Kirjoittajan arkistot: Simo

Siksi minä tänä päivänä vakuutan teille, että olen viaton kaikkien vereen, sillä minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille kaikkea Jumalan tahtoa. Ap.t.20:26-27.

Niin, katson parhaani mukaan pyrkineeni samaan kuin Paavali, vaikka en ole apostoli enkä edes evankelista. Olen yrittänyt omien nettijulkaisujeni kautta puhua yhtäpitävästi Raamatun kanssa. Olen pyrkinyt julistamaan ”kaikki uuden elämän sanat”, vaikka sen tekee täydellisesti vain Jeesus itse eli Kristuksen ruumis, se on seurakunta maan päällä, kun Pyhä Henki sitä auttaa.

Olen pyrkinyt jakamaan rohkaisua, tuomaan esiin uuden elämän toivoa maustettuna profeetallisella sanalla. Olen tehnyt tätä ilman rahallisia pyyteitä.

Hopeaa, kultaa tai vaatteita en ole keneltäkään himoinnut. Te tiedätte itse, että näillä käsilläni olen hankkinut sen, mitä minä ja seuralaiseni olemme tarvinneet. Ap.t.20:33-34.

Aloitin omien nettisivujen julkaisemisen vuonna 2002. Alusta lähtien olen julkaissut pelkästään kristillistä sisältöä. Sivustoja on ollut useita, mutta brändin nimi, joka on yhdistänyt eri julkaisuja, on ollut alusta asti ”Uskon kilpi”. Kymmenkunta vuotta julkaisin pääasiassa ulkomaisten pastorien saarnoja, joita käänsin suomeksi. Voit lukea niitä täältä: Sana puhuttelee. Jouluisin yleensä lähetin näille pastoreille pienen summan rahaa symboliseksi palkkioksi sanan opetuksesta. Nämä palkkiot, kuten muutkin kulut, olen maksanut aina kymmenysvaroistani. Jumala on siunannut talouttani ja olen voinut antaa satunnaisia lahjoituksia eri tahoille evankeliumin työn tukemiseksi. Sitten vuonna 2013 aloin itse kirjoittaa omaa blogia. Kun sairastuin vuonna 2015, työ keskeytyi joksikin aikaa, mutta jatkoin sitä julkaisemalla postauksiani uudestaan. Näin alkoi eSiru-sarja, joka on jatkunut pieniä taukoja lukuun ottamatta seitsemisen vuotta. Tähän On kirjoitettu -blogiin, joka on eSirun rinnakkaisblogi eri raamatunkäännöksellä, on nyt kertynyt postauksia yhteensä 1008 kappaletta.

Olen kiitollinen Jumalalle tästä avatusta ovesta, Hengen inspiraatiosta, jota olen kokenut, sekä lukijoista, joita olen saanut runsaasti, vaikka en ole tehnyt tätä työtä minkään kirkkokunnan laskuun. Olen tyytyväinen siihen, että tämän julkaisun vuoksi en rasittanut ketään 2.Kor.11:9. Lopullisen sadon suuruuden määrää tietysti Jumalan siunaus. Toivon saavani kuulla Herran sanat: Hän teki minkä voi. Mark.14:8. Kiitän kaikkia lukijoita kiinnostuksesta ja erityisesti jokaista, joka on rukoillut puolestani. Terveyteni on huono, kotiinkutsu voi tulla milloin tahansa. Lopuksi:

Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja aina iankaikkisuuden päivään! Aamen. 2.Piet.3:18.

Copyright © 2023 Simo Papunen

Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä. 2.Kor.4:7.

Paavali oli oikeutettu puhumaan ”suunnattoman suuresta voimasta”, sillä hänen kauttaan tapahtui paljon yliluonnollisia asioita. Minä en ole koskaan ollut mikään ihmeidentekijä ja siksi ymmärrän paremmin tuon toisen puolen: olemme saviastioita, vieläpä rikottuja sellaisia. Koko tämä blogi, johon on kertynyt yli tuhat kirjoitusta sielunelämäni saviastiasta, on koostunut sirpaleista, pienistä fragmenteista elettyä elämää, ajatuksen poikasista jotka eivät oikein ole yltäneet miksikään kaiken kattavaksi teologiaksi tai maailmanselitykseksi, mutta joiden keskeltä toivoakseni Jumalan valokin aina välillä pilkistää. Sehän onkin kaikessa tärkeintä: Kristuksen kirkkaus maailman yössä. Gideonin sotilaat jo muinoin käyttivät samaa menetelmää, tehostivatpa vaikutusta vielä torviin puhaltamalla. Ehkä minäkin jotain herättäviä töräyksiä olen saanut aikaan?

Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja. 2.Kor.4:8-9.

Kun elämme uskossa, emme voi välttää ahdinkoja, mutta usko myös kantaa niiden läpi. Usko ei vie meitä umpikujaan, sillä tiedämme, että tie on avattu ja kukaan ei voi sulkea meiltä pelastuksen tietä. Jaksamme aina toivoa ja se toivo on ankkuri, joka kiinnittää meidät Jumalan valtakunnan pysyvyyteen. Jos kohtaammekin vainoa maailman taholta, tiedämme ettei Herra meitä hylkää. Hän näkee kaiken ihmisten julmuuden ja tietää tuskan, joka meitä painaa. Hän kulkee aina rinnallamme, sillä hän itse kulki ristin tien alusta loppuun. Jos meidät kampitetaan, lyödään maahan ja painetaan alas, peräti häpäistään, tiedämme että Jumala on uskollinen ja korjaa meidät talteen. Paavali todisti: Herra päästää minut kaikesta pahasta ja pelastaa minut taivaalliseen valtakuntaansa. 2.Tim.4:18.

Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan, mutta me kestämme. Meitä parjataan, mutta me puhumme lempeästi. 1.Kor.4:12-13. Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, että myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. 2.Kor.4:10. 

Mahtavaa – saamme olla Kristuksen todistajia. Osallisia kärsimyksistä, mutta tuomassa samalla esiin taivaallista elämää. Saamme osaksemme syytöksiä ja häpeää, sillä niiden kautta Jeesuskin kulki. Säilytämme kaiken keskellä uskon, toivon ja rakkaudenkin. Välillä saamme olla sylkykuppina ja tunkiona, koko maailman jätekasana (1.Kor.4:13). Mutta Jeesuksen usko on sitkeää, kestävää ja lujaa tekoa – myös meissä.

Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudistuu päivä päivältä. Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille. 2.Kor.4:16-17.

Hän piilottaa minut majaansa pahana päivänä, hän kätkee minut telttansa suojaan. Hän nostaa minut kalliolle. Ps.27:5.

Kallio vertauskuvana hyvästä turvapaikasta on tyypillistä psalmeissa, joissa heijastuvat Daavidin kokemukset, kun hän pakeni Saulia. Daavid oli konkreettisesti kokenut, miten oli mahdollista päästä turvaan kallioille. Hän kiipesi jyrkkiä rinteitä ylös, yöpyi luolissa, vaihtoi usein paikkaa, kartoitti ympäristöään, tähysti maisemia ympärillään, etsi vesilähteitä, söi nälkäänsä hunajaa, löysi ehkä linnunmunia, kenties saalisti itselleen riistaa ja paistoi sitä nuotiolla. Kaikkia yksityiskohtia ei kerrota Raamatussa, mutta kaikissa olosuhteissa Daavid pärjäsi, sillä hän oli neuvokas ja Jumala auttoi häntä. Nykyajan dokumentit eränkävijän taidoista, kun vapaaehtoisia jätetään autiomaahan selviytymään omin avuin, kuvittavat meille jossain määrin näitä haasteita. Mutta joskus Daavid joutui kohtaamaan ylivoimaisen haasteen ja huutamaan Herran puoleen. Siihen huutoon hän sai myös vastauksen:

Saata minut kalliolle, joka on minulle liian korkea… Ps.61:3.

Ymmärrämme, että Jeesus on meille pelastuksen kallio. Ymmärrämme senkin, että hän on kallio, jolle emme voisi omin avuin nousta. Hän nostaa meidät pelastuksemme kalliolle. Hän tekee ihmeen ja antaa voiman syntyä Jumalan lapseksi. Usko, jonka saamme, on Jumalan teko.

Armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – Ef.2:8.

Uskon tie voi olla yksinäinen. Se voi olla selviytymistä erämaassa. Se voi olla vetäytymistä luolaan ja piiloutumista viholliselta. Kaiken keskellä opimme, että Jumala on kallio.

Hän yksin on minun kallioni ja pelastukseni. Hän on turvani, en minä pahoin horju. Ps.62:3.

