Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2019

Antakaa, niin teille annetaan. Täysi mitta, sullottu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin. Luuk.6:38.

Yksi siunauksista, joita voimme saada, on antamisen siunaus. Kun opettelemme antamaan sekä säännöllisesti että silloin, kun tarve vaatii, me samalla luomme ympärillemme taloudellisen turvallisuuden vyöhykettä. Jumala ei unohda meitä, kun meidät yllättää puute. Yleensä puute ei yllätä. Jos joudumme vaikka työttömiksi, leipä voi kaventua oleellisesti, mutta elanto kuitenkin riittää.

Antamisessa ei ratkaise lahjan suuruus, vaan antajan mielenlaatu. Kukin antakoon niin kuin on sydämessään päättänyt, ei surkeillen eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. 2.Kor.9:7. Kymmenykset? Joo, hyvä ajatus, mutta ei ollenkaan pakko. Kymmenykset eivät ole Vanhan liiton lakia, kuten jotkut väittävät, vaan kymmenykset aloitti uskon isä Aabraham jo ennen lakia. Hän antoi ne Melkisedekille, joka on Kristuksen esikuva. Kymmenykset on myös Uuden liiton uskovalle hyvin käytännöllinen tapa mitoittaa antamista. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jokainen noudattakoon omantuntonsa ääntä. Kuten luimme, Raamatun suositus on ”runsas mitta”.

Erikseen on sitten se antaminen, joka tapahtuu erityisestä Hengen kehotuksesta. Aika ajoin saatamme joutua tilanteeseen, jossa koemme jonkin tarpeen, kuten ihmisten hädän, nousevan niin sydämelle, että emme millään voi ohittaa sitä. Tunnemme huonoa omaatuntoa, jos emme anna. Silloin on hyvä muistaa uskon periaate: Millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.

Rohkaisen siis sinua harjoittamaan määrätietoista antamista, säännöllistä ja runsasta varojesi jakamista köyhien hyväksi ja Jumalan valtakunnan tarpeisiin. Lähtökohta tässä on aina se, että sinulla on annettavaa. Tyhjästä ei tarvitse antaa, puutteesta ei ole velvoitusta jakaa. Yleensä meillä kuitenkin on jaettavaa. Jos meillä ei ole rahaa, voimme antaa ehjiä vaatteita, voimme olla vieraanvaraisia, voimme antaa aikaamme ja osaamistamme, käyttää kokemustamme toisten hyväksi. Antamisen ja palvelemisen mahdollisuuksia on monia. Kun näin teemme, silloin toteutuu sana:

Minun Jumalani on täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa olevan rikkautensa mukaan, Kristuksessa Jeesuksessa. Fil.4:19.

Sitten Jeesus sanoi sadanpäällikölle: ”Mene. Tapahtukoon sinulle niin kuin uskot.” Sillä hetkellä palvelija parani. Matt.8:13.

Yksinkertainen totuus, mutta vaikea soveltaa käytäntöön. Jostakin syystä ihmisen mieli on taipuvainen pessimismiin: ”ei tästä mitään tule”, ”minun tuurillani käy aina huonosti”, ”minulle ei koskaan tapahdu mitään hyvää” jne. Emme jaksa uskoa, että Jumala toimisi meidän hyväksemme.

Usko ihmeisiin olisi ihme sinänsä. Elämä on kova kouluttaja. Kaikenlaiset kolhut ja takaiskut opettavat meitä olemaan toivomatta liikoja. Mutta juuri siinä usko tulee avuksemme. Juuri elämän vastoinkäymiset ajavat meitä Jumalan luo pyytämään ihmeitä. Juuri se antaa meille voimaa jatkaa, että on jotakin toivoa sentään – rukouksen mahdollisuus!

Elämä onneksi kouluttaa myös uskomaan: aurinko nousee joka aamu, pilvisen päivän jälkeen tulee aina aurinkoisiakin päiviä, sateen harmaus kääntyy varmuudella vielä auringonpaisteeksi, kaamos väistyy vielä kevään tullen, taloudellisten huolien ei tarvitse olla elinikäisiä, ilman elämänkumppania tuskin tarvitsee elää minunkaan – vielä Jumalan armo tavoittaa minutkin. Mutta uskovina voimme kouluttaa itseämme tietoisesti siihen, että ajattelemme myönteisesti. Voimme opetella olemaan kiitollisia Jumalalle ja siinä oppimaan, että kiitosaiheita on varattuna myös tulevaisuuttamme varten. Voimme opetella näkemään Jumalan taivaan Isänä, joka huolehtii, on hyvä, on lempeä ja rakastava ja antaa meille kaiken muunkin, kun kerran on antanut Poikansa meidän puolestamme.

Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssaan! Room.8:32.

Vaikka nyt olemme jotakin vailla, vaikka tunnemme puutteemme kipuna, vaikka elämä on tuskaa täynnä, voimme silti odottaa Herraa. Odota Herraa*. Ole luja, ja olkoon sydämesi rohkea. Odota Herraa*. Ps.27:14.

Katselin jokin aika sitten teeveestä ohjelmaa, jossa leipurit kilpailivat leipien ja kakkujen tekemisessä. Kilpailussa oli tuomareina alan kokeneita ammattilaisia. Kun he arvioivat esille pantuja leivonnaisia, he eivät ainoastaan päältä katselleet niitä ja arvioineet ulkonäköä, he tietenkin myös maistoivat tuotteita. Mistä syystä siis on tullut tavaksi harjoittaa uskontoa älyllisesti? Uskoa katsellaan ikään kuin ulkopuolisina, mietitään asioita ja arvioidaan, onko tuo nyt oikeata, hyvää ja kaunista, kehitellään teologisia hiustenhalkomisia ja leikitään uskonnollista elämää kuin se olisi jokin nukkekoti! Eikö olisi syytä maistaa sitä kakkua!

Suosittelen kakun maistamista ja syömistä ja jopa heittäytymistä mukaan niin että eletään asiat todeksi. Suosikkifilosofini Sören Kierkegaard nousi jo 1800-luvulla vastustamaan uskonnon sterilointia joksikin teologiseksi harjoitukseksi. Hän halusi, että siihen tuodaan kokemuksellisuus mukaan ja ymmärretään, että usko ei ole vain objektiivinen asia, se on mitä suurimmassa määrin myös subjektiivinen asia. Samalla tavoin kuin Jumala on nimennyt itsensä ”Minä olen”, myös minun tulee sanoa ”minä olen, minä koen, minä uskon”. Tämän näkökulman toivat monet kirkon herätysliikkeiden julistajat esiin samoin kuin myöhemmin vapaiden suuntien evankelistat. He korostivat, että sinun tulee tehdä omakohtainen ratkaisu, haluatko seurata Herraa ja elää Kristuksen opetuslapsena – muuten usko jää ulkokohtaiseksi.

Rohkaisen siis sinua uskon omakohtaiseen kokemiseen. Usko on tarkoitettu koettavaksi myös tunteella. Pelkkä älyllinen asioiden pohdiskelu ja oikeassa oleminen johtaa lainalaiseen uskoon, josta elämä karkaa. Meitä ei ole kutsuttu syömään pelkästään hyvän ja pahan tiedon puusta, vaan syömään Elämän puusta, joka on Kristus. Kaikki evankeliumikertomukset Raamatussa kuvaavat Jeesuksen elämää enemmän kuin oppia. On tärkeää ymmärtää sanaa, mutta on tärkeää myös elää sana todeksi. Todeksi elämisellä en tarkoita yksistään sanan noudattamista, vaan myös kokemisen rikkautta. Terveeseen uskoon kuuluu sisäinen rauha ja ilo, tyytyväisyys ja luottamus ja monituiset hyveet, jotka ovat ihmisen sisäistä todellisuutta. Laupeus ja armahtavaisuus ovat sellaisia hyveitä, samoin anteliaisuus. Tosi elämä lähtee sisältäpäin, sanan ulkonainen kuuliaisuus toteutuu, kun siihen on sisäinen yllyke. Ei Raamattu turhaan kehota:

Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee. Sananl.4:23.

Rohkeasti mukaan siis hengelliseen elämään, vaikka se löytyykin elämän näkymättömältä alueelta ja sisimmästämme. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään. Joh.4:14. Hillitkäämme intoamme leikkiä uskonnollista elämää kirkkojen tarjoamalla koreografialla. Yhteisöllisyys on muodissa, mutta tarjoaa onttoja ratkaisuja. Emme hyödy ulkonaisista menoista paljoakaan, saatamme vain joutua sivuraiteelle siitä, mikä on uskossa keskeistä. Kristuksen sisäistä tuntemista ja aitoa seuraamista ei voi syntyä, jos meillä on meneillään yleisen mielipiteen palvonta, ihmiskunnian tavoittelu ja kylmän uskonnollisuuden kangistama elämä, jossa tunteiden ilmaisulle ja kokemuksen rikkaudelle ei ole sijaa. Tarvitsemme elämää ja elämän tunnistaa siitä, että se on täynnä ihmeitä. Tarvitsemme lapsen kaltaisuutta heittäytyä mukaan Jumalan ihmeisiin. Antakoon Herra sinulle siunauksensa tänään, jotta saat olla täysillä mukana elämän ihmeessä.

