaisesti, kunnioittaen ja peläten, sillä meidän Jumalamme on kuluttava tuli. Hepr.12:28-29.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Mikä adventti?

Kirjoittanut : 14.12.2022 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.