RSS

Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2022

Kinkun sulattelua

Joulu on kuin ilosanoma Jeesuksesta tarjoiltuna suklaakuorrutuksen kera. Sanoma Jeesuksen syntymästä on piilotettuna lahjakasan alle, tunnelmallisten joululaulujen säveliin, hyvien ruokien ja mukavan seurustelun keskelle. Se on vähän kuin eturuoka tai jälkiruoka, miten halutaan. Jeesus osallistuu perhejuhliimme vähän kuin salaa, vähän kuin joku edesmennyt sukulainen, jonka kuva on kaapin päällä.

Joulu on sekä aito että epäaito. Jeesus on tärkeä henkilö, koko kaikkeuden tärkein ja meidän elämämme keskipiste, mutta hänen syntymäpäivänsä on täynnä pakanallista koristelua kuusineen päivineen, pukkeineen ja tonttuineen. Olemme tottuneet tähän sekamelskaan, mutta tarkemmin ajatellen se on kyllä aika outo soppa.

Ehkä Jeesuksen syntymäpäivää ei pitäisi viettää ollenkaan, kun kerran tarkka päivämääräkin on täysin hämärän peitossa, jopa vuosi. Miksei Jeesus-lasta juhlita sydänkesällä? – Monet ovatkin määritelleet uskonsa sisällön niin, että joulu ei kuulu siihen. Eivät ainoastaan jehovantodistajat, vaan muutkin. Jouluun liittyy niin ristiriitainen juhlaperinne, että monet itsensä apostolisiksi uskoviksi tunnistaneet henkilöt karsastavat joulun viettoa.

Minä en ole jaksanut joulua siivota pois elämästäni. Joulu on minulle kuin kahvipulla. Syön sitä, mutta en suosi makeita vaihtoehtoja. En ryve joulun tunnelmissa. Annan lahjoja, syön paistia, tapaamme läheisiä. Saatamme käydä aattohartaudessa, jos ei korona estä. Yritän keskittyä joulussakin hengelliseen sisältöön, vaikka se kuulostaakin tekopyhältä.

Niin, mitä hyötyä siitä olisi, jos kaiken jouluun liittyvän sekamelskan siivoaisi? En tiedä – onhan kristinusko muutenkin melkoinen sekametelisoppa. Joka suhteessa pitää siivota pois kaikenlaista uskonnollista krääsää, torjua monenlaisia uskomuksia, harhaoppeja peräti, ja keskittyä olennaiseen. Sehän on uskonelämän normaali prosessi. On osattava olla valikoiva, mutta ei mikään narsisti, joka kulkee koko ajan nokka pystyssä ja halveksii muita. Emme voi tehdä pikkuasioista pääasioita emmekä niiden pois siivoamisestakaan tehdä uskonelämän keskeistä sisältöä. Sellainen ylihurskas intoilu olisi lopultakin vain ylpeyttä.

Niillä tosin on viisauden maine… mutta mitään arvoa niillä ei ole ja niitä noudatetaan vain lihan tyydyttämiseksi. Kol.2:23.

Hyvää joulua kaikille lukijoilleni. Viettäkää tämä pitkä viikonloppu uskossa, mutta rennosti. Levätkää hyvin. Joulua voi viettää monella tavalla ilman huonoa omaatuntoa. Vietä siis oman näköisesi joulun aika. Toivotan kaikille siunattua ja rauhaisaa Tapaninpäivää!

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Kinkun sulattelua

Kirjoittanut : 26.12.2022 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Totta vai tarua?

Hän synnyttää pojan, ja sinun on annettava hänelle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä. Matt.1:21.

Lapsena kirjoitin joulupukille kirjeen ja lahjatoivomuslistan. Se laitettiin ulos ikkunalaudalle, jotta tontut voisivat hakea sen. Kas kummaa, aamulla olikin jäljet lumessa ja kirje kadonnut! Nyt joulupukki varmaankin täyttää toiveeni!

Joulupukkisatu on vähän jokaisen kärsittävä – muodossa tai toisessa. Monille on käynyt niin, että samalla kun joulupukki on paljastunut saduksi, myös Jeesuksesta on tullut satuolento. Ainakin tavan takaa kuulen jumalattomien kommenteista, että Raamattu on satukirja. Tälle ajalle tyypillinen epäusko jaksaa ihmetyttää, mutta Jeesus tunsi ilmiön omana aikanaan:

Ja hän hämmästyi heidän epäuskoaan. Mark.6:6.

