Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2023

Minun veljeni ovat pettäneet minut kuin keväinen puro, he ovat kuin kuivuneita joenuomia. Job 6:15.

Aina ei ystävistä ole apua. Toiset pettävät, toiset jättävät, toiset häipyvät muuten vaan. Harvoin kukaan edes päätyy ystäväksi. Tuttavat voivat löytää toisistaan vierastettavia piirteitä ja odotukset eivät kohtaa. Ystävien saaminen on yhtä monimutkaista kuin deittailu. Seurustelukumppanin hakeminen voi olla uuvuttava urakka ja sitten, kun luulee löytäneensä sopivan, hän häipyy maisemasta sanomatta sanaakaan. Sitä kutsutaan termillä ’ghosting’.

Minulla tosin ei ole deittailusta kokemusta juurikaan, ei lähimpään 40 vuoteen. Sivusta seuranneena näitä asioita kommentoin. Otin asian puheeksi oikeastaan vain vaikeudesta löytää uusia uskon ystäviä. Puolison etsiminen on astetta vaikeampaa ja siihen en uskalla ottaa kantaa.  Jos etsit seurustelukumppania ja puolisoa, siinä en ala neuvomaan. Mutta ystävien puutteesta voin puhua. Ja siitä, miten kiven alla ovat hyvät esirukoilijat. Onneksi on kuitenkin nettituttavia. Kuten joku totesi ”kaikki tykkäävät, toiset hyvää ja toiset huonoa”.

Toisaalta tässä on se rohkaiseva näkökulma, että jos on pettynyt ystävään, voi lukea Raamattua ja löytää sieltä ihmisiä, jotka eivät petä, vaan ovat uskollisia ja luotettavia. Jos on pettynyt vaikka lapsettomuuteensa, voi keskustella Abrahamin kanssa, joka tutustui tähän ongelmaan hyvin perusteellisesti. Voi saada häneltä vertaistukea ja vahvistusta uskolleen, että vielä se lapsi näkee päivänvalon. Jos on joutunut syyttömästi vainon kohteeksi, voi tarttua Daavidia käsipuolesta ja kuunnella, mitä sanottavaa hänellä on vainotulle. Hän voi kertoa, että Jumala ei voideltunsa asiaa petä, vaan vie valittunsa voittoon, olkoon vihollinen miten väkevä tahansa.

Entä sitten, jos kaikki hylkäävät ja joutuu ristin alla kamppailemaan? Parasta silloin keskustella Jeesuksen kanssa. Hän tietää, miltä tuntuu, kun syytetään, kun ruoskitaan, kun lyödään – ilman syytä. Paavalikin tietää, mitä on väkijoukon raivo, kun jokin uskonnollinen kiihkomielisyys valtaa ihmiset.

Kaikki, mitä on ennalta kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo. Room.15:4.

Älkäämme siis voivotelko, vaan kääntykäämme Jumalan miesten ja naisten puoleen, ottakaamme heiltä opiksi. Rohkaistaan mielemme ja seurataan vanhan liiton pyhiä, profeettoja ja vanhurskaita miehiä ja naisia, seurataan apostoleja ja ennen kaikkea Mestaria itseään. Pyhä Henki avatkoon silmämme ja korvamme näkemään ja kuulemaan, mitä Jumala puhuu ajasta aikaan. Näin emme jää yksin, emme vaikerra hylätyn itkua, emme kipuile orpouttamme. Olemme urheita ja menemme eteenpäin rohkein mielin, varmana uskossamme. Abraham, uskon isä, näyttää meille esimerkkiä:

Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt vaan vahvistui uskossa antaen kunnian Jumalalle. Hän oli täysin varma, että Jumala voi tehdä sen, minkä on luvannut. Room.4:20-21.

Valheellinen kieli vihaa niitä, joita se ruhjoo, lipevä suu tuottaa turmion. Sananl.26:28.

