Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2023

Käskymme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. 1.Tim.1:5.

Paavali tuo esiin tavoitteellisen uskonelämän ihanteen – se on käytännöllistä. Siihen kuuluvat tunteet ja tahto, ei vain älyllinen puoli. Usko ei ole kristinuskon harjoittamista oppikysymyksenä – teologiana – vaan se on ihmisenä olemista ja elämää Jumalan tahdon mukaan. Se ei ole jokin teologinen ajatusleikki, eksistentiaalista filosofiaa, vaan elämää, jossa kukin uskoon tullut toteuttaa oman persoonansa mukaan Jumalan antamaa kutsumusta seurakunnan yhteisten päämäärien hyväksi. Jo Paavalin aikana oli noussut esille vinosuuntaus: keskitytään teologiaan. Paavalin aikana se oli lakihurskautta ja keskittymistä lain tulkinnan koukeroihin, meidän aikanamme se on uskon teoreettista ajattelua, josta on siivottu pois kaikki menestysteologian ja uskonsanan ja muiden vinosuuntausten roskat. Sama Paavalin luonnehdinta koskee molempia aikoja, kun hän jatkaa edelliseen jakeeseen, jossa hän kuvasi terveen uskon:

Muutamat ovat eksyneet niistä pois ja poikenneet joutavaan jaaritteluun. He tahtovat olla lainopettajia, vaikka eivät itsekään ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi vakuuttavat. 1.Tim.1:6-7.

Emme saa keskittyä oppiin niin paljon, että rakkaus joutuu keskiöstä sivuun. Opin sijasta meidän tulee vaalia evankeliumia, oikeassa olemisen sijasta palvelemista. Sanan selittämisen sijasta meidän tulisi pyrkiä sanan sulauttamiseen, tiedollisen ymmärtämisen sijasta hengelliseen kasvuun, joka ilmenee soveliaina tekoina. Tämän kaiken soisi toteutuvan armon ilmapiirissä.

Onhan hyvä sanoma julistettu meille niin kuin heillekin. Kuultu sana ei kuitenkaan hyödyttänyt heitä, koska se ei sulautunut uskossa niihin, jotka sen kuulivat. Hepr.4:2.

Huomaamme tämän käytännöllisen otteen myös Jaakobin kirjeessä: Olkaa sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Jaak.1:22.

Olen tehnyt havaintoja ja huomannut tällaisen kummallisen asian: Ihmisen aivot ovat uskossa, mutta kädet eivät! Samaa vikaa on kyllä minussakin. Miten saisin kädet mukaan? Ja sydämen! Miten saada mobilisoitua tämä ihmiselon kokonaisuus palvelemaan Jumalan valtakuntaa?

Hyvä lukijani, kehotan sinua ja itseäni yhtä lailla: sinulla on sijoitettavana tähän elämän rulettiin kaikki sinun lahjasi, kaikki sinun persoonasi puolet. Jos keskityt vain uskonopin virheettömään hallintaan, sinä todennäköisesti epäonnistut, sillä Jumala ei ole luonut ketään niin viisasta, että hän onnistuisi siinä. Keskity mieluummin olemaan aidosti sinä, kuuntelemaan Jumalaa, jotta voit löytää itsesi. Muista olla armon lähettiläs. Kun kasvat siihen pisteeseen, että löydät elämäntehtäväsi, ota asiat käytännöllisesti, mene eteenpäin omaa persoonaasi toteuttaen, virheitä pelkäämättä, sillä virheet kuuluvat pakettiin. Ole tyytyväinen, jos pääset edes lähelle tavoitteitasi.

Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttaan. Kol.3:17.

Kehota myös nuoria miehiä käyttäytymään siveästi. Ole itse kaikessa hyvien tekojen esimerkkinä. Tit.2:6-7.

Joillekin kristillinen usko on olennaisesti siveyssääntökokoelma. Heidän vakaa aikomuksensa on perustaa DDR uudestaan seurakunnan sisälle ja ilmoittautua Stasin jäseniksi. He haluavat vahtia lähimmäisiään ja tehdä heistä maukkaita ilmiantoja. Tiedäthän tuon ihmistyypin: jos olet kutsunut heitä kotiisi, he tutkivat kaikki kaapit. Jos löytyy vaikkapa tyhjä viinipullo, siitä voi tehdä suuren numeron seurakuntanäyttämöllä. Entä jos löytyy kondomi? Siitähän syntyy skandaali! Nämä ihmiset ovat aina nuuskimassa lähimmäistensä elämää ja etsivät pienintäkin asiaa, josta voisivat tuomita toisen. Se kai jotenkin nostaa heidän oman statuksensa ja arvovaltansa seurakunnassa uusiin sfääreihin?