On sinänsä pieni ihme, jos jaksamme uskoa, mitä Raamattu sanoo luomisesta ja pelastuksesta. Oikeastaan se on Jumalan teko. Uskon vastakohtana toimii jonkinlainen realismi, tosiasioiden rajoittama maailma, jossa tosiasoita edustavat näkyvät ilmiöt. Näitä tosiasoita tutkii tiede ja kertoo meille, mitä ei tarvitse uskoa, koska se on totta. Tiede katsoo parhaimmaksi olla spekuloimatta mitään tuonpuoleisista, vaikka se metafysiikan tunnistaakin käsitteenä. Niinpä tiede osaltaan on syypää Raamatun leimaamiseen satukirjaksi.

Samaan aikaan meillä uskovilla on jatkuvana haasteena uskossa kasvaminen. Nimittäin mekin epäilemme edelleen vahvasti kaikenlaisia Raamatun kertomia asioita ja sen antamia lupauksia. Jumalan todellisuus on mystinen, täynnä salaisuuksia. Huomaamme jääneemme uskon varaan, vaille konkreettista tietoa. Joudumme luottamaan pelkkään sanan ilmoitukseen, kun emme näe kohdetta tarkasti. Kohde voi olla juuri tuonpuoleinen todellisuus tai ehkä vain huomisen todellisuus täällä maan päällä. Emmehän tiedä sitäkään.

Jotta voimme kasvaa uskossamme, meidän tulee oppia luottamaan lapsen tavalla taivaalliseen Isään. Ja Jeesukseen. Ja Pyhään Henkeen. Ja Jumalan sanaan. Vahva usko ei oikeastaan ole muuta kuin pitkän kokemuksen kautta lujittunut usko. Olemme harjaantuneet uskomaan ja luottamaan. Huomaamme, että usko onkin loppujen lopuksi kestävyysurheilua. Mutta onhan usko myös kiintymyssuhde, joka tuottaa syvää tyydytystä ja iloa. Usko joulupukkiin alkoi horjua jo pienenä ja sadun lumo haihtui pian kokonaan, mutta mitä kauemmin olemme uskossa Jeesukseen, sitä vankemmin uskomme ja sitä kiintyneempiä Vapahtajaamme meistä tulee.

Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskonne päämäärän, sielujen pelastuksen. 1.Piet.1:8-9.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Totta vai tarua?

Kirjoittanut : 25.12.2022 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Jeesus-lapsen löytäminen

Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä on se äskettäin syntynyt juutalaisten kuningas? Me näimme hänen tähtensä nousevan ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitusta.” Matt.2:1-2.

Itämaan tietäjät olivat sen aikaisia tiedemiehiä tai pikemminkin astrologeja. He tulivat jostakin nykyisen Irakin maisemista ja olivat luultavasti syntyperältään juutalaisia, joiden esi-isät aikoinaan joutuivat pakkosiirretyiksi Babyloniin. Siellä diasporassa he saivat sen aikaista huippuopetusta. Messiaan odotus kuitenkin säilyi heidän maailmankatsomuksessaan. Tähtitiede ei ollut siihen aikaan puhdasta tiedettä, vaan sekoitus erilaisia taivaan ilmiöitä ja niihin liittyviä uskomuksia. Nämä juutalaiset oppineet miehet yhdistivät taivaankappaleiden liikkeet ja juutalaisen uskonnon. Niinpä planeettojen kohtaaminen taivaalla, jonka ennustaminen tähtihavaintojen perusteella oli heidän leipätyötään, sai heidät lumoihinsa. Jupiterin ja Venuksen kohtaaminen nimittäin tapahtuisi Leijonan tähdistössä – se tietäisi kuninkaan – Juudan leijonan – syntymistä!

Suunnilleen näin voimme kuvitella heidän ajatuksenjuoksunsa kulkeneen. Tiedämme, että elokuussa vuonna 3 eKr. Jupiter ja Venus kohtasivat taivaalla ja sen ajan tähtitiede pystyi ennustamaan, että seuraava kohtaaminen olisi pian, nimittäin vuonna 2 eKr. kesäkuun 17. päivänä. Niinpä ”itämaan tietäjät” lähtivät matkaan hyvissä ajoin ja saivat nähdä Betlehemiin tullessaan, kuinka Jupiter ja Venus kohtasivat taivaalla lähellä horisonttia. Yhdessä niiden valovoima näytti kirkastuvan huomattavasti. He päättelivät, että juuri siinä hetkessä ja paikassa tapahtui Messiaan syntyminen.

