Kun Herra* käänsi Siionin kohtalon, me olimme kuin unta näkevät. Silloin suumme täyttyi naurusta ja kielemme riemusta. Silloin sanottiin kansojen keskuudessa: ”Herra* on tehnyt suuria heitä kohtaan.” Ps.126:1-2.

Tämä psalmi 126 on nimetty matkalauluksi. Siinä siis puhutaan israelilaisten paluusta kotimaahansa pitkän diasporan jälkeen, jonka kansa oli viettänyt Babylonissa. Pakkosiirtolaisuudessa oli jouduttu olemaan kauan, toiset koko elämänsä. Omasta maasta oli tullut lähinnä laulujen aihe, kaukainen haave ja toteutumaton unelma.

Onko sinulla haaveita ja unelmia, jotka on leivottu taivaan sinestä, pumpulipilvistä, sateenkaarista ja unimaailman romanttisesta hötöstä? Saatamme sanoa heti, että ei suinkaan, olen realisti, elän jalat maassa. Mutta niitä toiveita ja unelmia yleensä on kaikilla kuitenkin. Uskovat puhuvat näystä ja kutsumuksesta. Toisilla ne ovatkin aika kaukaisia haavekuvia, toisilla ne ovat juuri toteutumista odottavia asioita. Huomaamme, että Israelin kansan suuret haaveet tuottavat uudenlaisia ilmauksia, uusia lauluja, kaipuun kohdekin saa uuden nimen ”Siion”.

Suuret käännekohdat tulevat joskus elämäämme. Kun ne ovat Jumalan antamia, ne ovat kuin jokin isokokoinen rahti, joka toimitetaan ovellemme. Se on laatikko täynnä siunauksia. Israelin kansan paluu luvattuun maahan oli sellainen suuri Jumalan siunaus, joka sisälsi paljon pieniä lahjoja. Silloin Siionin kansa nauroi onneaan, se tanssi ja lauloi riemulauluja, se ylisti Israelin Herran tekoja.

Elämän arki voi tuntua samalta kuin israelilaisten pakkosiirtolaisuus. Se on ankeata puurtamista, päivät toistuvat samanlaisina, mitään uutta ja virkistävää ei tapahdu. Usko parempaan huomiseen katoaa. Loistava tulevaisuus on korkeintaan unta, jos sitäkään. Joku sinnikäs jaksaa vielä rukoilla:

Herra*, palauta meidät ennallemme, niin kuin uomat täyttyvät vedellä Negevissä. Ps.126:4.

Psalmi on kuitenkin täynnä koettua elämää. Jumala todella vastasi rukouksiin, kansan kohtalo todella kääntyi. Se oli kuin unennäköä, mutta silti totta. Voisimmeko mekin säilyttää toivomme, uskoa hyvään Jumalaan, säilyttää Siionin sydämessämme, luottaa Herraan, joka kerran käänsi kansansa kohtalon? Voisimmeko täydessä uskon varmuudessa odottaa aikaa, jolloin saamme nauraa jälleen, laulaa kiitoslauluja, elää keskellä Hengen vuodatusta, kokea herätyksen aikoja? Jos tänä päivänä onkin itkumieli, jos kyyneleet valuvat, voisimmeko kuitenkin odottaa huomiseksi parempaa? Ovathan Jumalan lupaukset yhä voimassa.

Jotka kyynelin kylvävät, ne riemuiten leikkaavat. Joka itkien lähtee matkaan kylvösiementä vieden, se riemuiten palaa lyhteitään kantaen. Ps.126:5-6.