On toisaalta hyödyllistä tutustua tällaisiin ihmisiin ja ymmärtää, kuinka olennaisesti usko on jotakin ihan muuta. On hyödyllistä asemoida itsensä kaiken tuollaisen ulkopuolelle ja tajuta evankeliumin ydin: Kristus tuli meitä syntisiä armahtamaan, ei tuomitsemaan. Meidän tulisi oppia kunnioittamaan kanssaihmistemme yksityisyyttä. Meidän tulisi myös olla valmiita peittämään lähimmäisemme raadollisuus, suhtautumaan sävyisästi ihmisenä olemisen inhimillisiin puoliin. Tässä tulemme sille alueelle, jossa tarvitaan tasapainoa ja siveysnormien säilyttämistä, mutta asioiden hoitamista hienotunteisesti ja pieteetillä:

Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne, eihän se sovi pyhille, ei myöskään rivoutta, typerää puhetta tai ilveilyä, jotka ovat sopimattomia, vaan pikemminkin kiitosta. Ef.5:3-4.

Emme siis tee urkkijoiden tavalla, jotka heti kuuluttavat ääneen kaikki näkemänsä synnit – siis toisen oletetut lihalliset piirteet. Ehkä ne luonnolliset piirteet löytyvät jokaisesta, kun vähän kaivaa?

Sen tähden sinä ihminen, joka tuomitset, et voi millään puolustaa itseäsi, oletpa kuka hyvänsä. Missä toista tuomitset, siinä tuomitset itsesi, koska sinä, joka tuomitset, teet itse samoja tekoja. Room.2:1.

Tekopyhyys on epäaidon uskonnollisuuden kulmakivi, toinen on omavanhurskaus. Kun näitä sopivasti sekoittaa, saadaan joko kakku päältä kaunis – pesunkestävä fariseus – tai kärpässienikeitto – myrkyllinen urkkija. On siis tärkeää säilyttää armon henki, laupias katsantokanta, ystävällinen ja sävyisä luonne. Sellaisen uskovan sydämessä Pyhä Henki viihtyy.

Miksi olet masentunut, sieluni, ja olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä hänen kasvojensa suomasta pelastuksesta. Ps.42:6.

Kun Abraham sai lupauksen, että hänen oma poikansa perisi hänet (1.Moos.15:4), hän joutui odottamaan lupauksen toteutumista. Odotus oli vähän liian tuskastuttava varsinkin Saaraille, joka hätiköi perillisen saamista ja ehdotti Haagaria synnyttäjäksi. Kun Iisak syntyi, Ismael oli jo 13-vuotias, joten kaiken kaikkiaan Abrahamin piti odottaa ainakin 15 vuotta.

Odottaminen on yksi uskonelämän vaikeimmista asioista. Hätiköintiin ja omien ratkaisujen tekemiseen on suuri houkutus. Ihmisen vanha luonto on malttamaton. Katsopa pientä lasta: jokainen hyvältä maistuva herkku, mukava lelu, kiva leikki – ne pitää saada heti. Jos se mukava asia ei heti tapahdu, alkaa itku ja huuto. Voidaan leikillisesti sanoa, että Jumalalta jäi jokin luonteenpiirre ihmisessä keskeneräiseksi, kun hänen täytyy kouluttaa meitä odottamaan. Kun asia ei ole annettuna geeneissä, se opetetaan, niin kuin koiralle. Pitkien kurinalaisten harjoitusten kautta koira oppii jonkin tempun. Samoin me opimme odottamisen kautta olemaan kärsivällisiä, pitkäjänteisiä, määrätietoisia, lannistumattomia ja kestäviä.

Mitä sinä odotat tänään? Minkä asian olet uskonut saaneesi, mutta täyttyminen on vielä kesken? Odota. Älä uskottele, ettei Jumala kouluta sinua. Älä uskottele, ettei luonnettaan voi muuttaa. Kyllä voi. Vertaa lapsia ja aikuisia. Huomaat, että aikuinen ihminen jaksaa odottaa – ainakin joskus. Siis kehitystä tapahtuu.

Jumalan odottaminen voi tapahtua niin, että joudumme koetukseen. Saatamme joutua sellaiseen hiljaisuuteen, jossa Jumala ei sano mitään. Jumala ei vastaa rukouksiin, ei puhu saarnojen kautta, ei tunnu olevan mailla halmeilla. Sitten meidän pinnaamme venytetään, kun keräämme voimia ja jaksamista koetuksemme kestämiseen. Keräämme sisua jaksaaksemme uskoa ja luottaa kaikesta huolimatta. Sielumme on ehkä joutunut tässä koetuksessa pimeään ja odotamme valoa, kaipaamme helpotusta. Koemme olevamme vankina jossakin tilanteessa, paikallemme juuttuneina, kiinni lukkiutuneissa tunteissamme. Kaipaamme päästä valoon ja vapauteen, iloon ja rauhaan. Kaipaamme saada purkaa sielumme tunteet, kertoa ihastuksemme kohteelle pakahduttavan ikävän tai muuta vastaavaa. Jospa Jumala edes kuulisi tuskanhuutomme!