Tarvitsemme uskoa itsekin, jotta voimme yhdistää tieteellisen tiedon ja Messiaan syntymisen toisiinsa. Ehkä itämaan tietäjät olivat juuri saapuneet Betlehemiin sen tallin luo, jossa Jeesus-lapsi oli? Ehkä lapsen itku ohjasi heidät oikeaan paikkaan? Luulen, että ne paimenet, jotka kedolta saapuivat Jeesus-lasta etsimään, löysivät hänet juuri itkun perusteella. Maria oli ehkä vasta kapaloimassa lastaan, sillä tiedämme, että kapalointi on vauvalle hyvin rauhoittavaa. Kapalointia suositellaan vielä nykyäänkin itkuisen vauvan rauhoittamiseen.

Tässä kohtaa voimme pysähtyä miettimään, mikä asia on minua henkilökohtaisesti puhutellut ja vetänyt Jeesus-lapsen luo. Voin sanoa omasta puolestani, että tähdet ovat olleet vetovoimaisia minunkin kohdallani ja lapsen itku on melkeinpä karkottanut minua pois. Tarkoitan, että olen sellaista ihmistyyppiä, joka vaikuttuu luonnon ilmiöistä, ihmettelee samoja asioita kuin tiede ja kokee tarpeelliseksi ymmärtää erilaisia ympäristössämme tapahtuvia ihmeitä. Käsite ’Luoja’ on uskossa siis tärkeä.

Vaimolla on tapana katsoa tv:stä sarjoja tai dokumentteja, joissa on menossa synnytyksiä. Minä menen sellaisia karkuun. En halua kuulla sitä tuskan huutoa ja lapsen rääkymistä. Ovathan vauvat kyllä suloisia, kun heidät on saatu ensiksi rauhoittumaan. Mutta on selvää, että tietynlaiset henkilöt, varsinkin äidit, ovat hyvin kiinnostuneita synnytyksistä.

Ehkä on vielä muitakin tyyppejä, jotka erottuvat. Esimerkiksi Simeon ja Hanna – he olivat hurskaita ihmisiä, joiden hengellinen elämä oli vahvaa ja he elivät Hengen johdatuksessa. He saivat kohdata Messiaan ihan fyysisesti, sillä heillä oli sydämessään sisäinen Hengen johdatus, joka kuljetti heidät Jeesus-lapsen luo.

Siellä kuningas Daavidin kotimaisemissa Jeesus-lapsi syntyi. Siellä paimenet olivat kedolla kuin Daavid aikoinaan. Siellä enkelit ilmestyivät ja kertoivat, että Daavidin Poika oli syntynyt. Jouluevankeliumi on aina yhtä sykähdyttävä. Eri asiat voivat vaikuttaa meihin, että hakeudumme Jeesuksen luo. Jumalalla on monia tapoja vetää meitä yhteyteensä. Olkoon joulusi tänä armon vuonna 2022 siunattu ja saakoon Jeesus-lapsen läsnäolo sinun juhlaasi rikastuttaa.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Jeesus-lapsen löytäminen

Kirjoittanut : 24.12.2022 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Ahtaan paikan kammo

On ihmisiä, jotka katsovat uskon maailmaa avaimenreiästä. He ovat ehkä omaksuneet jonkinlaisen ovimiehen roolin ja tarkastavat tulijoita. Onko tulijalla varmasti lippu taivaaseen? Tämä voi johtua siitä, että he tuntevat vain evankelistojen Jumalan ja senkin puutteellisesti. Jumala on heille ankara ja vihainen lipuntarkastaja, jonka elokuvateatteriin ei pääse vilungilla. Vanha lippu ei kelpaa, tarkastus on huolellinen. Väärennöksiä ei suvaita. Kaikki livahtamiset tarkastajan ohi johtavat kiinniottoon ja rangaistukseen. Kaikki vilunkia yrittäneet viedään voimakeinoin sivusaliin, jossa näytetään kauhuleffaa.

Tutustuin hiljakkoin erääseen sukulaiseen netissä. Hän oli erään sukuhaaran nuori edustaja ja kyselin häneltä lisätietoja. Hän ei vastannut minulle mitään. Olen pohtinut syytä ja yksi mahdollinen syy on se, että googlettamalla minun nimeni voi todeta aika pian, että olen uskovainen. Ehkä hän oli allerginen uskolle, kuten niin monet nykyään ovat. Se saattaa johtua siitä, että heidät on joku uskovainen joskus vienyt sivusaliin katsomaan kauhuleffaa. Tai sanoisinko: olemme osanneet tehdä uskosta vastenmielisen ja kartettavan ilmiön. Kenties olen itsekin siihen syyllistynyt?

