RSS

Päivittäiset arkistot: 18.05.2023

Helatorstain ihme

Kun Jeesus oli tämän sanonut, hänet otettiin ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään. Ja kun he hänen etääntyessään yhä katselivat taivaalle, heidän luonaan seisoi yhtäkkiä kaksi miestä yllään valkoiset vaatteet. Nämä sanoivat: ”Galilean miehet, mitä te seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin luotanne taivaaseen, tulee takaisin samalla tavoin kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.” Ap.t.1:9-11.

Adventti on kirkkovuoden sisällä sijoitettu joulun odotukseen, mutta oikeasti se kuuluisi helatorstain yhteyteen. Kun Jeesus tulee toisen kerran maan päälle, hän palaa nimenomaan Öljymäelle. Tämä tapahtuu sodan keskellä, kun Jerusalemia piirittävät vihollisjoukot. Puolet Jerusalemin asukkaista pakenee vihollista ja Herra tulee pyhiensä kanssa apuun. Tämä kuvataan tarkemmin Sakarjan kirjassa.

Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla, idän suunnalla. Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli vuorta siirtyy pohjoiseen ja toinen etelään päin. Te pakenette minun vuorteni väliseen laaksoon, sillä vuorten välinen laakso ulottuu Aasaliin asti. Te pakenette niin kuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan päivinä. Herra*, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät ovat sinun kanssasi. Sak.14:4-5.

Tapahtuu suuri mullistus: Öljymäki siirtyy paikaltaan (Matt.17:20), kun Kristuksen morsian on mukana lausumassa uskon sanoja. Säässä tapahtuu muutos (Sak.14:6) ja vuorokauden valaistus muuttuu täysin (Jes.30:26). Sota loppuu ja alkaa tuhatvuotinen rauhan aika. Jerusalemiin puhkeaa ehtymätön lähde:

Sinä päivänä virtaavat elävät vedet Jerusalemista: puolet niistä itäistä, puolet läntistä merta kohti. Näin tapahtuu kesät ja talvet. Sak.14:8.

Elämä maapallolla saa aivan uuden käänteen, kun Kristus tulee ja alkaa hallita kuninkaana. Hänen valtaansa alistuvat kaikki kansat. Ennen niin uppiniskaiset ihmiset lähestyvät häntä vavisten. Jumalattomien suut tukitaan. Kristuksen kirkkaus tulee tunnetuksi kaikkialla: hänen voimansa, hänen armonsa, hänen viisautensa, hänen valtasuuruutensa. Hänen kansansa saa loistaa. Kukaan ei enää pilkkaa uskovaisia.

ja te tulette tietämään, että minä olen Israelin keskellä. Minä olen Herra*, teidän Jumalanne, eikä toista ole. Eikä minun kansani joudu häpeään milloinkaan. Jooel 2:27.

Tällaista aikaa kohti olemme menossa. Emme tiedä vuotta emmekä päivää, mutta tiedämme, että Jumalan lupaus toteutuu satavarmasti.

Koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitollisia ja palvelkaamme Jumalaa hänen mielensä mukaisesti, kunnioittaen ja peläten, sillä meidän Jumalamme on kuluttava tuli. Hepr.12:28-29.

 
Kommentit pois päältä artikkelissa Helatorstain ihme

Kirjoittanut : 18.05.2023 Kategoria/t: Profetia, Rohkaisu