Jumalan ihmisinä meitä kasvatetaan odottamaan, olemaan kestäviä, säilyttämään tasapaino, ottamaan rauhallisesti. Kun rukous kulkee kaikessa mukana, Jumala pitää suuntamme vakaana. Emme hötkyile, emme joudu epätoivoon, luotamme Herraan. Siksi elävä usko on niin hyvää matkaseuraa. Tiedämme: vielä tulee päivä, kun valo häikäisee, kun Jumala puhuu, kun asiat vyöryvät eteenpäin.

Vahvistakoon hän teitä kirkkautensa väkevyyden mukaisesti kaikella voimalla olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä. Kol.1:11.

Vanhurskaus luetaan meillekin, kun uskomme häneen, joka herätti kuolleista Jeesuksen, meidän Herramme. Room.4:24.

Tulimme uskoon, koska evankeliumi vapautti meidät kantamasta syyllisyyttä menneistä rikkomuksista. Uskoon tulon jälkeen päätimme noudattaa Jumalan sanaa ja sen vuoksi aloimme rakentaa vanhurskautta, joka ei enää perustunutkaan Jeesuksen takaamaan lahjaan, vaan omaan ansioon. Putosimme lain tarjoamaan sudenkuoppaan ja meistä tuli omavanhurskaita.

Onko sinulle käynyt koskaan näin? Oletko havahtunut kysymään itseltäsi: Mihin loppujen lopuksi tarvitsen Herraa Jeesusta, jos kerran olen uskovaisena täydellinen? Olenhan hetero ja oikein naimisissa enkä ole koskaan eronnut, kuulunhan minäkin seurakuntaan ja käyn kokouksissa säännöllisesti, osallistunhan seurakunnan toimintaan ja annan rahaa kirkolleni. Noudatan käskyjä, elän raitista ja muutenkin kunnollista elämää. Jos seurakunta tarvitsee mitan täyttävää ihmistä johonkin virkaan, olen siihen sopiva…

Monilla on kyllä takaraivossaan tietoisuus omasta puutteellisuudesta, siitä että tarvitsee Jeesusta hyvin perustavaa laatua olevalla tavalla, onhan takana avioero, onhan elämää sävyttänyt alkoholismi, onhan niitä merkintöjä tullut erilaisiin rekistereihin, onhan takana kaikkea. Eletty elämä on ollut risaista eikä siitä voi olla ylpeä.

On hyvä, jos tarvitsemme Jumalan armahtavaa laupeutta ja Jeesuksen Kristuksen armoa, jotta voimme kokea olevamme hyväksyttyjä Herran kasvojen edessä. Raamattu nimittäin sanoo:

Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa, sillä elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Mikä laille oli mahdotonta, koska se lihan vuoksi oli heikko, sen teki Jumala. Hän lähetti oman Poikansa syntisen lihan hahmossa ja synnin tähden ja tuomitsi synnin lihassa. Room.8:1-3.

Jos pärjäät omillasi – ja olen nähnyt liian monia sellaisia seurakunnissa – et ole silloin Kristuksessa, vaan olet Kristuksen ulkopuolella:

Te olette joutuneet eroon Kristuksesta, te, jotka yritätte lain avulla tulla vanhurskaiksi. Te olette langenneet pois armosta. Gal.5:4.

Uskosta on tullut uskontoa. Usko on muuttunut säännöiksi, lakipykäliksi, pitää ja täytyy – ehdoiksi ja niiden kontrolloimiseen keskittyneeksi papistoksi. Jos elät uskonnon ehdoilla, et ole ilon täyttämä, vapautunut uskova, joka rakastaa Jeesusta yli kaiken, vaan olet uskonnon orja, sääntöjen sitoma, papiston valvoma rangaistusvanki. Jos Pyhä Henki on uskonut sinulle jonkin tehtävän, se otetaan sinulta pois heti, kun koneisto on todennut sinut kelvottomaksi hoitamaan sellaista tehtävää. Voin vakuuttaa, että näin käy uskonnon orjuuttamassa ympäristössä, sillä olen kokenut sen nahoissani monta kertaa.

Onneksi voin elää evankeliumin voimasta ja turvata Herraan Jeesukseen. Vain hänen antamansa vanhurskaus on pysyvää, muu on petosta. Ilo täyttää minut, sillä Kristuksen kirkkauden evankeliumi on elämäni johtotähti.

Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman, rikkauden, viisauden, väkevyyden, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen. Ilm.5:12.