Jotain päinvastaista kuitenkin yritän tämän blogini kautta. Yritän antaa uskosta myönteisen, elämää avartavan kuvan. Yritän rohkaista ja valaa luottamusta huomiseen, joka on Jeesuksen yhteydessä turvallinen ja antoisa. En halua katsoa asioita mistään avaimenreiästä, vaan avata kunnolla ovet ja ikkunat. Jos mahdollista, haluan viedä lukijani avoimen taivaan alle, auringonpaisteeseen ja lempeään sateeseen, lämpimän kesätuulen hyväiltäviksi, rannalle ja korkealle kalliolle. Haluan välttää ahtaan paikan kammoa, sillä sellainen tulee myös ahtaan uskonnollisuuden keskellä. Haluan jakaa Jumalan ajatuksia ja siteerata Raamattua, mutta en missään luokkahuoneessa, mieluummin vaikka kiven tai kannon päällä, linnunlaulun ja perhosten keskellä.

Olen vakuuttunut, että usko on elämää kantava voima, mutta sen täytyy vaikuttaa keskellä elämää, keskellä arkea, keskellä kaikkia ihmeitä, joita Jumala on sirotellut niin paljon ympärillemme. Usko, joka pitää saarnata jostain saarnastuolista, kuulijoiden yläpuolelta, ei oikein istu tähän ajatteluun. Uskonto, jota pitää viljellä neljän seinän sisällä jonkin tiukan opillisen kaavan mukaan, ei oikein sovi jumalakuvaani.

Te ette ole saaneet orjuuden henkeä elääksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden Hengen, jossa me huudamme ”Abba, Isä!” Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä ja perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme. Room.8:15-17.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Ahtaan paikan kammo

Kirjoittanut : 23.12.2022 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kaikkea runsain mitoin

Neuvo niitä, jotka tässä maailmanajassa ovat rikkaita, etteivät ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen vaan Jumalaan, joka antaa meille kaikkea runsaasti nautittavaksemme. 1.Tim.6:17.

Veikkaajan silmissä kangastelee se suuri onnenpotku ja lottovoitto, joka tuo paljon rahaa. Sitten kun on ’rahaa, vaikka lampaat söisi’, sitten elämä on rikasta ja elämisen arvoista!

Vai olisiko sittenkin parempi luottaa Jumalaan ja pärjätä vähemmillä varoilla, uskoa että huomennakin Jumala antaa jokapäiväisen toimeentulon? On pakko myöntää, että omassa elämässäni toimeentulo on ollut niukka mutta riittävä ja Jumala ansaitsee kiitoksen huolenpidostaan, mutta silti se lottovoitto vaan aina kangastelee mielessä. Hetkittäin tajuaa, miten tyhmää sellainen on – varsinkin koronapandemian keskellä.

Elämän onnellisuushan on jotakin, jota ei voi rahalla ostaa. Ei rahalla saa kestäviä siunauksia, sillä saa korkeintaan jotakin huumaa, joka sekin haihtuu nopeasti. Jos voittaisi miljoonia lotossa, olisi ihan purjeessa sellaisten rahojen kanssa. Saisi lopulta enemmän murheita kuin iloja.

On mahtavaa huomata, kuinka elämän onni on pienissä asioissa. Kaunis ilma, linnunlaulu, kesätuuli, veden liplatus. Iltasella hyvä ruoka, virkistävä sauna, yöllä hiljaisuus ja tähdet, levollinen nukkuminen omassa sängyssä. Kun tähän vielä lisää rakkaan ihmisen jakamaan näitä, on mieli virittynyt kiittämään Jumalaa kaikesta.

Jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa on suuri voitto. 1.Tim.6:6.

On hyödyllinen uskon harjoitus opetella olemaan myönteinen, kiitollinen ja tyytyväinen. Niin helposti jokin ärsyttää, jokin on väärin ja nurinperin, jokin palvelu huonoa, jokin asian tila, jota julkisuudessa puidaan, pahasti pielessä. Sitten hetkessä olemme valmiita puimaan nyrkkiä, vihaisesti valittamaan, nousemaan barrikadeille, suoltamaan vihapuhetta. Toistan: on hyödyllinen uskon harjoitus opetella olemaan tyytyväinen ja kiitollinen niistä pienistä asioista, jotka ovat sittenkin niin hyvin ja jotka ovat sittenkin niin suuria ja tärkeitä asioita, koska ne ovat niin lähellä. Ja uskon silmin voimme nähdä lisää tärkeitä asioita:

Koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitollisia ja palvelkaamme Jumalaa hänen mielensä mukaisesti, kunnioittaen ja peläten… Hepr.12:28.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Kaikkea runsain mitoin

Kirjoittanut : 22.12.2022 Kategoria/t: Rohkaisu