Hänen kauttaan me olemme päässeet uskossa tähän armoon, jossa nyt olemme, ja meidän kerskumisemme aihe on Jumalan kirkkauden toivo. Room.5:2.

Tänään pysähdyin ihmettelemään sanaa ”kirkkaus”. Jokin sellainen valo liittyy tulevaan elämään, jota emme osaa selittää tieteen keinoin. Myös kokemusmaailmamme on tässä suhteessa puutteellinen. Emme ole nähneet Jumalan kirkkautta. Kuitenkin Jumalan kirkkaus on myös taivaallinen tajunnan tila – niin luulisin. Se tuskin ilmaisee pelkästään valovoimaa, vaan se ilmaisee kaiken olemisen laatua silloin, kun ollaan taivaallisissa ja eletään ylösnousemuselämää. Kirkkaus on voimallista, se on syvää harmoniaa Jumalan kanssa, se on viisauden täyttämää, se on Jumalan kunnian ja armollisen olemuksen säteilyä kaikkialle.

Raamattu kertoo paljon Jumalan kirkkauden ilmestymisistä eri aikoina. Yksi tätä kirkkautta ilmentävä tosiseikka nousee esiin kirkastusvuorella: hänen vaatteensa tulivat hohtaviksi, niin valkoisiksi, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista valkaista. Mark.9:3. Täällä maan päällä elämää ylläpitää aurinko. Raamattu kertoo, että taivaassa elämää ylläpitävä voima ei ole enää aurinko, vaan Jumala, jonka olemusta heijastaa Kristus.

Kaupunki ei tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa. Ilm.21:23.

Tätä kirkkautta kohti olemme menossa. Tämän kirkkauden olemassaolo rohkaisee meitä, se kannustaa eteenpäin. Ensirakkaudessa eläen voimme saada kokea sellaista Herran läheisyyttä, että emme kadota näkyvistämme taivaallisen kirkkauden toivoa. Se on kuin aamun kajo. Se avautuu täyteen päivään, kun sen aika on.

Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu. 2.Piet.3:13.

Vaikka emme ole Jumalan kirkkautta nähneet kaikessa voimassaan, olemme kuitenkin nähneet siitä jotain Kristuksen kirkkauden evankeliumin kautta. Katselkaamme siis sitä Herran kirkkautta, jonka kajastaa meille Jumalan sanasta. Pyhä Henki voi valaista meille Kristuksen jo nyt niin että se ravistelee olemustamme, valaisee meidän raadollisen mielemme ja täyttää nämä halvat saviastiat kirkkautensa hengellä antaen uudenlaista elinvoimaa. Tässä prosessissa me muutumme.

Me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki. 2.Kor.3:18.

Jumalaton ottaa lainan eikä maksa takaisin, mutta vanhurskas on armahtava ja antelias. Ps.37:21.

Kristitty on sellainen, joka kantaa toisten kuormia (Gal.6:2). Kristittynä joudumme joskus kantamaan syyllisyydenkin kuormaa toisten tähden – olemaan sijaiskärsijöitä. Joudumme siihen joskus pakon edessä. Mutta on mahdollista myös vapaaehtoisesti tehdä hyvää siinä mielessä, että esimerkiksi maksamme toisten velkoja. Annamme rahaa ihmiselle, joka ei ehkä oikein ansaitsisi sitä, kun on ajanut itsensä taloudelliseen ahdinkoon omaa syytään. Ja mitäpä hyvät vanhemmat eivät tekisi lastensa puolesta.

Siunaan siis sinua Jeesuksen nimessä, koska olet kasvanut uskossa siihen mittaan, että osaat antaa omastasi, hyväksyt senkin, että kärsit toisten töppäyksistä, kannat jokapäiväistä huolta toisen lapsesta (lapsista), uhraudut, jotta joku toinen saisi toteuttaa unelmiaan, annat tilaa toisille ohittaa sinut (seurakunnan) arvojärjestyksessä, rukoilet ihmisten puolesta, vaikka he halveksivat sinua jne. – Olet oppinut olemaan sydämen kristitty. Onnittelen sinua, sillä yleensä ihmisillä on toisenlainen kuva kunnon kristitystä, sellainen, jossa vain ulkokuori merkitsee…

Ole rohkea niiden haasteiden edessä, joita uskossa kasvaminen tuo. Sillä jokaisella on varaa kasvaa. Vaikka olet jo pitkällä, Herra kasvattaa sinua yhä. Mutta sillä tavalla pääset osalliseksi hänen luonteestaan, pyhyydestään ja kirkkaudestaan.

Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, saastainen saastukoon edelleen, vanhurskas tehköön edelleen vanhurskautta ja pyhä pyhittyköön edelleen. Ilm.22:11.