Mietin Raamatun henkilöä nimeltä Ruut. Hän oli köyhistä oloista, vieläpä pakanakansan riveistä, ja jäi nuorena leskeksi. Hän tuli sitten anoppinsa Noomin kanssa Israeliin. Hän pääsi keräämään maahan pudonneita tähkiä rikkaan Booasin pellolle, vaikka oli Mooabista tullut muukalainen. Hän oli siis kerjäläinen, jonka sallittiin koota tähteitä. Vähän kuin roskisdyykkari, jonka annetaan kaivella roskiksista syötävää. Häntä säälitään, kun ei hänellä ole muuta elantoa.

Jos Lyttääjä olisi ollut paikalla, hän olisi saattanut hyvinkin sanoa Ruutille, että et saa kerätä tähkiä täällä, ne kuuluvat israelilaisille, eivät muukalaisille. Jos kerran olet tullut Mooabista ja olet vierasmaalainen, ei sinulla ole asiaa tänne.

Ruut sai kuitenkin luvan kerätä maahan pudonneita tähkiä varsin arvovaltaiselta taholta, itseltään tilanomistajalta. Tilanomistaja Booas oli Raahabin poika. Raahab oli majatalon omistajan vaimo, jolla oli porton eli seksityöläisen maine. Hänenkin sukunsa oli vierasmaalainen Israelissa. Hän oli saanut jäädä asumaan israelilaisten keskelle, sillä hän oli tehnyt korvaamattomia palveluksia Joosuan armeijalle israelilaisten tunkeutuessa maahan. Jos Lyttääjä olisi saanut asiat päättää, hän olisi heti karkottanut Raahabin perheen maasta pois.

Kuinka ollakaan – asiat saivat omituisen käänteen: Ruut ja Booas alkoivat seurustella! Lyttääjä oli raivoissaan, mutta hieroi käsiään seuraavaa siirtoaan varten. Laki kielsi mooabilaista pääsemästä seurakuntaan (Neh.13:1), joten Booas ei voisi mennä naimisiin Ruutin kanssa! Nyt Lyttääjä oli vahvoilla – laki olisi hänen puolellaan.

Mutta Booas oli päättäväinen mies eikä säikähtänyt Lyttääjän juonista. Ruut ja Booas menivät kaikesta huolimatta naimisiin. Rakkaus oli lakia väkevämpi. Ruut, joka oli kerjännyt Booasin pellolla, periaatteessa omisti nyt sen pellon!

Ruut oli onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, kun lapsikin oli syntynyt. Hän oli nyt onnellinen äiti pojalle, jonka nimeksi tuli Oobed. Hänellä oli pojan lisäksi hyvä mies ja kaksi ihanaa anoppia! Ruut oli saavuttanut kaiken, mitä osasi unelmoida. Hän ei tiennyt, että Jumalan suunnitelma oli vielä kesken.

Oletko sinä saanut maistaa Jumalan hyvyyttä ja tullut tyytyväiseksi? Hyvä niin – tyytyväisyys on suuri voitto (1.Tim.6:6). Mutta joskus se laakereilla lepääminen voi olla Lyttääjän työtä. Hän kuiskuttelee aina, että tähän se sitten jäi, mitään enempää ei tapahdu, että sinusta ei sittenkään tullut mitään kummempaa, tavallinen tallaaja vain. Kohta jo hauta aukeaa.

Kunpa osaisimme katsoa tulevaisuuteen aina uskon silmin. Kunpa meillä olisi ne tuntosarvet, jotka näkevät näkymättömän (Hepr.11:27). Kunpa meillä olisi aina viisauden ja ilmestyksen henki (Ef.1:17), ettemme olisi kuin sokeat kissanpennut. Kunpa meidän sisäinen Lyttääjämme osaisi kerrankin pysyä vaiti! Suukapula sille, jos ei muu auta!

Näkikö Ruut, että Oobed saisi kerran lapsenlapsen nimeltä Daavid? Ja että Daavid saisi kerran jälkeläisen nimeltä Jeesus? Ei varmaankaan. Joskus vain Lyttääjä näkee tällaisia asioita ja kuiskii omaa propagandaansa, jota myös epäuskoksi sanotaan. Tai pessimismiksi.

Ei anneta epäuskolle periksi, vaan unelmoidaan ja uskotaan ihmeisiin. Ei siksi, että omistaisimme suuren uskon, vaan siksi, että meillä on niin suuri Kuningas!

Kuka on tämä kunnian kuningas? Hän on Herra*, väkevä ja voimallinen, Herra*, voimallinen sodassa. Ps.24:8.