Vanhempi käännös sanoo: ”Valheellinen kieli vihaa omia ruhjomiansa, ja liukas suu saa turmiota aikaan.” Tämän mietelauseen merkitystä joutuu pohtimaan ihan tosissaan eikä se sittenkaan helposti avaudu. Miettiessäni sitä aloin muistella William Uotista. Uotinen oli helluntaisaarnaaja, jolla oli runsaasti kuulijoita. Kuulijakuntaan sisältyi lukuisa määrä luterilaisia. Uotinen muutti rapakon taa ja kävi siellä raamattukoulua. Hän valmistui luterilaiseksi papiksi. Kun hän palasi Suomeen, helluntaiherätys sulki häneltä ovensa. Minä tapasin hänet Kansan Raamattuseuran tiloissa Vivamossa, kun Uotinen käväisi katsomassa, miten atk-osastolla pärjättiin. Uotinen oli KRS:n palveluksessa siihen aikaan ja minä olin uhkarohkeana helluntailaisena siellä myös.

Uotinen oli silloin jo vanha mies ja hän kuolikin sitten varsin pian. Olin mukana hänen siunaustilaisuudessaan, jossa helluntaiherätyksen nokkamiehiin kuulunut Unto Kunnas piti muistopuhetta. Kunnaksen puhe oli sellaista lipevää sanailua, jossa lähinnä helluntaiherätyksen historiaa kunnioitettiin. Totuus taipui kuin pajunvitsa hänen käsissään. Helluntailaiset silti tuskin ovat totuuden kaunistelussa sen pahempia kuin muutkaan. Ja olihan Kunnaksen läsnäolo sinänsä kunnioitettava asia.

Raamatussakin on esimerkkejä tästä lipevästä puhetyylistä. Roomalainen sadanpäämies otti kiinni Paavalin, koska tämä oli hänen silmissään ”egyptiläinen, joka äskettäin villitsi ne neljäsataa murhamiestä” (Ap.t.21:38). Vähän myöhemmin sadanpäämies kuvailee pidätystä näin:

Tämän miehen juutalaiset ottivat kiinni ja aikoivat tappaa. Silloin minä tulin paikalle sotilaiden kanssa ja pelastin hänet, kun sain tietää, että hän on Rooman kansalainen. Ap.t.23:27.

Kukapa ei osaisi tätä sanoilla kaunistelua, kun on omista motiiveista kysymys. Osaan kyllä sopivassa määrässä sellaista itsekin, kun tarve vaatii. Mutta ei se kaunista ole ja joskus siitä jää kiinni. Jumala näkee aina kaiken lipevyyden taakse.

Ikävämpää on, jos tosiaan valheiden levittäjä vihaa ruhjomiansa ja on leppymätön. Silti esittää kunnon ihmistä ja esiintyy hurskaana. Aina ei ole helppo nähdä teeskentelyn läpi. Joskus se vaatii henkien erottamisen armolahjan – profeetallista näkökykyä.

Siksi on tärkeää kannustaa profeettoja, arvostaa hengen sanomia, käyttää kaikkia armolahjoja ja pyrkiä siihen, että Pyhän Hengen kaste on uskoon tulleiden ulottuvilla. Emmehän halua, että jotkut manipuloivat tyypit pyörittävät meidät pikkusormensa ympärille ja lipevät valheen henget syöttävät meille salaliittoteorioita ym. roskaa. Pyritään siihen, mistä Paavali puhuu korinttilaisten kohdalla:

Näin todistus Kristuksesta on vahvistettu teissä, niin ettei teiltä puutu mitään mistään armolahjasta odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä. 1.Kor.1:6-7.

Jeesus käski heitä sanoen: ”Olkaa varuillanne ja karttakaa niin fariseusten kuin Herodeksenkin hapatusta.” Mark.8:15.

