
Jos jo kuoleman viralla, kirjaimin kaiverrettuna kivitauluihin, oli kirkkautta, niin että Israelin lapset eivät voineet katsoa Moosesta kasvoihin hänen kasvojensa kirkkauden vuoksi, joka kuitenkin oli katoavaa, kuinka paljon enemmän kirkkautta onkaan Hengen viralla! 2.Kor.3:7-8.
Sana ’kirkkaus’ on iskostunut suomenkieliseen raamatunkäännökseen jo varhaisista ajoista alkaen ja sana tuntuu istuvan hyvin hengelliseen käyttöön. Kun pysähdyin sitä miettimään, tajusin kuinka kaanaankielinen ilmaisu se on. Ei oikein aukea, mitä sillä tarkoitetaan. Englannin kielessä sama sana on ’glory’ – senhän ymmärtää lopulta paremmin. Sanalla tarkoitetaan siis kunniaa, loistokkuutta, ylhäisyyttä, korkea-arvoisuutta. Tai sitten tulee mielikuva paikasta, joka on kirkkaasti valaistu. Jokin taivaan sali varmaan on sellainen häikäisevä paikka?
Paavali kuitenkin käyttää sanaa puhuessaan sananjulistuksesta – kuinka arvokasta virkaa hoidetaan, kun saarnataan evankeliumia. Mooses saarnasi aikoinaan lakia ja hänen kasvonsa säteilivät. Mutta sitten se loisto sammui ja Mooses pani peitteen kasvoillensa. Paavali päätyi siihen, että koko Israelin kansalla oli hänen aikanaan peitevaate silmillään.
Mutta heidän mielensä paatuivat, ja sama peite pysyy vielä tänäkin päivänä poistamatta vanhan liiton Kirjoituksia luettaessa, sillä vasta Kristuksessa se katoaa. 2.Kor.3:14.
Valitettavasti nykypäivänäkin monella on peitevaate silmillään, kun arvioidaan, miten paljon he arvostavat sananjulistusta. Kovin harva loppujen lopuksi arvostaa. Eräs sisar, joka oli evankelista ja tutki paljon Raamattua, jotta pystyisi jakamaan siitä muillekin elämän leipää, joutui huomaamaan, että hänen työtään ei arvostettu. Jollakin kesäleirillä, jossa hän saarnasi ja muut sisaret häärivät keittiössä, hänen katsottiin vain laiskotelleen. Eivät käytännön ihmiset ja maanläheiset uskonveljet/sisaret aina jaksa ymmärtää, mitä ihmiseltä vaaditaan, että hän voi opettaa sanaa. Saarnatautinenhan se vain on!
Opetellaan siis arvostamaan Jumalan sanan julistamista. Jakakoon se, jolle sanaa opetetaan, kaikkea hyvää opettajalleen. Gal.6:6. Enhän minä tätä itseni takia sano – kyllä minä kestän asua ’nollakatu nollassa’, mutta on jokaiselle siunaukseksi arvostaa niitä, jotka näkevät vaivaa sananjulistajina. On siunaukseksi rukoilla heidän puolestaan, että Herra antaisi oikeat sanat suuhun, kun he ryhtyvät julistamaan (Ef.6:19). Kun sinä poistat peitevaatteen sen kirkkauden tieltä, jota julistetaan, sinä saat itse muuttua:
Me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki. 2.Kor.3:18.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.