Koska meillä on tämä palveluvirka sen armon mukaan, jonka olemme saaneet, me emme lannistu. 2.Kor.4:1.
Aikoinaan Israelin kansa valloitti Luvattua maata Joosuan johdolla. Joosua kävi sotaväkensä kanssa taistelua niitä heimoja vastaan, jotka asuttivat Luvattua maata. Joosua oli voitollinen ja valtasi sotaväkensä voimalla laajoja alueita, koska Jumalan käsi oli hänen kanssaan.
Joosua sanoi päälliköille: ”Älkää pelätkö älkääkä kauhistuko, vaan olkaa lujat ja rohkeat, sillä näin Herra* tekee kaikille teidän vihollisillenne, joita vastaan te joudutte sotimaan.” Joos.10:25.
Uuden liiton aikaan ei Jumalan valtakuntaa enää vallata miekan voimalla, vaan Jumalan sanan julistamisella ja evankeliumin voimalla. Käytetään sanan miekkaa sielujen voittamiseksi. Vastavoimat eivät ole pakanaheimoja, vaan henkivaltoja, joita epäuskoiset ihmiset edustavat. Vihollinen asuu myös sisällämme, sillä vanha luontomme – ’liha’ – on sodassa henkeä vastaan. Taistelussa tulee kaatuneita ja haavoittuneita, kuten Joosuan aikaan, mutta uuden liiton aikaan kuoleman voimia kutsutaan ristiksi. Risti kuolettaa meissä asuvaa vanhaa luontoa. Se on hinta, joka pitää maksaa, jotta Jumalan valtakunta menee eteenpäin.
Paavali kuvaa tätä sotaa, jota käymme: Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, että myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. 2.Kor.4:8-10.
Se on kamppailua, jossa voitot ja tappiot vuorottelevat, toivo ja toivottomuus lyövät kättä, missä olemme joskus niskan päällä, joskus pahasti alakynnessä. Paavali pitää tätä Jumalan ihmisen normaalitilana. Hän korostaa, että meillä on niin tärkeä tehtävä evankeliumin asialla, että emme lannistu, emme menetä toivoamme, vaan jaksamme taistella, koska tulevaisuus on niin ihana:
Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudistuu päivä päivältä. Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyvät ovat ajallisia mutta näkymättömät iankaikkisia. 2.Kor.4:16-18.
Kunpa meillä olisi yhtä kirkas näky tulevaisuudestamme kuin Paavalilla. Näkymme kirkastuu sanan kautta, kun otamme sanan vastaan ja annamme sen painua sydämen sisimpään niin että se uskossa sulautuu meihin. Sillä tavoin uskomme kasvaa ja jaksamme olla toivorikkaita emmekä jää lannistumisen valtaan.
On kirjoitettu 
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.