Monet ymmärtävät vaivatta tämän hapatusvertauksen, mutta joiltakin se menee yli hilseen. Minäkin otin oikein auki Wikipedian artikkelin taikinajuuresta, jotta virkistäisin ajatuksiani tästä aiheesta. Lapsena sain katsella tätini leivän tekoa, joten tiedän, miltä se ruistaikinan tekoon tarkoitettu tiinu näyttää eri vaiheissa. Sehän on suuri saavi, jossa on vanhan taikinan jäänteet pitkin reunoja. Juuri siinä onkin se taikinajuuri. Ei tarvinnut erikseen säilyttää sitä missään, sillä se säilyi astiassaan. Kun siihen lisättiin vähän vettä, suolaa ja ruisjauhoja, se alkoi vähitellen kuplimaan. Minä olin juuri sen mittainen, että näin saavin reunojen yli, miten se taikinan juuri porisi siellä puntun pohjalla. Taikinajuuri määrää suurelta osin myös leivän maun ja happamuuden.

Sinun saavisi, jossa sinua leivotaan hengellisesti, on sinun seurakuntasi. Vertauksen mukaan sinä saat makusi ja happamuutesi suoraan siitä yhteisöstä, jossa kasvat. Minä jouduin lähtemään pois helluntaiseurakunnasta, koska siellä leivottu leipä oli liian hapanta. Liian hapan leipä aiheuttaa vatsanpuruja. Mutta toiset syövät sellaista leipää ilman ongelmia. On tärkeää oppia säätämään omaa ruokavaliota, jotta vatsa voi hyvin.

Kun taikinajuuri on sopivasti kehittynyt, siihen lisätään jauhoja ja valmistetaan varsinainen taikina. Leivästä saadaan halutunlaista vaihtelemalla erilaisten jauhojen suhteita, mutta tätini leipoma leipä tehtiin kokonaan ruisjauhoihin. Taikina nousee ilman hiivaakin juuressa luonnostaan olevien hiivojen avulla. Leivonta tästä eteenpäin menee normaalien paistorutiinien kautta. Meillä oli leivinuuni paistamista varten. Ehkä nykyään leipä pakastetaan, mutta silloin, kun minä olin tiinunkorkuinen, leivät nostettiin vartaaseen kuivumaan. Sitten söimme kovaa leipää, mutta totuimme siihen.

Jeesus siis varoitti neljänlaisesta hapatuksesta: ainakin fariseusten, saddukeusten ja herodeksen. Ehkä myös kirjanoppineisuuden hapatuksesta voidaan puhua. Jossain mainitaan myös ilkeyden ja pahuuden hapatus.

Vähäinen hapate hapattaa koko taikinan. Gal.5:9. Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa. 1.Kor.5:8.

Mikä siis on se rohkaisu, joka tähän sisältyy? Ainakin minulle itselleni on tärkeää, etten näiden kirjoitusteni kautta syötä ihmisille liian hapanta leipää. Minun sydämessäni on omanlaisensa taikinajuuri ja se määrää pitkälle leivän maun. Samoin sinä voit lopultakin vaikuttaa siihen, minkälaista leipää syöt. En kehota ketään lähtemään pois seurakunnastaan, kuten itse tein – se on mahdollisuus, mutta sopii vain harvoille – mutta aina voimme valita, minkälaista julistusta kuuntelemme, minkälaista Raamatun tulkintaa suosimme. Aina voimme ottaa kantaa evankeliumin puolesta vanhan liiton sijasta. Aina voimme välttää leipää, josta saamme vatsanpuruja.

Siunausta sinulle oman ruokavaliosi kehittelyyn ja hyvän ja ravitsevan hengellisen ruuan löytämiseen.

Sinä jakelet niille, ja ne kokoavat, sinä avaat kätesi, ja ne tulevat kylläisiksi hyvyydestäsi. Ps.104:28.

Nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtain mielin, ja luulevat tuottavansa minulle murhetta kahleissani. Mitäpä tuosta, kunhan vain Kristusta tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa… Fil.1:17-18.