Uskomme lujittuu, turvallisuuden tunne valtaa meidät. Alamme entistä lujemmin luottaa Herran huolenpitoon. Uskallamme ehkä jopa laskeutua vuorilta alas ja tulla takaisin ihmisten ilmoille. Meille voi silloin käydä, kuten Jeesukselle, että alamme harmitella ihmisten epäuskoa.

Jeesus vastasi: ”Voi tätä epäuskoista ja kieroutunutta sukupolvea! Kuinka kauan minun on oltava teidän luonanne ja kärsittävä teitä?” Luuk.9:41.

Pakomatka erämaassa kasvatti meissä uskoa ja palattuamme huomaamme eron. Yksinäinen taival vahvisti meitä. Vainottuna olemisen kokemus lujitti meidän uskoamme. Risti antoi meille uutta sisäistä voimaa. Kaiken kaikkiaan kasvoimme uskossa koettelemustemme tiellä. Nyt olemme vahvempia, pärjäämme paremmin, nyt emme horju pienissä tuulenpuuskissa. Nyt voimme jo tukea toisiakin.

Herra Jeesus siunatkoon sinun kasvun polkusi, sinun erämaataipaleesi ja sinun paluusi ihmisten ilmoille!

jotta teidän uskonne havaittaisiin koetuksissa kestäväksi, paljon kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka sekin koetellaan tulessa, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. 1.Piet.1:7.

Eri metalleilla on eri sulamispisteet, joten samasta metalliseoksesta voidaan erotella eri alkuaineet käyttämällä sopivaa lämpötilaa. Kulta sulaa noin 1063 celsiusasteessa. Ensin sulavat tina, lyijy ja sinkki. Hopeakin sulaa ennen kultaa.

Elämä on Jumalan sulatto, jossa meidän uskomme joutuu koetukselle. Jumala etsii meistä kultaa, mutta israelilaisista sanotaan: Ihmislapsi, Israelin heimosta on minun silmissäni tullut kuonaa: vaskea, tinaa, rautaa ja lyijyä. Kaikista heistä on tullut ahjossa hopean kuonaa. Hes.22:18.

Jumala käyttää erilaisia koettelemuksia välineenä, jolla hän saa jalostettua meitä. Aina kun selviydymme jostakin koetuksesta – sairaudesta, avioliiton kariutumisesta, taloudellisesta ahdingosta, mielenterveysongelmista – me puhdistumme kuonasta. Jos jaksamme luottaa Jumalaan kaiken jälkeen, olemme entistä vahvempia. Joskus meistä tuntuu, että sisältämme on valunut pois kaikki jalous ja olemme pettäneet omatkin odotuksemme ja tunnemme itsemme arvottomiksi. Se mikä meissä oli parasta on osoittautunut tyhjän arvoiseksi. Olemme tehneet konkurssin, avioliittomme on hajonnut, lapset ovat huonoilla teillä, terveyskin on romahtanut. Ihmettelemme, mitä Jumala tahtoo.

Hän tahtoo saada meistä esiin kultaa. Hän tietää, että meissä on jotakin peräti arvokasta, jotakin erittäin kestävää, jotakin mikä ei ruostu pilalle, joka ei koskaan menetä arvoaan. Sen hän haluaa meistä esiin.

Minä neuvon sinua ostamaan minulta tulessa puhdistettua kultaa, että rikastuisit… Ilm.3:18.

Kun säilytämme uskon elämämme koettelemuksissa, se on jo saavutus sinänsä. Koettelemuksissa kestänyt usko on sisäinen kultavarantomme. Olemme käyneet läpi vaikeuksia, jotka ovat osittain omaa syytä, mutta myös vastoinkäymisiä, jotka ovat olleet ristin kantamista – syyttömästi kärsittyjä asioita. Joku muu on siirtänyt meille vastuuta omista töppäyksistään tai tehnyt vääryyttä tahallaan. Olemme saattaneet joutua kestämään huonoa kohtelua jopa seurakunnan keskellä.

Jumalaa kiittäen ja hänen armoonsa turvaten voimme mennä näistä läpi – katkeroitumatta. Voimme käyttää saamaamme uskon rikkautta toistenkin hyväksi ja jakaa omastamme.

Hän lohduttaa meitä kaikissa ahdistuksissamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka ovat kaikenlaisissa ahdistuksissa. 2.Kor.1:4.