On ihmisiä, jotka katsovat uskon maailmaa avaimenreiästä. He ovat ehkä omaksuneet jonkinlaisen ovimiehen roolin ja tarkastavat tulijoita. Onko tulijalla varmasti lippu taivaaseen? Tämä voi johtua siitä, että he tuntevat vain evankelistojen Jumalan ja senkin puutteellisesti. Jumala on heille ankara ja vihainen lipuntarkastaja, jonka elokuvateatteriin ei pääse vilungilla. Vanha lippu ei kelpaa, tarkastus on huolellinen. Väärennöksiä ei suvaita. Kaikki livahtamiset tarkastajan ohi johtavat kiinniottoon ja rangaistukseen. Kaikki vilunkia yrittäneet viedään voimakeinoin sivusaliin, jossa näytetään kauhuleffaa.

Tutustuin hiljakkoin erääseen sukulaiseen netissä. Hän oli erään sukuhaaran nuori edustaja ja kyselin häneltä lisätietoja. Hän ei vastannut minulle mitään. Olen pohtinut syytä ja yksi mahdollinen syy on se, että googlettamalla minun nimeni voi todeta aika pian, että olen uskovainen. Ehkä hän oli allerginen uskolle, kuten niin monet nykyään ovat. Se saattaa johtua siitä, että heidät on joku uskovainen joskus vienyt sivusaliin katsomaan kauhuleffaa. Tai sanoisinko: olemme osanneet tehdä uskosta vastenmielisen ja kartettavan ilmiön. Kenties olen itsekin siihen syyllistynyt?

Jotain päinvastaista kuitenkin yritän tämän blogini kautta. Yritän antaa uskosta myönteisen, elämää avartavan kuvan. Yritän rohkaista ja valaa luottamusta huomiseen, joka on Jeesuksen yhteydessä turvallinen ja antoisa. En halua katsoa asioita mistään avaimenreiästä, vaan avata kunnolla ovet ja ikkunat. Jos mahdollista, haluan viedä lukijani avoimen taivaan alle, auringonpaisteeseen ja lempeään sateeseen, lämpimän kesätuulen hyväiltäviksi, rannalle ja korkealle kalliolle. Haluan välttää ahtaan paikan kammoa, sillä sellainen tulee myös ahtaan uskonnollisuuden keskellä. Haluan jakaa Jumalan ajatuksia ja siteerata Raamattua, mutta en missään luokkahuoneessa, mieluummin vaikka kiven tai kannon päällä, linnunlaulun ja perhosten keskellä.

Olen vakuuttunut, että usko on elämää kantava voima, mutta sen täytyy vaikuttaa keskellä elämää, keskellä arkea, keskellä kaikkia ihmeitä, joita Jumala on sirotellut niin paljon ympärillemme. Usko, joka pitää saarnata jostain saarnastuolista, kuulijoiden yläpuolelta, ei oikein istu tähän ajatteluun. Uskonto, jota pitää viljellä neljän seinän sisällä jonkin tiukan opillisen kaavan mukaan, ei oikein sovi jumalakuvaani.

Te ette ole saaneet orjuuden henkeä elääksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden Hengen, jossa me huudamme ”Abba, Isä!” Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä ja perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Room.8:15-17.