Paavali oli huolissaan muiden sananjulistajien motiiveista ja siihen huoleen on tietysti aihetta nykyäänkin. Mutta mielessäni on tällä kertaa erilaiset saarnatyylit tai paremminkin se, minkälaiseen uskon sisältöön julistajat keskittyvät.

Helluntaiherätyksessä totuin kuuntelemaan raamattutunteja, joiden sisältö oli hyvin tietokeskeistä. Tavallaan pyöriteltiin uskonoppia koko ajan. Tämä tietopohjainen uskon puiminen taitaa olla vallalla edelleen monilla tahoilla, vaikka olisi jo aika monipuolistua. Jos usko on lojaaliutta Kristukselle ja valmiutta toteuttaa elämässään hänen suunnitelmaansa, tarvitaan toki koko ihminen peliin. Tapana on sanoa, että tarvitaan sydän mukaan, pelkkä järki ei riitä. Tarvitaan siis tunteet, mutta tarvitaan myös tahto. On vaikea sanoa, onko saarnatyyli tässä tapauksessa tunnepohjaista julistusta vai onko se uskonhenkistä – miten sitä luonnehtisi? Mitään akateemista esitelmöintiä se ei ainakaan ole – eikä liioin raamattuviihdettä.

Ainakin uskaltaisin sanoa, että pitäisi ottaa mukaan ne elementit, jotka uuden liiton mukaisessa uskossa ovat tärkeitä: totuus, määrätietoisuus, vakaumuksellisuus ja profeetallisuus. Ehdottomasti tarvitaan Pyhän Hengen innoitus ja voitelu, jotta päästään hyvään tulokseen. Kun julistaja saarnaa Hengen innoituksessa, ei hän jakele pelkkää tietoa – hän jakaa Pyhän Hengen voitelussa Jumalan sanaa. Hän ei koko ajan keskity oppiin eikä vaadi lain kirjaimen noudattamista. Hän ei latele sääntöjä ja normeja ja moraalisia uhkavaatimuksia, saati korosta oman kirkkokuntansa tärkeyttä. Hän tuo esiin Jumalan evankeliumin armon hengessä. Hän keskittyy Jeesuksen persoonaan ja hänen tekemiinsä ihmeisiin. Myös hänen kärsimykseensä ja sen merkitykseen – Jumalan rakkauteen.

Julistuksen päämääränä ei ole ainoastaan syntisten pelastuminen, vaan myös uskoon tulleiden kasvaminen. Eihän kukaan ikinä toteuta omaa taivaallista kutsumustaan, jos ei ensin kasva uskossa aikuiseksi. Sitä varten kunnollisen opetuksen jakaminen on seurakunnassa tärkeää, kunhan opetus ei keskity vain tiedolliseen sisältöön. Uskonnon opetuksesta koulussa jäi minulle hauska muisto, kun meiltä tentattiin Paavalin lähetysmatkoja. Melkein piti osata kartalta näyttää, missä Paavali kulki milloinkin. Hauska muisto siksi, että se kuvaa niin hyvin ihmisjärjen eksymistä epäolennaisiin asioihin. Paavalin matkoillaan pitämät saarnat ovat tuhat kertaa olennaisempia kuin hänen matkareittinsä.

Rohkaisen siis itse kutakin etsimään julistusta, joka huomioi koko ihmisen, koko hengellisen elämän laidasta laitaan ja valmistaa kuulijaa hengelliseen kasvuun, jotta hän voi olla valmis siihen elämäntyöhön ja kutsumukseen, jonka jokainen on Jumalalta saanut. Siihen olen omalla vaatimattomalla tavallani pyrkinyt, vaikka myönnän, että en ole (karismaattisuudestani huolimatta) kauhean karismaattinen henkilö enkä osaa tartuttaa innostustani muihin niin kuin haluaisin. Lainaanpa vaihteeksi apostoli Johannesta:

Pysyköön teissä se, minkä olette kuulleet alusta asti. Jos teissä pysyy se, minkä olette kuulleet alusta asti, tekin pysytte Pojassa ja Isässä. 1.Joh.2:24.