RSS

Jumalan pelastussuunnitelma

21 Maa

Me julistamme teille hyvän sanoman: Minkä Jumala lupasi isille, sen hän on täyttänyt meille, heidän lapsilleen, herättäessään Jeesuksen, kuten myös toisessa psalmissa on kirjoitettu: ’Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä olen sinut synnyttänyt.’ Ap.t.13:32-33. Tulkoon siis tietoonne, miehet, veljet, että hänen kauttaan teille julistetaan syntien anteeksianto ja vapautus kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain avulla vapautua. Ap.t.13:38-39.

Paavali ja Barnabas puhuivat näitä Pisidian Antiokiassa. Heidän julistuksensa keskittyi Jeesuksen persoonaan ja hänen merkitykseensä. Huomataan, että evankeliumi oli jotakin mullistavaa entiseen nähden. Lain noudattamisen vaatimus ei ollut enää keskipisteessä. Nyt Jeesus syrjäyttää lain. Hän ei pura sitä, hän ei mitätöi sitä – hän täyttää sen. Nyt Kristus Jeesus on tullut Pelastajaksi.

Vielä pitkän aikaa ihmiskunta takertui lain noudattamiseen ja pyrki sääntöjen mukaiseen elämään ja uskonnollisten vaatimusten täyttämiseen. Evankeliumi upposi ihmisiin hitaasti. Mutta yksilö yksilöltä tapahtui uuden syntymän ihmeitä: Mutta kun Jumalan, meidän pelastajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta vaan laupeutensa tähden uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta. Tit.3:4-5.

Mahtavaa! Nyt: palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa. Room.7:6.

Kansa oli Jeesuksen aikana jakautunut: oli happamat ja epäluuloiset, jotka suhtautuivat Jeesukseen nurjasti, ja oli iloinen kansa, joka ylisti ja kiitteli Herraa. Kun Jeesus puolustautui syyttäjiä vastaan: kaikki hänen vastustajansa olivat häpeissään, mutta kansa iloitsi kaikista niistä ihmeellisistä teoista, joita hän teki. Luuk.13:17.

Kumpaa puoluetta me haluamme edustaa? Toivottavasti tämän blogin lukijat ovat valinneet puolensa oikein. Nimittäin se on lopulta hyvin ratkaiseva asia, kun ajatellaan tulevaisuuttamme. Jos uskomme Jumalan Poikaan, me pelastumme. Jos tunnustamme uskoa, saamme armon: sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Room.10:10.

Ollaan siis rohkeita Jeesuksen seuraajia. Ollaan Pyhän Hengen ihmisiä. Uskotaan häneen, palvellaan häntä, viedään eteenpäin evankeliumia, pysytään terveessä uskossa, rakennetaan Jumalan valtakuntaa, odotetaan ylösnousemuksen päivää, säilytään lojaaleina Kristukselle ja Jumalan sanalle. Riiputaan kiinni Vapahtajassa. Vastustetaan Perkelettä, uidaan vastavirtaan. Ei suostuta laimentamaan sanomaa eikä orjailemaan ylipappeja. Pidämme huolen uskon profeetallisuudesta. Emme kumarra kuvia, emme laitostu, emme tee seurakunnasta epäjumalaa, emme alista sisäistä ulkonaiselle, vaan toimimme päinvastoin. Kammoamme kaikkea teatteria ja onttoa uskon teeskentelyä. Emme anna arvoa ihmisen suunnitelmalle, jos kerran Jumalan suunnitelma on tarjolla.

Suola on hyvä. Mutta jos suola käy suolattomaksi, millä te sen maustatte? Mark.9:50.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Jumalan pelastussuunnitelma

Kirjoittanut : 21.03.2023 Kategoria/t: Rohkaisu

 

Kommentointi on suljettu.